sunnuntai 29. marraskuuta 2015

Jääsuklaat



Jouluglögikausi on virallisesti alkanut! Itse tosin jo aloittelin pari viikkoa sitten ja viime viikonloppuna tuli taas kokeiltua uusia pikkusyötävien reseptejä glögin kanssa. Nämä helpot karkit löytyivät Leivotaan-lehden kylkiäisinä tulleesta pikkuisesta Karkit-vihkosesta. Herkullisia ja helppoja olivat!

n. 20 kpl

50 g voita
100 g valkosuklaata
1 rkl rommia

Sulata voi kattilassa miedolla lämmöllä. Lisää paloiteltu valkosuklaa. Lisää lopuksi rommi. Seos saattaa näyttää ja vaikuttaa siltä, että kaikki ainesosat ovat ihan erillään toisistaan, mutta kun kattilan nostaa liedeltä ja sekoittaa, se muttuu yllättäen ihan tasaiseksi. Kaada suoraan tai pursotinpussin kautta massa pieniin konvehtivuokiin ja anna kovettua jääkaapissa. Tarjoa viileinä.



torstai 26. marraskuuta 2015

Banaaniletut



Olen syksyn mittaan kuullut ja lukenut monilta foorumeilta terveellisistä, gluteenittomista, maidottomista ja sokerittomista letuista, joihin ei tule kuin banaania ja munia. Nämä letut saivat kotona ehdotonta kannatusta, joten pitihän niitä kokeilla!

Sain äidiltä vuosia sitten pari valurautaista lettupannua ja kaivoin ne varta vasten näitä lettuja varten kaapista. Ensimmäinen satsi letuista jäi kiinni pannuun, sillä en ollut voidellut koloja kunnolla. Lisäksi posotin menemään aika kovilla lämpötiloilla, jota ainakaan valurautapannu ei todellakaan tarvitse. Onneksi taikinaa riitti toiseenkin satsiin ja pystyin korjaamaan virheet. Eli malttia vaan ja riittävän alhainen lämpötila!

Letut maistuivat tosi hyviltä. Menivät ihan sellaisinaan, mutta myös hillon ja ranskankerman kanssa, esimerkiksi :P Täytyy ehdottomasti tehdä toistekin!


n. 15 kpl

2 kypsää banaania
4 munaa
½ tl kardemummaa
vanilja-aromia

Muussaa banaanit sauvasekoittimella ja lisää munat mukaan. Mausta kardemummalla tai halutessasi jollain muulla mausteella, kuten esim. kanelilla. Paista miedolla lämmöllä ilman kiirettä. Jos käytät valurautaista lettupannua, voitele kolot hyvin. Käännä varovasti lastalla.




lauantai 21. marraskuuta 2015

Juustoinen salamileipä



Viimeinen synttäritarjottava viime lauantailta. Kokeilin Leivotaan-lehdestä (5/2015) salamilla täytettyä leipää makeiden tarjottavien kylkeen. Taikina oli tosi helppo tehdä ja käsitellä ja täyte mukavan mausteinen. Täytettä voi myös vaihtaa oman makunsa mukaisesti melkein mihin vain. Koemaistajaraati piti tästä versiosta kovasti.




1 pellillinen

25 g hiivaa
3 dl kädenlämpöistä vettä
1 tl suolaa
2 rkl rapsiöljyä
6-8 dl vehnäjauhoja

Täyte:

100 g salamiviipaleita
1-2 dl juustoraastetta
kuivattua oreganoa
tuoretta timjamia

koristeluun sormisuolaa

Murenna hiiva kulhoon ja lisää vesi. Liuota hiiva veteen. Lisää suola, öljy ja jauhot vähän kerrallaan. Sekoita ainekset taikinaksi ja vaivaa taikinaa voimakkaasti muutama minuutti. Anna taikinan kohota liinan alla noin tunnin ajan.

