tiistai 20. toukokuuta 2014

After Eight -juustokakku



Töissä on keväisin kovasti kiirettä. Kiireitä helpottamaan kokeilin Leivotaan-lehdestä (3/2014) tätä minttusuklaajuustokakkua. Tähän ei tule ollenkaan liivatetta, joten näillä helteillä kakku ei kovin kauaa pysy kasassa. Jatkossa taidankin lisätä muutaman liivatelehden tarjoilua helpottamaan. Maku on silti taivaallinen ja koostumus samettisen pehmeä.

Pohja:

100 g margariinia
200 g keksejä (laitoin Neo/Dops-keksejä)

Täyte:

200 g After Eight -levyjä
5 dl kuohukermaa
100 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl tomusokeria

Sulata voi ja murskaa keksit. Sekoita keskenään ja painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan (halkaisija n. 24 cm) pohjalle. Laita jääkaappiin jäähtymään.

Sulata noin 150 g After Eight -levyjä vesihauteessa. Hienonna loput levyt karkeasti. Vaahdota kerma pehmeäksi vaahdoksi. Sekoita keskenään sulatetut ja hienonnetut After Eightit, lisää tuorejuusto, tomusokeri ja lopuksi kermavaahto. Kääntele seos tasaiseksi ja levitä keksimurun päälle.

Laita kakku pakastimeen muutamaksi tunniksi. Ota kakku esiin hieman ennen tarjoilua ja koristele After Eighteillä.





maanantai 12. toukokuuta 2014

Muscovadoboston




Vuoden 2014 numeron 3 Leivotaan-lehdestä löytyi tämä bostonkakkuresepti. Reseptissä kehuttiin muscovadosokerin antavan kakulle toffeisen maun. Alkuperäisessä reseptissä sokerin tilalla olikin vaalea muscovado, mutta omasta lähikaupastani ei löytynyt kuin tummaa muscovadoa tai kinuskista intiaanisokeria eli karamellisoitua täysruokosokeria. Näistä valitsin jälkimmäisen ja hyvin näytti sekin sopivan joukkoon. Itse lisäsin raesokerin lisäksi päälle vielä hieman sokerivesikuorrutetta koristeeksi.

2 kranssia

50 g hiivaa
5 dl maitoa, kädenlämpöisenä
hyppysellinen suolaa
½ tl kardemummaa
½ dl intiaanisokeria
1/4 dl sokeria
125 g voita, huoneenlämpöisenä
1 muna
11-13 dl jauhoja

Täyte:

150 g voita, huoneenlämpöisenä
1 dl intiaanisokeria

Koristelu:

1 muna
raesokeria
(1-1½ dl mantelilastuja)
(sokerivesikuorrutetta)

Liuota hiiva maitoon. Lisää suola, kardemumma, intiaanisokeri, sokeri, voi, muna ja jauhot vähän kerrallaan. Sekoita taikina sileäksi. Alusta voimakkaasti muutama minuutti. Kohota liinan alla noin tunnin ajan.

Sekoita täytettä varten keskenään voi ja intiaanisokeri.

Jaa taikina kahteen osaan. Kauli osat suorakaiteen muotoisiksi (n. 28 cm x 40 cm). Levitä täyte puoliksi molemmille taikinalevyille. Rullaa levyt pitkältä sivulta. Leikkaa kumpikin rulla n. 8-10 palaksi. Laita palat kahteen voideltuun irtopohjavuokaan (halkaisija 24-26 cm). Kohota liinan alla noin 30 minuuttia. Säädä uuni 200 asteeseen. Voitele pullat vatkatulla munalla ja ripota päälle raesokeri ja halutessasi mantelit tai sokerivesikuorrute. Paista 20-25 minuuttia. Anna jäähtyä vuoissa.



tiistai 6. toukokuuta 2014

Patongit



Vuorossa maailman parhaimmat patongit. Tämä kestosuosikki ruoka- tai iltapalapöydässäni saa aina kehuja - eikä suotta! Eikä uskoisi, että näin hyvän leivän leipominen on myös helppoa. Resepti on alunperin kotoisin Valkotippurin blogista, josta löytyy myös asiaankuuluva video.

