torstai 27. lokakuuta 2016

Raparperikakku



Leivoin viikonloppuna taas pitkästä aikaa Kaffila Bokvillaniin. Paitsi että halusin leipoa kahvilaan, on minulla ollut meneillään jo pidempään sivuprojektina pakastimen tyhjennys. Nyt kyytiä saivat raparperit ja puolukat.

Hakusanoilla raparperi ja kakku löysin paljon ihania raparperikakkureseptejä, mutta työn alle valikoitui lopulta tämä Hämmentäjän blogista löytynyt ohje. Tässä kakussa nimittäin voi huoletta käyttää myös pakastettuja raparperejä. Alkuperäinenkin ohje kuulosti todella herkulliselta, mutta lisäsin reseptiin vielä vähän puolukoita, koska miksi ei!




Kakku oli tosi helppo valmistaa. Koska se meni myyntiin, en saanut koemaistajia hommiin kotona, vaan piti odottaa viestiä Bokvillanista, miten meni. Ja kaikki meni :P Hämmentäjä kuvaa omassa blogissaan kakkua yksinkertaisesti maailman parhaimmaksi. Ainesosaluettelonsa, koostumuksensa ja ulkonäkönsä puolesta Hämmentäjää on helppo uskoa. Kakku vaikuttaa vuoasta pois otettaessa supermehevältä ja kostealta, ja tuorejuustokuorrute harvemmin pettää sekään. Ei muuta kuin uuteen tuotantoon ensi kesänä uusien raparperien kera!




Pohja:

2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl sokeria
125 g pehmeää margariinia

Täyte:

2 1/2 dl sokeria
1/4 tl muskottipähkinää
1/2 dl vehnäjauhoja
1 1/2 dl vispikermaa (ei vispattuna)
1 muna
1 keltuainen
7 dl pilkottua raparperiä

Kuorrutus:

100 g maustamatonta tuorejuustoa
1/2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 limen raastettu kuori
1 1/2 dl vispikermaa


Nypi pohjaa varten vehnäjauhot, sokeri ja pehmeä margariini tasaiseksi taikinaksi ja painele se leivinpaperoidun irtopohjavuoan (halkaisija n. 22 cm) pohjalle. Esipaista pohjaa 180 asteessa n. 7 minuuttia. Anna jäähtyä.




Sekoita kaikki täytteen ainekset raparperejä lukuunottamatta kulhossa. Kääntele lopuksi sulatetut ja puristetut raparperit sekä puolukat joukkoon. Kaada täyte esipaistetulle pohjalle ja paista kakkua 180 asteessa n. 30-35 minuuttia, kunnes kakun pinta on saanut väriä. Anna kakun jäähtyä hyvin ennen kuin kuorrutat sen.








Sekoita kuorrutteen tuorejuusto, sokerit ja noin puolet limen kuoresta keskenään. Vaahdota kerma toisessa kulhossa ja yhdistä juustoseoksen kanssa. Levitä kuorrute kakun päälle ja koristele lopulla limenkuoriraasteella.



maanantai 24. lokakuuta 2016

Öölanninsämpylät





Tykkään tosi paljon unikonsiemenistä varsinkin leivässä. Tässä taannoin taas kun selailin instagramia, tuli vastaan tosi herkullisen näköinen kuva unikonsiemensämpylöistä, jonka Paras leivänpaistaja oli postannut. Onneksi kuvan mukaan oli laitettu myös linkki, josta sämpylöiden reseptin löytää. Päätin tottakai testata.

Reseptin mitat olivat kaikki grammoina, mutta kun en keittiövaakaa omista, pitää grammat aina muuttaa deseiksi. Laitan yleensä vain googleen hakusanoiksi grammat deseiksi ja eteen aukeaa paljon erilaisia sivuja. Hakuammunnalla avasin taas yhden näistä sivuista ja ilokseni huomasin, että unkulunkulu.net -osoitteesta löytyi leivontalaskuri, johon voi vain syöttää luvut ja nappia painamalla laskuri muuttaa mitat valmiiksi! Ei tarvitse siis itse tehdä minkäänlaisia laskutoimituksia!






Tämä sämpylätaikina oli tosi tahmaista ja kauhulla odotin kaulintavaihetta. Onneksi kauliminen kuitenkin onnistuu, kunhan käyttää reilusti jauhoja. Sämpyläsykeröiden muovaamisessa saa laittaa luovuutensa peliin ja kieputtaa omanlaisensa sämpylän - pääasia, että unikonsiemenet saa hiukan näkyviin taikinasuikaleiden välistä. Uunituoreina sämpylät maistuivat ihan mielettömän hyviltä ja lempparisiemeneni rouskuivat kivasti hampaissa. Tästä tuli jälleen sellainen resepti, jota teen ehdottomasti toistekin.