Kauli taikina noin 1 cm paksuksi suorakaiteeksi jauhotetulla alustalla. Lado salamiviipaleet taikinalevylle ja lisää juustoraaste ja yrtit. Kääri levy rullalle pituussuunnassa ja leikkaa rulla n. 1½-2 cm paksuiksi viipaleiksi. Aseta viipaleet leivinpaperoidulle pellille haluamaasi muotoon. Jätä noin ½ cm viipaleiden väliin. Ripottele sormisuolaa päälle. Kohota leivinliinan alla n. 30 minuuttia ja paista 200 asteessa, uunin alimmalla tasolla n. 15-20 minuuttia.



perjantai 20. marraskuuta 2015

Paahdettu valkosuklaa-moussekakku



Synttäritarjottavat jatkuvat. Lauantain vieraille leivoin synttärikakuksi tämän ihanan Leivotaan-lehdestä (5/2015) löytyneen Irman paahdetun valkosuklaa-moussekakun. Täytyy sanoa, etten ole hetkeen näin paljon vaivaa kakun eteen nähnyt, mutta se vaiva kyllä kannatti! Tuon lehden ilmestymisestä lähtien olin jo tovin aikaa haaveillut kokeilevani paahdettua valkosuklaata. Sen valmistaminen ei ollut ollenkaan vaikeaa. Taidan tästä lähtien suosia enemmänkin sitä, sillä maku on sata kertaa täyteläisempi ja maukkaampi, kuin paahtamattomassa.

Tämänkertaisen kakun tein täsmälleen Irman ohjeiden mukaan, mutta kirjoitin alle sulkeisiin tekemäni pikkuriikkiset muutokset, joita aion seuraavalla kerralla kokeilla. Tämän kakun pohja kun jäi mielestäni liian kovaksi ja täyte puolestaan olisi voinut olla himpun verran kiinteämpi.

Perjantain pullavuorosta jäi sen verran suklaakoristeita, että käytin loput tämän kakun koristelemiseen. Pahoittelut siis toistosta :)

Pohja:

180 g Bastogne-keksejä
80 g rouhittua valkosuklaata
75 (60) g sulaa voita

Täyte:

4 (½) liivatelehteä
2 rkl kermaa
200 g paahdettua valkosuklaata
1 dl kuohukermaa suklaan sulatukseen
2 keltuaista
1 dl sokeria
170 g mascarponejuustoa
2 dl vaniljarahkaa
3 dl kuohukermaa
2 valkuaista

koristeluun esim. temperoidusta suklaasta tehtyjä koristeita




Hienonna pohjaa varten keksit ja suklaa blenderissä. Sulata voi ja sekoita kaikki pohjan ainekset yhteen. Painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan (halkaisija n. 24 cm) pohjalle. Laita kylmään odottamaan.

Valmista täytettä varten paahdettu valkosuklaa: Paloittele suklaa rouheiksi paloiksi ja laita leivinpaperille uunipellille. Paahda muruja 175 asteessa n. viisi minuuttia, kunnes suklaa on saanut vähän vöriä. Suklaa ei saa sulaa paahtamisen aikana eikä myöskään palaa.


Paahdettu valkosuklaa valmiina


Laita liivatelehdet kylmään veteen pehmenemään. Sulata paahdettu valkosuklaa kermaan. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi, lisää mascarponejuusto ja vaniljarahka. Lisää seokseen sulatettu paahdettu valkosuklaa. Sulata liivatelehdet pieneen määrään kermaa ja lisää aiempaan seokseen. Vatkaa vielä kerma vaahdoksi sekä valkuaiset omassa kuhossaan vaahdoksi. Lisää suklaaseokseen kerma parissa erässä ja sekoita varoen tasaiseksi. Nostele lopuksi valkuaisvaahto ja kaada valmis täyte keksipohjan päälle. Anna hyytyä kylmässä mielellään seuraavaan päivään. Koristele ja nauti!



maanantai 16. marraskuuta 2015

Gluteenittomat pähkinä-browniet



Syntymäpäivät - hyvä syy leipoa ja moneen kertaan! Viikonloppuna sain synttärivieraita ja leivoin kakun lisäksi näitä Maku-lehden (7/2015) gluteenittomia, mokkaisia pähkinäbrownieita.

