sunnuntai 27. syyskuuta 2015

Punoffee



Näin Suklaapossun blogissa tämän herkullisen reseptin jo jokin aika sitten ja päätin, että sitä pitää ehdottomasti kokeilla! Eilen sitten vietettiin ystäväni pienen Annin 3-vuotisjuhlia ja lastenkutsuille leipasin vihdoin tämän punaherukkaisen kinuskipiiraan. Eikä turhaan Suklaapossu kehu blogissaan tätä leivonnaista; kinuskin ja punaherukan makuyhdistelmä on aivan taivaallinen! Juuri sopivasti makeaa kinuskia ja kirpeää marjaa. Puhumattakaan pohjan kardemummasta, toimii loistavasti! Koemaistajien kanssa testasimme leivonnaista kahvin ja teen, skumpan ja kokiksen kanssa. Kaikkien juomien kaverina piiras oli vain niin hyvää :P Erityiskiitokset lähtevät myös Leenalle marjoista <3



Pohja:

reilu 200 g Digestive-keksejä
80 g voita sulatettuna
3/4 tl kardemummaa

Täyte:

1 prk kondensoitua maitoa karamelliksi keitettynä
2½ dl Flora Kuohua
2 tl vaniljasokeria
n. 2 dl punaherukoita
pieni kourallinen fudge-kuutioita (Dr. Oetker)




Murskaa pohjaa varten keksit tehosekoittimessa ja sekoita tasaiseksi sulatetun voin ja kardemumman kanssa. Painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjan päälle. Painele halutessasi myös reunoille n. 1 cm mitalta. Laita pohja jääkaappiin odottamaan.

Vatkaa kerma vaahdoksi (hieman kovemmaksi jos aiot pursottaa) ja mausta vaniljasokerilla. Ota jäähtynyt pohja pois jääkaapista ja kaada karamelliksi keitetty kondensoitu maito pohjalle. Levitä tasaiseksi ja ripottele muutamia herukoita kinuskille. Täytä pursotinpussi kermalla ja pursota päälle haluamiasi kuvioita. Ripottele päälle loput marjat sekä fudge-paloja.




lauantai 26. syyskuuta 2015

Tarte Tatin luumuista



Kävin pari vuotta sitten Ranskassa maistelemassa mitä ihanimpia leivoksia, myös perinteistä Tarte Tatinia. Se maistui taivaalliselta ja siitä asti on pitänyt kokeilla leivosta myös kotikeittiössäni. Tämän todella yksinkertaistetun Tarte Tatinin kotiversion kokeiluun aukesi oiva tilaisuus "hävikistä herkuksi" -periaatteella, sillä pakkasesta löytyi kolme voitaikinalevyä ja pöydällä pehmenivät viime viikon luumukakun jäljiltä ylijäämäluumut.

Luin netistä erilaisia Tarte Tatin -reseptejä, niin omenoista kuin luumuistakin tehtyjä, ja opiskelin leivoksen kriittisiä valmistusvaiheita. Monissa resepteissä käytettiin omenoiden tai luumujen paistovaiheessa jotakin alkoholia, esim. Calvadosta, mutta sitä ei meidän kaapista löytynyt. Vaan eipä se mitään haitannut, karamellisoitu sokeri toimii oikein mainiosti muiden liemien sijasta. Kovin kaunista tästä leivoksesta ei tullut, mutta makoisa kyllä! Parhaimmillaan tämä leivos nautitaan tuoreena, haaleana vaniljakastikkeen tai ranskalaisittain creme fraichen kera.




3 voitaikinalevyä

6 luumua
2 dl sokeria
50-60 g voita
puolikas vaniljatanko

Kuumenna uuni 190 asteeseen. Sulata voitaikinalevyt ja yhdistä ne painelemalla ja kaulimalla. Kauli levyistä pannua suurempi neliö.

Kuumenna valurautapannu ja sulata voi. Lisää sokeri ja anna karamellisoitua hetken. Lohko luumut ja lisää ne sekä puolikas vaniljatanko voin ja sokerin sekaan. Paista niin kauan, kunnes luumut pehmenevät ja seoksen väri muuttuu vaaleanruskeaksi. Ota pannu pois liedeltä ja nosta taikina kaulimen avulla luumujen päälle. Taittele reunat varovasti pannun reunojen mukaisesti alle ja nosta sitten pannu uuniin. Paista n. 25-30 minuuttia. Luumumehua voi paiston aikana valua taikinan päälle, mutta se ei haittaa mitään.