12 kpl

2 3/4 dl haaleaa vettä
15 g hiivaa
1 1/2 tl suolaa
2 tl (karppi)sokeria
2 1/2 dl spelttijauhoja
3 1/2 dl vehnäjauhoja
30 g pehmeää voita
50 g unikonsiemeniä
1 muna

Mittaa vesi kulhoon ja liuota veteen hiiva, suola ja sokeri. Lisää spelttijauhot ja sekoita. Lisää sen jälkeen pikku hiljaa vehnäjauhot ja pehmeä voi ja vaivaa tasaiseksi taikinaksi. Taikina jää aika tahmeaksi. Anna taikinan kohota 1 1/2-2 tuntia.

Kippaa taikina kulhosta jauhotetulle alustalle. Käytin jauhoja aika paljon, sillä taikina on tahmeaa ja ilman jauhoja vähän hankala käsitellä. Kauli taikinasta n. 30 x 60 cm levy. Voitele levy vedellä ja ripottele pinnalle unikonsiemenet.






Taittele sitten kolmasosa levystä keskelle päin ja sen jälkeen toinen reuna samalla tavalla aivan päällimmäiseksi, että pöydälle jää vain kolmasosan kokoinen levy alkuperäiseen nähden. Kauli levyä sitten leveämmäksi, pidä levyn pituus samana. Kun levy on taas n. 30 x 30 cm kokoinen, jaa se 12:een suikaleeseen.








Tämän jälkeen kierittele jokainen suikale kierteeksi ja kieputa kierre vielä etusormen ja peukalon ympäri. Käännä taikinasuikaleen pää taikinavyyhdin keskeltä alle, jotta päältäpäin katsottuna kierre näyttää siistiltä. Anna kierteiden kohota pellillä vielä n. 45 minuuttia. Voitele kierteet munalla ja paista 200 asteessa (kiertoilmalla) 10-15 minuuttia.









keskiviikko 19. lokakuuta 2016

Sokeriton kurpitsapiiras





Kurpitsakausi jatkuu! Tämän sesonkiherkun resepti on jälleen instagramista Healthyeating_jo:lta. Kakusta voi tehdä joko yhden isomman (halkaisija 17 cm) tai kahdeksan pienempää kakkua muffinssipellille. Piiras vaatii jonkin verran alkuvalmisteluja, mutta se kyllä kannattaa. Vaikka lopputulos onkin sokeriton ja gluteeniton, maut tuovat mieleen ihan "aidon" kurpitsapiiraan. Täytteeseen tulee nimittäin melko paljon xylitolia, joten sokerittomalle ruokailijalle se maistuu oikeasti todella makealta. Kuorrutteen valmistin tällä kertaa ihan aidosta kermasta, koska avattu purkki uhkasi mennä vanhaksi, mutta kookoskermallakin piiraan voi mainiosti kuorruttaa. Herkullista Halloweenia! 🎃




Pohja:

1/2 dl manteleita tai pähkinäsekoitusta
1/4 dl kookoshiutaleita
1 rkl (raaka)kaakaojauhetta
n. 1/2 dl taateleita tai rusinoita
1/2-1 dl vettä

Täyte:

3 dl cashew-pähkinöitä, liotettu yön yli
3/4 dl xylitolia tai steviaa
1/2 dl mantelimaitoa
3 dl kurpitsasosetta
1 rkl kurpitsamaustetta (= 1 tl kanelia, 1/2 tl inkivääriä, 1/8 tl muskottipähkinää, 1/8 tl neilikkaa)
2 tl vaniljauutetta
2 rkl sulatettua kookosöljyä
ripaus suolaa

Kuorrute:

n. 1 1/2 dl kermaa tai vegaaniversiossa käytä jäähdytetyn kookosmaidon valkoinen osa
1 rkl xylitolia
1 tl vaniljauutetta




Aloita koko piiraan teko paahtamalla täytteen kurpitsa: Leikkaa kurpitsa kahtia ja poista siemenet. Leikkaa puolikkaista kurpitsoista viipaleita ja asettele pellille. Paahda uunissa 180-200 asteessa, kunnes kurpitsan kuoret ovat saaneet väriä ja tikulla koitettaessa kurpitsa on kypsä. Kaavi kypsä kurpitsa kuorista ja anna jäähtyä.