Resepti on mukavan yksinkertainen eikä siinä tarvita ollenkaan sähkövatkainta. Myös aineksista suurin osa löytyy valmiiksi perus-kotileipurin leivontakaapista. Valmis taikina oli koostumukseltaan kuin mikä tahansa brownies-taikina ja levittyi hyvin pellille. Jäähtyneet browniet olivat ehkä vehnäisiä versioitaan pikkuisen hauraampia, mutta ei kyllä muuten huomannut syövänsä gluteenitonta. Maku oli ihanan täyteläinen, tosin näin jälkikäteen ajateltuna pieni suola olisi tehnyt vielä terää makuyhdistelmälle. Ja olisinpa voinut tuota maapähkinävoita enemmänkin laittaa :P




1 pellillinen

100 g tummaa suklaata
4 dl gluteenitonta jauhoseosta
2 dl sokeria
2 dl muscovadosokeria
1 dl hasselpähkinärouhetta
1 dl mantelirouhetta
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vailjasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 dl vahvaa, kylmää kahvia
1 dl karkeaa maapähkinävoita (esim. Urtekram Crunchy)
1 dl rapsiöljyä

Pinnalle:

1 dl pähkinäsekoitusta
50 g tummaa suklaata
50 g leivontamaitosuklaata


Valmiina menossa uuniin

Rouhi suklaa. Sekoita suklaarouhe ja kuivat aineet keskenään. Sekoita maapähkinävoi tasakoosteiseksi ja mittaa sitä desin verran kahvin joukkoon. Sekoita mahdollisimman tasaiseksi. Lisää kahvi-pähkinävoiseos ja öljy kuiviin aineisiin. Sekoita tasaiseksi. Levitä taikina 30cm x 35cm -kokoiselle, leivinpaperoidulle pellille. Ripottele päälle paloitellut pähkinät ja suklaat ja paista 200 asteessa 15-17 minuuttia. Anna jäähtyä ja leikkaa pieniksi neliöiksi.






sunnuntai 15. marraskuuta 2015

Nutella-kerrosjuustokakku gluteenittomana



Perjantaina oli jälleen meikäläisen pullavuoro, koska syntymäpäiväni osui sopivasti edelliselle päivälle. Tämä Maku-lehden (7/2015) Nutella-kakku sai kunnian olla ensimmäinen synttärikakkuni tällä viikolla ja koska se meni töihin, muunsin sen gluteenittomaksi. Oikeastaan kaikki, mihin tulee Nutellaa, ei voi muuta kuin onnistua. Tämän kakun maku oli todella herkullinen. Tumman täytteen koostumus oli mielestäni täydellinen, vain vaaleaan olisin jälkikäteen lisännyt vielä yhden liivatteen. Nyt se jäi ehkä turhan löysäksi verrattuna tummaan kerrokseen. Mutta kakku pysyi kuitenkin onneksi hyvin kasassa.

Työkaverit kyselivät jo reseptin perään, joten tässäpä se :P

Pohja:

260 g gluteenittomia cookies-keksejä
100 g sulatettua voita (80 g:kin riittäisi)
ripaus kanelia

Vaalea täyte:

1 prk Flora Vanillaa
300 g Philadelphia-tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
3 liivatelehteä (kolmella jää aika pehmeäksi, 4 tuntuisi turvallisemmalta)
1 rkl sitruunamehua

Tumma täyte:

1 prk (350 g) Nutellaa
2 dl kuohukermaa
3 liivatelehteä
2 rkl kermaa

päälle suklaakoristeita ja pähkinöitä




Murskaa keksit ja sekoita yhteen sulatetun voin ja ripauksen kanelia kanssa. Painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan (halkaisija n. 24 cm) pohjalle. Anna jäähtyä kylmässä.

Tee vaalea täyte vaikka edellisenä päivänä: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa Vanilla kuohkeaksi vaahdoksi. Notkista tuorejuusto. Yhdisä Vanilla ja juusto toisiinsa varovasti nostellen. Mausta tomusokerilla. Sulata liivatelehdet sitruunamehuun ja lisää liivate Vanilla-tuorejuustoseokseen. Kaada vaalea täyte keksipohjan päälle ja anna hyytyä kylmässä parin tunnin ajan tai seuraavaan päivään, ennen kuin teet tumman täytteen.

