lauantai 26. joulukuuta 2015

Gluteeniton suklaa-taatelikakku



Leivotaan-lehden joulunumerosta (7/2015) löytyi tämä taatelikakun resepti. Tykkään kovasti taatelikakusta ja olen muutamiakin uusia ohjeita testaillut näin ennen joulua. Tästä versiosta kehtasi viimein ottaa valokuvankin :) Gluteenittomissa (taateli)kakuissa taidan tästä lähtien käyttää aina suosiolla silikonista irtopohjavuokaa, sillä en vain onnistu saamaan niitä irti tavallisista rengaskakkuvuoista.

Tähän taatelikakkuun lisämaustetta tuovat suklaa ja pähkinät. Ihan hyvin sopivat joukkoon, tosin ehkä pähkinöiden tuoma tekstuuri on turhan rakeista omaan makuuni. Ne voisinkin jauhaa jatkossa ihan kokonaan.




Kakkutaikina:

250 g taateleita
1 dl vettä
100 g hakattua tummaa suklaata (70%)
1 tl jauhettua kanelia
4 munaa
½ dl sokeria
1 dl murskattuja hasselpähkinöitä

Kuorrute:

100 g tummaa suklaata
25 g voita
1 rkl kuohukermaa

Poista taateleista tarvittaessa kivet ja paloittele pieniksi. Laita taatelit ja vesi kattilaan. Anna kiehua noin 3 minuuttia ja sekoita muusiksi. Ota kattila levyltä ja lisää mukaan suklaa. Sekoita, kunnes suklaa on sulanut. Lisää lopuksi kaneli ja anna jäähtyä.

Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa keltuaiset ja sokeri vaahdoksi. Vatkaa valkuaiset toisessa kulhossa vaahdoksi. Kääntele sitten keltuaisvaahto taatelimuusin sekaan. Lisää joukkoon hasselpähkinät ja lopuksi valkuaisvaahto varovasti nostellen. Kaada taikina leivinpaperoituun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 20cm) ja paista 175 asteessa n. 25-30 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassa.

Laita kuorrutetta varten suklaa, voi ja kerma vesihauteeseen ja sekoittele, kunnes seos on tasaista. Irrota kakku vuoasta ja kaada kuorrute päälle.



keskiviikko 23. joulukuuta 2015

Kavrinkilimppu



Tässä jouluksi aivan mahtava ja yksinkertainen limppuresepti! Tälläkin hetkellä yksi on paistumassa uunissani :P Resepti löytyi Leivotaan-lehden joulunumerosta (7/2015). Tämä oli ensimmäinen soodalla kohotettu leipäni ja mielestäni maku tässä oli jopa parempi, kuin hiivalla kohotetussa. Lisäksi leivän valmistus oli todella nopeaa, kun ei tarvinnut sen kummempia kohotella.

Tarjoilin tätä maanantaina ystäväporukalle muutaman muun leivoksen kera, mutta tämä leipä sai parhaimmat arviot koemaistajaraadilta. Koostumus oli erinomainen ja maku makean täyteläinen. Jouluiset mausteet maistuivat juuri sopivasti. Alkuperäisessä reseptissä suositellaan jauhettuja versioita aniksesta, fenkolista ja kuminasta, mutta itse laitoin kokonaisina. Hyvin toimi myös niin.




2 limppua

6 dl ruisjauhoja
9 dl vehnäjauhoja
1 rkl suolaa
1 tl jauhettua tai kokonaista anista
1 tl jauhettua tai kokonaista fenkolia
1 tl jauhettua tai kokonaista kuminaa
2 tl soodaa
1 l piimää
2 dl tummaa siirappia
(rusinoita)

Sekoita kuivat aineet yhteen. Lisää piimä ja siirappi. Lisää taikinaan halutessasi rusinoita. Kaada 1½ l:n vetoiseen leipävuokaan, joka on vuorattu leivinpaperilla. Paista 175 asteessa n. tunti. Anna jäähtyä liinan alla.





tiistai 8. joulukuuta 2015

Piparinen banaanikakku


Hävikistä jälleen herkuksi: Keittiön pöydälle oli jäänyt pari banaania mustumaan ja pitihän ne hyötykäyttää. Mieleeni tuli lapsuudesta äidin tekemä hurjan hyvä banaanikakku, josta jopa minä pidin kovasti, vaikken kuivakakkujen ystävä muuten ollutkaan/olekaan. Tämä kakku on mehevä ja mehevöityy vain vanhetessaan.