3 patonkia:

3 g hiivaa
3 dl vettä
6½ dl jauhoja
1½ tl suolaa

Sekoita ainekset keskenään kulhossa (taikinaa ei tarvitse vaivata!) ja laita päälle kelmu tai kansi. Jätä huoneenlämpöön tekeytymään yön yli. Muotoile seuraavana päivänä taikina levyksi - taaskaan ei tarvitse vaivata, ja taittele pari kertaa tyynyksi. Leikkaa kolmeksi tangoksi ja kierrä niitä hieman. Aseta uunin pohjalle vesikuppi. Siirrä patongit pellille ja paista 275 asteessa noin 18 minuuttia.

maanantai 5. toukokuuta 2014

Appelsiinibrowniet



Nämä appelsiinibrowniet maistuvat ihan Fazerina-makeisilta. Alkuperäisen ohjeen uunitusaika on omalle uunilleni jälleen liikaa, joten kannattaa vaan reilusti puolittaa paistoaika, jotta browniessit eivät kuivu uunissa. Resepti on vuoden 2014 kolmannesta Leivotaan-lehdestä, jonne sen kirjoitti Mailis Penttilä Herkkuretki-blogista.

250 g tummaa suklaata
200 g voita, huoneenlämpöisenä
2 ½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
4 munaa
1½ dl jauhoja
1 dl kaakojauhetta
1 appelsiinin raastettu kuori

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Sulata suklaa vesihauteessa ja siirrä se hetkeksi jäähtymään. Vaahdota pehmeä voi, sokeri ja vaniljasokeri. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Sekoita joukkoon sulatettu suklaa. Yhdistä kaakao vehnäjauhoihin. Lisää jauhoseos siivilän läpi taikinaan ja sekoita hyvin. Lisää lopuksi raastettu appelsiininkuori. Levitä taikina suorakaiteen malliseen uunivuokaan (n. 23 cm x 31 cm). Paista noin 15 minuuttia (alkuperäisessä ohjeessa 25 minuuttia) niin, että browniet jäävät sisältä kosteiksi.

sunnuntai 4. toukokuuta 2014

Kinuskipähkinäpiiras



Vappupöytään valmistui tänä vuonna Leivotaan-lehdestä (3/2014) löytynyt kinuskipiiras. Alkuperäisestä reseptistä vaihdoin vain pähkinät pistaaseista suolattuihin maapähkinöihin. Kinuskin keitto vie jonkun verran aikaa, mutta makean suolainen lopputulos kyllä palkitsee vaivannäön!

Piiraspohja:

150 g voita
3/4 dl sokeria
1 dl kaurahiutaleita
3 dl vehnäjauhoja

Kinuskitäyte:

1½ dl kuohukermaa
1½ dl sokeria
1½ dl vaaleaa siirappia
1 rkl kaakojauhetta
200 g voita

Koristelu:

noin ½ dl pähkinöitä (esim. pistaasi)
kermavaahtoa

1. Säädä uuni 200 asteeseen.
2. Pyöräytä kaikki piiraspohjan ainekset murotaikinaksi yleiskoneessa.
3. Painele taikina piirakkavuokaan (halkaisija 24 cm) ja pistele haarukalla.
4. Paista 25 minuuttia ja anna jäähtyä vuoassa.
5. Keitä täytettä varten kermaa, sokeria ja siirappia kattilassa noin 123-asteiseksi. Itse käytin pisarakoetta: Pudota pisara kinuskia kylmään veteen. Jos jähmettyneestä kinuskista voi tehdä pallon, se on valmista.
6. Paloittele voi ja sekoita se kaakaon kanssa kinuskin joukkoon. Hauduta sekoitellen matalalla lämmöllä noin ½ minuuttia.
7. Levitä kinuskitäyte piirakkapohjalle. Ripottele päälle pähkinät. Nosta jääkaappiin hyytymään. Tarjoa kermavaahdon kera.