Tuma täyte: Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Lusikoi Nutella mikronkestävään astiaan ja notkista sitä mikrossa 360W 30-60 sekunnin ajan. Vatkaa kerma kuohkeaksi vaahdoksi ja sekoita se Nutellan kanssa tasaiseksi. Sulata liivatelehdet pieneen tilkkaan kermaa ja kaada pähkinävoi-kermaseokseen. Sekoita tasaiseksi ja kaada jo hyytyneen vaalean täytteen päälle. Anna kakun hyytyä kylmässä 5-6 tuntia. Koristele suklaakoristeilla ja pähkinöillä.



sunnuntai 8. marraskuuta 2015

Puurosämpylät



Tällä viikolla postiluukusta saapui jälleen uusi Maku-lehti (7/2015). Lehti oli pullollaan ihania reseptejä, mutta viikonloppuun valitsin nämä puurosämpylät. Näiden tekemiseen kun tarvitaan yli vuorokausi aikaa.

Lehdessä oli juttu raskista, jonka avulla voi tehdä ilman juurta hyvää leipää. Raski onkin taikinajuuren pikkuserkku, joka pitää käyttää viimeistään 24 tunnin päästä sen valmistuksesta. Mielenkiintoinen juttu ja muistuttaa aika paljon myös yön yli kohotettuja taikinoita, tosin niihin ei raskin tapaan lisätä enää seuraavana päivänä lisäaineksia.




Reseptissä mainittiin taikinan olevan erittäin löysää vaivaamisvaiheessa ja sitä se kyllä olikin. Muutamaan otteeseen jo pohdin, mikä meni pieleen ja mittasinko jonkin ainesosan väärin. Päätin kuitenkin jatkaa ja lopulta kahdella lusikalla nostelin taikinaa pellille kasoihin. Ennen paistoa en vieläkään ollut varma, mikä olisi lopputulos, mutta valmiit sämpylät olivat tosi pehmeitä ja kuohkeita! Tykkäsin todella paljon sämpylöden rakenteesta ja makukin oli herkullinen. "Tavallisiin" sämpylöihin verrattuna maku oli mehevämpi eikä niin hiivainen. Lehden leipiin verrattuna omani olivat huomattavasti epämääräisemmän näköisiä, mutta maku varmastikin molemmissa yhtä hyvä. Rohkeasti siis vain kokeilemaan, myös eri puuroilla!




20 kpl

Raski:

6 dl vehnäjauhoja
2 tl kuivahiivaa
3 dl kylmää vettä (tai kivennäisvettä)

Lisäksi:

3 dl kylmää (kaura)puuroa
1 dl kylmää vettä
1 tl kuivahiivaa
1 tl suolaa
noin 2 dl vehnäjauhoja
noin 2 dl täysjyvävehnäjauhoja

Edellisenä iltana:

Mittaa raskin aineet kulhoon ja sekoita. Peitä kulho kelmulla ja anna raskin levätä huoneenlämmössä 8-24 tuntia.

Seuraavana päivänä:

Kumoa raski yleiskoneen taikinakulhoon. Lisää puuro, vesi, kuivahiiva ja suola. Käynnistä kone. Kun taikina on sekoittunut, lisää jauhoja, kunnes taikina on koossapysyvää, mutta vielä melko löysää. Anna koneen vaivata taikinaa 10 minuuttia.

Kumoa löysä taikina jauhotetulle pöydälle ja vaivaa sitä hiukan. Tässä vaiheessa oma taikinani oli superlöysää ja käytin aika reilusti jauhoja, jotta taikinaa pystyi käsittelemään edes joten kuten. Jätä taikina kuitenkin niin löysäksi, kuin mahdollista. Ota lastalla tai lusikoilla taikinasta sopivia kasoja ja asettele ne leivinpaperille. Sämpylät voivat hyvin olla epämääräisen muotoisia. Ripottele sämpylätaikinakasoille jauhoja ja anna kohota liinan alla n. 30-40 minuuttia. Paista 225 asteessa 15 minuuttia.



lauantai 7. marraskuuta 2015

Mustikkainen raakakakku



Kokeilin tällaista pikkuista raakakakkua gluteenittomille vierailleni lauantaina. Tällä kertaa raakakakkua varten ei tarvinnut ostaa erikoisia aineksia, vaan ihan perustarpeilla pärjäsi. Resepti löytyi Me-lehdestä (3/2015).