Äidin alkuperäisestä reseptivihosta kopioitu resepti ei turhia työvaiheita selittele; ainekset sekaisin ja uuniin, kunnes kakku on kypsä! No, niinhän se leivonnassa usein menee :)



Tuunasin tätä kakkua pikkuisen joulun hengessä niin, että leivitin kakkuvuoan piparkakkumuruilla. Tein tälle lisäksi joulun hengessä pienen kuorrutteen ja laitoin pipariukot koristeeksi.




2 banaania
1½ dl sokeria
1 muna
½ dl voisulaa (50 g)
1 tl vaniljasokeria
4 rkl kermaa
2 tl leivinjauhetta
1½ kkp vehnäjauhoja

voisulaa ja piparkakkuja (n. 6 kpl) jauhottamiseen

Kuorrute:

3/4 rs Philadelphia-tuorejuustoa
50 g huoneenlämpöistä voita
1½ dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria

Murskaa piparkakut. Voitele rengaskakkuvuoka voisulalla ja jauhota piparkakkumurulla. Vatkaa banaanit ja sokeri kevyeksi vaahdoksi. Lisää muut aineet ja kaada jauhotettuun rengaskakkuvuokaan. Paista 175 astessa n. 50 minuuttia. Testaa kakun kypsyys tikulla. Anna kakun jäähtyä ja tee tuorejuustokuorrutus sekoittamalla pehmeä voi ja muut aineet sekaisin. Levitä tai pursota kuorrute kakulle ja koristele piparkakku-ukoilla.





keskiviikko 2. joulukuuta 2015

Salame de chocolate



Tämän reseptin sain Portugalista, jossa suklaasalami on perinteinen jouluherkku. Tosin siellä (leivonta)kaakaojauhe ei ole näin tujua 70%:sta, kuten meillä. Tämä versio ei siis ole ollenkaan niin makea, kuin portugalilainen kaverinsa. Hyvää tosin silti ja erittäin suklainen! Salamia tein jo pareillekin glögeille näin pikkujouluaikaan ja hyvin maistui :P

2 salamia

190 g voita
200 g kaakaojauhetta
200 g Marie-keksejä
100 g tomusokeria
1 muna

Sulata voi kattilassa. Leikkaa veitsellä Marie-keksejä ronskisti pienemmiksi, ei kuitenkaan ihan rouheeksi. Mittaa kaikki ainekset kulhoon ja sekoita tasaiseksi tahmaksi. Jaa taikina kahtia. Muotoile kummastakin osasta salamipötkön näköinen ja kokoinen pötkö. Päällystä pötköt leivinpaperilla tai foliolla. Laita jääkaappiin kovettumaan. Leikkaa jähmettynyt salami n. 1 cm paksuiksi viipaleiksi.



tiistai 1. joulukuuta 2015

Parmesaanikeksit




Leivotaan-lehdestä (6/2014) löytyi tämä juustokeksien resepti, jota testasin glögikutsuilla juustotarjottimella. Keksit ovat ihanan rapeita, suolaisia ja täyteläisiä. Maistuvat ihan sellaisinaan, mutta erinomaisesti myös juustojen kera.


n. 40 kpl

100 g parmesaanijuustoa raasteena
n. 4 dl vehnäjauhoja
150 g voita huoneenlämpöisenä
1 tl suolaa
1 dl kermaa
1 tl leivinjauhetta
1 tl soodaa

seesaminsiemeniä
unikonsiemeniä

Sekoita kaikki ainekset sähkövatkaimella kermaa lukuunotamatta. Lisää kermaa pikku hiljaa, kunnes taikinasta muotoutuu pallo eikä se tartu enää kulhon reunoihin. Alkuperäisessä ohjeessa ½ desin kerrottin riittävän, mutta omaani meni lähemmäs desi. Jaa taikinapallo kahtia ja leivo kummastakin pötkö.


Kieritä toinen vaaleissa seesaminsiemenissä ja toinen tummissa unikonsiemenissä. 

Kääri pötköt sitten kelmuun ja laita ne hetkeksi pakastimeen.
.
Ota n. 5 minuutin päästä rullat pois ja leikkaa n. 5 millin paksuisiksi kiekoiksi. Asettele kiekot pellille ja paista 200 asteessa 10-12 minuuttia.