Kun taikina on vaaleanruskea, nosta pannu uunista ja irrottele halutessasi veitsellä reunoja (itse unohdin tehdä tämän, mutta leivos valui siitä huolimatta nätisti tarjoiluvadille). Laita tarjoiluvati pannun päälle, pue patakintaat ja käännä pannu nopeasti pitäen vadista ja pannun kädensijasta kovasti kiinni. Jätä pannu vadin päälle ylösalaisin ja anna leivoksen valua irti pannusta. Anna jäähtyä, poista pannu ja rapsuttele tarvittaessa luumunjämät pannusta. Tarjoile vaniljakastikkeen kanssa.



sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Luumuinen toscakakku



Viikonloppuna piti päästä taas leipomaan. Olin ostanut valmiiksi jo alkuviikolla luumuja ja Leivotaan-lehdestä (6/2015) löytyi juuri sopivasti tämä luumukakun resepti. Tämän kakun kanssa pitää vaan olla aika kärsivällinen, sillä maku muuttuu ratkaisevasti, kun sen antaa tekeytyä ensin yön yli. Itse malttamattomana maistoin kyllä kakkua jo tekopäivänä, mutta toscan ja luumun maut ovat paljon täyteläisempiä, kun kakku on täysin jäähtynyt ja maustunut seuraavaan päivään.




50 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 munaa
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1 dl maitoa
6 lohkoiksi leikattua luumua

vuokaan kuorittuja seesaminsiemeniä

Toscakuorrute:

75 g voita
2 hienonnettua luumua
½ dl vaaleaa siirappia
½ dl sokeria
1½ rkl vehnäjauhoja
1½ rkl maitoa
1½ dl hakattuja manteleita
1½ dl hakattuja hasselpähkinöitä




Vatkaa pehmeä voi ja sokerit. Lisää munat sekä jauhoihin sekoitettu leivinjauhe. Lisää lopuksi maito ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Kaada taikina voideltuun ja seesaminsiemenillä leivitettyyn vuokaan. Paista 175 asteessa n. 25 minuuttia.

Sulata toscaa varten kattilassa voi. Lisää kattilaan muut ainekset ja keittele, kunnes seos sakenee. Kaada tosca kakun päälle ja paista uunissa vielä n. 10-15 minuuttia. Anna jäähtyä ja tekeytyä seuraavaan päivään.




sunnuntai 13. syyskuuta 2015

Omenainen juustokakku ilman juustoa



Viime viikonloppuna tuli pitkästä aikaa käytyä kotona Varsinais-Suomessa. Omenasadon ollessa parhaimmillaan, äiti oli leiponut suussasulavan herkullista omenaista juustokakkua, johon ei kuitenkaan tule yhtään juustoa :P Ja reseptihän oli pakko saada. Alkuperäinen resepti on Limepippurin blogista, mutta tämä versio jättää aika paljon aineksia pois ja on muutenkin ehkä yksinkertaisempi ainesten määrien suhteen. Kotoa mukaan sain pussillisen omenoita omasta puutarhasta, joita tietysti käytin tässä kakussa. Kakku on ihanan kermainen ja täyteläinen, ja päällisen omenat tuovat juuri sopivasti kirpeyttä. Parasta kakkua, mitä olen taas vähään aikaan syönyt!




Pohja:

200 g Digestive-keksejä
75 g voita

Täyte:

n. 200 g omenaa kuutioina
50 g voita
2 dl sokeria

1 tl kanelia
2 tlk (500 g ) maitorahkaa
2 prk (400 g) creme fraichea
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
½ dl maissitärkkelystä
3 munaa
½ sitruunan mehu




Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita tasaiseksi ja painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle tiiviisti. Esipaista pohjaa 150 asteessa n. 10-12 minuuttia.

Kuori ja kuutioi omenat. Sulata voi pannulla ja lisää sokeri. Lisää omenanpalat ja paista, kunnes ne ovat pehmeitä. Lisää kaneli ja anna jäähtyä. Pannu kannattaa kuumentaa aika kuumaksi, muuten nestettä voi irrota omenista liikaa. Jos nestettä kuitenkin tulee paljon, jäähdytä vain seos hyvin, niin neste jähmettyy ja karamellisoituu.

Sekoita yhteen rahka ja creme fraiche. Sekoita mukaan sokeri, vaniljasokeri, maissitärkkelys, munat ja sitruunamehu. Sekoita tasaiseksi. Kaada massa esipaistetun pohjan päälle ja ripottele omenat pinnalle. Paista edelleen 150 asteessa n. 1h 15min. Omalla tehokkaalla uunillani paistoin vain vähän alle tunnin ja peitin kakun leivinpaperilla paiston loppuvaiheessa, jotta pinta ei saisi liikaa väriä. Anna kakun tekeytyä kylmässä seuraavaan päivään.