Tekovaiheessa huomasin jälleen, kuten aiemminkin raakaleivonnaisia tehdessäni, että blenderini ei ihan jaksa pyörittää koko pohja- tai täytemassaa kerrallaan. Laitoinkin ohjeeseen, että kannattaa tehdä erissä tai murskata pähkinät erikseen. Muuten vaiheet olivat yksinkertaiset ja kakku valmistui nopeasti. Maku oli hunajainen ja pohja mukavan kostea. Koostumus oli tosi pehmeä ja tottakai erittäin mustikkainen. Sokerihiirenä pohdin aluksi, olisiko täytteeseen saanut jotenkin vielä lisää makeutta, mutta koemaistajaraatini mielestä maut olivat harmonisesti kohdallaan :)




Pohja:

100 g kuivattuja aprikooseja
2 dl (120 g pekaani- tai saksanpähkinöitä, käytin molempia noin puolet ja puolet)
½ dl mintunlehtiä
ripaus suolaa

Täyte;

4 dl (240 g pekaani- tai saksanpähkinöitä, jälleen puolet ja puolet)
150 g jäisiä mustikoita
½ dl hunajaa
½ banaania
½ tl vanilja-aromia
½ sitruunan kuori

koristeluun jäisiä mustikoita ja mintunlehtiä

Pingota leivinpaperi halkaisijaltaan 15-17 cm irtopohjavuokaan. Laita pohjan ainekset muutamassa erässä blenderiin ja sekoita ne tahnamaiseksi seokseksi. Painele seos vuoan pohjalle.

Mittaa pähkinät blenderiin ja hurauta jauheeksi. Laita sivuun odottamaan. Sekoita sitten blenderissä muut ainekset sekaisin, lisää pähkinät ja sekoita vielä, kunnes seos on tasaista. Kaada valmis täyte pohjan päälle ja laita pakastimeen tai jääkaappiin 2-4 tunniksi. Irrota kakku veitsellä, irrota rengas ja siisti leivinpaperi. Siirrä kakku tarjoiluvadille ja koristele.



maanantai 2. marraskuuta 2015

Pumpkin Cupcakes



Jäi taas tänä vuonna kummituskeksit ja hämähäkkikakku tekemättä.. No, uusi yritys jälleen ensi vuonna! Halloweenin kunniaksi ostin sentään kaupasta kurpitsan ja päätin kokeilla, miten se sopii kuppikakkuihin. Löysin Sally's Baking Addiction -sivuilta mainion ohjeen, johon tosin sovelsin omaa kuorrutettani. Tuparien jäljiltä kun oli vielä kaapissa Nutellan jämät jäljellä.


Hietaniemen hautausmaa kynttilävalaistuksessa 31.10.2015


Alkuperäisessä reseptissä käytetään erityistä kurpitsapiirasmaustetta, jota ei arvatenkaan meidän marketeissamme myydä. Onneksi Sally oli kuitenkin ohjeistanut, miten sellaista voi tehdä itse. Tuo mausteseos muistutti yllättävän paljon piparkakkumaustetta ja saikin koko keittiön tuoksumaan hetkeksi joululta. Valmiit kuppikakut olivat varsin mausteisia sekä mehukkaita. Omaan makuuni mausteisuus oli ihan positiivinen asia ja se taittui mielestäni kivasti kuorrutteen kanssa. Sallykin suosittelee useampia erilaisia kuorrutteita kuppikakkujen kanssa, joista varmasti jokainen antaa oman säväyksensä mausteiseen makumaailmaan.