Mittaa pohjaa varten tulevat taatelit tai rusinat kattilaan ja lisää päälle vesi. Anna hedelmien porista miedolla lämmöllä kattilassa vartin verran. Siivilöi vesi pois ja kippaa hedelmät tehosekoittimeen. Mittaa muutkin pohjan ainekset mukaan ja prosessoi tasaiseksi massaksi. Painele taikina pienen leivinpaperoidun irtopohjavuoan (halkaisija n. 17 cm) pohjalle. Laita vuoka pakastimeen odottelemaan täytteen valmistumista.




Huuhtaise tehosekoittimen kannu ja mittaa sitten kaikki täytteen ainekset. Sekoita, kunnes täyte on tasaista ja silkkisen sileää. Ota vuoka pakastimesta ja levitä täyte pohjan päälle. Tasoita pinta ja laita vuoka foliolla peitettynä takaisin pakkaseen. Anna jäätyä seuraavaan päivään.


Kakku kuorrutetta vaille valmis 


Ota vuoka huoneenlämpöön n. puoli tuntia ennen tarjoilua tai jääkaappiin sulamaan pidemmäksi aikaa. Valmista piiraalle kuorrutus joko kermasta tai kookoskermasta vatkaamalla kaikki ohjeen ainekset sähkövatkaimella vaahdoksi. Levitä vaahto piiraalle ja koristele halutessasi pähkinöillä. Nauti!








perjantai 14. lokakuuta 2016

Tarte de alho-francês e presunto - Purjo-kinkkupiiras



Kaveri tuli käymään ja halusin kokeilla jotakin uutta suolaista reseptiä iltapalaksi. Portugalilaisesta Mariana Culinária -lehdestä löytyi mielenkiintoinen piirakkaresepti, johon ei tule ollenkaan piirakkapohjaa vaan kaikki ainekset sekoitetaan yhteen. Alla oleva resepti on yhdistelmä lehden kahdesta tällaisesta reseptistä.






Piirakan valmistus oli tosi helppoa, sillä koneita ei tarvita ollenkaan. Valmistuksesta tuli itse asiassa jollain tapaa mieleen tuulihattutaikina, varsinkin siinä vaiheessa, kun munia vatkataan mukaan. Valmis piirakka oli tosi maukas ja koostumus pehmeän täyteläinen. Tätä pitää ehdottomasti leipoa uudestaan, vaikkapa kasvisversiona!




500 g (3-4 kpl) perunoita
2 dl maitoa
60 g voita
4 munaa
3 3/4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus suolaa
ripaus pippuria
1/2 purjo
1 rkl voita
n. 100 g kinkkua (laitoin Schwarzwaldin kinkkua)
8 minitomaattia
1/2 tl oreganoa




Kuori ja keitä perunat. Soseuta perunat perunasurvimella ja lisää maito sekä voi. Vatkaa sitten perunamuusiin munat ja jauhot, joihin on sekoitettu leivinjauhe. Mausta taikina suolalla ja pippurilla.

Pese ja pilko purjo. Hienonna myös kinkkusuikaleet. Paista purjosuikaleita hetki pannulla ja lisää paiston loppuvaiheessa kinkkusuikaleet. Sekoita purjo ja kinkku taikinaan ja kaada se sitten leivinpaperilla vuorattuun irtopohjavuokaan. Halkaise tomaatit ja painele tomaatinpuolikkaat piirakan pinnalle leikkauspuoli ylöspäin. Paista 200 asteessa 30-40 minuuttia, kunnes piirakan pinta on saanut väriä. Anna jäähtyä ja tarjoile.



torstai 13. lokakuuta 2016

Kylmäkohotetut kurpitsasämpylät



Halloweenin lähestyessä kaupat ovat taas väärällään kurpitsoja. Itsekin olen valmistanut tämän syksyn aikana jo lukuisia kurpitsakeittoja. Leivotaan-lehdestä (6/2016) löytyi yksi kurpitsainen leipäohje, johon on helppo upottaa vaikka keitonrippeet. Näitä sämpylöitä kohotetaan yön yli ja valmistus tapahtuu pyörittelyn sijaan kaulimalla. Kurpitsa tuo leipätaikinaan kivaa makeutta ja koostumus toi mieleeni kaupan Muhku-sämpylät.




12 kpl

200 g kurpitsaa (tulee n. 1 dl kurpitsasosetta)
10 g hiivaa
1 dl vettä
1/2 dl rapsiöljyä
1 dl piimää (laitoin luonnonjogurttia)
1 tl suolaa
n. 9 dl vehnäjauhoja




Illalla:

Jos et käytä sämpylöihin kurpitsakeiton tähteitä, tee näin: Kuori kurpitsa ja leikkaa se pieniksi paloiksi. Keitä palat pehmeiksi kevyesti suolatussa vedessä. Siivilöi vesi pois ja soseuta kurpitsat.