14 cupcakea

1 3/4 kkp (220 g) jauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
½ tl suolaa
1½ tl kanelia
1 tl "pumpkin pie" -maustetta, jonka voi tehdä itse laittamalla ripauksen seuraavia: jauhettua inkivääriä, muskottipähkinää, neilikkaa ja kanelia
2/3 kkp (133 g) muscovado-sokeria
2 munaa
1 kkp kurpitsasosetta*
½ kkp rapsiöljyä
½ dl maitoa
1 tl vanilja-aromia

*Kupitsasoseen voit valmistaa Sallyn ohjeen mukaan seuraavasti: Halkaise yksi pieni hokkaidokurpitsa keskeltä vaakasuorasti kahtia ja laita puolikkaat leivinpaperoidulle pellille leikkuupinta alaspäin. Paahda 180 asteisessa uunissa n. 1 tunnin ajan tai kunnes sisälmys on pehmeää. Kaavi kurpitsasisus lusikalla kuorien sisältä.




Kuorrutus:

n. 280 g Nutellaa
120 g pehmeää voita
vajaa 2 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
3 rkl kermaa

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Valmistele muffinssipelti laittamalla paperivuoat koloihin (sekä kaksi ekstravuokaa lisäksi, koska 14 valmista muffinssia). Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, suola, kaneli ja muut mausteet keskenään sekaisin kulhossa. Vatkaa toisessa kulhossa sokeri ja munat vaahdoksi. Lisää muna-sokerivaahtoon kurpitsasose, öljy, maito ja vanilja. Sekoita sitten nestemäinen seos kuiviin aineisiin ja sekoita varoen nuolijalla vain sen verran, että ainekset ovat sekoittuneet. Jaa taikina 14 paperivuokaan ja paista n. 17 minuuttia. Anna jäähtyä ennen kuorrutteen pursottamista.

Valmista kuorrute vatkaamalla kaikki ainekset kermaa lukuunottamatta tasaiseksi seokseksi. Lisää sitten kerma ja vatkaa vielä n. 3 minuuttia. Lusikoi täyte pursotinpussiin ja pursota cupcakesien päälle reilusti kuorrutetta.





sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Gluteeniton porkkana-siemenleipä



Viikonloppuna sain kylään gluteenitonta ruokavaliota noudattavia vieraita ja kokeilin iltapäiväteen kaveriksi tätä Pirkka-lehden (9/2015) gluteenitonta porkkanaleipää. Ainekset leipää varten löytyivät näppärästi jo valmiiksi kotoa ja valmistuskin oli yksinkertaista.

Valmis leipä yllätti pehmeällä mutta kiinteällä koostumuksellaan. Makua tuli runsaasti porkkanasta. Alkuperäisessä ohjeessa pellavansiemenien lisäksi laitettiin auringonkukansiemeniä, mutta vaihdoin ne oman mieltymykseni mukaisiksi kurpitsansiemeniksi. Ne rouskuivatkin kivasti seassa. Tämä maukas porkkanaleipä meni kyllä kertaheitolla gluteenittomien leipäreseptieni kärkeen!




1 leipä

1 pkt (500 g) porkkanasosetta (Pirkka Luomu)
1 rkl psylliumia
2 rkl pellavansiemeniä
3 rkl kurpitsansiemeniä
3 rkl rapsiöljyä
1 tl suolaa
2 rkl juoksevaa hunajaa
1 ps (11 g) kuivahiivaa
6 dl gluteenitonta jauhoseosta

Sekoita kattilassa porkkanasoseen joukkoon psyllium sekä pellavan- ja kurpitsansiemenet. Anna turvota 10 minuuttia. Lisää kattilaan öljy. Mausta seos suolalla ja hunajalla. Lämmitä porkkanasose n. 42-asteiseksi. Yhdistä kuivahiiva ja gluteenittomat jauhot. Sekoita hiiva-jauhoseos lämpimään porkkanasoseeseen. Taikina saa jäädä pehmeäksi. Kaada taikina 1½ litran leivinpaperilla vuorattuun leipävuokaan ja anna kohota lämpimässä paikassa liinalla peitettynä 20-30 minuuttia. Paista 175 asteessa uunin alatasolla n. 1 tunti. Anna leivän jäähtyä ennen leikkaamista.