Murenna hiiva kulhoon. Lisää vesi, kurpitsasose, öljy, piimä (tai jogurtti), suola ja suurin osa jauhoista. Työstä ainekset tasaiseksi taikinaksi. Nosta taikina kohoamaan jääkaappiin vähintään 4 tunniksi tai yön yli.

Aamulla/päivällä:

Kumoa taikina pellin kokoiselle leivinpaperille ja kauli n. 2 cm:n paksuiseksi levyksi. Leikkaa veitsellä levyyn 4 x 4 cm:n ruudut ja anna taikinan kohota pellillä n. 30 minuuttia. Paista 250 asteessa n. 10 minuuttia ja erottele sämpylät toisistaan jäähtyneinä.



tiistai 11. lokakuuta 2016

Sokeriton ja gluteeniton suklaapiiras mansikoilla



Tämän reseptin löysin sattumalta instagramista kakkukuvia selaillessani. Piirakan suklaatäyte näytti todella houkuttelevalta ja mikä parasta, se on täysin sokeriton. Raaka-aineet tähän piiraaseen löytyvät taas sopivasti lähimarketista ja valmistus on helppoa.




Valmistusvaiheessa kun maistelin täytettä, en ollut ollenkaan varma, tuliko hyvää vai ei. Suklaa-banaanitäyte noin niin kuin tuoreeltaan ei ihan vakuuttanut. Onneksi maku muuttui, kun täyte oli jäähtynyt ja päälle tulivat mansikat. Koska täytteeseen ei tule kookosöljyä, se jää aika valuvaksi ja varsinkin huoneenlämmössä pehmentyy nopeasti. Raakapiiraista tämä oli ehdottomasti maukkain tähän asti leipomistani!




Pohja:

1 1/2 dl kaurahiutaleita
3/4 dl pekaanipähkinöitä
3/4 dl cashewpähkinöitä
2 rkl vaahtera- tai agavesiirappia
2 rkl sulatettua kookosöljyä
1/2 tl kanelia
1/4 tl jauhettua inkivääriä
ripaus suolaa

Täyte:

3 banaania
10 taatelia
1/2 dl raakakaakaojauhetta
1/2 dl mantelimaitoa
1/2 dl sulatettua kaakaovoita
1 tl vaniljauutetta
1 rs mansikoita




Prosessoi kaikki pohjan ainekset monitoimikoneessa ja painele piirasvuoan (halkaisija n. 20 cm) pohjalle. Paista pohjaa 180 asteessa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä.

Mittaa kaikki täytteen ainekset monitoimikoneeseen ja sekoita, kunnes täyte on tasaista ja silkkisen sileää. Kaada täyte jäähtyneelle pohjalle ja tasoita pinta. Leikkaa mansikat neljään osaan ha ripottele piirakan pinnalle. Tarjoa ja nauti!




perjantai 7. lokakuuta 2016

Pestomuffinit



Näitä pestomuffineita olen leiponut jo monen vuoden ajan, mutta vasta nyt muistin lisätä ne blogiinkin. Resepti on alun perin Marien Sekasopasta. Olen todella ihastunut näihin suolaisiin muffineihin, sillä perusreseptiä pystyy muokkaamaan syöjien mukaan helposti. Yleensä kyllä teen aina allaolevan reseptin mukaisesti. Viimeksi leivoin näitä illanistujaisiin viikonlopuksi ja muffinit hävisivät pöydältä niin nopeasti, että blogiin sain nyt loppujen lopuksi vain pari hassua kuvaa..

n. 16 kpl

3 munaa
1/2 dl sokeria (laitoin xylitolia)
5 dl vehnäjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
2 1/2 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 dl juoksevaa rasvaa
1 prk creme fraichea
1/2 dl maitoa
200 g (1 pkt) fetajuustoa kuutioina
n. 3 tomaattia ilman siemeniä tai n. 1/2 prk aurinkokuivattuja tomaatteja pilkottuina
1/2 prk pestoa
n. 15 oliivia
n. 2 dl mozzarellajuustoa

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Sekoita mukaan creme fraiche ja maito. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää taikinaan yhdessä rasvan kanssa. Kääntele lopuksi joukkoon fetajuusto, tomaatit, oliivit ja pesto. Varo sekoittamasta liikaa, ettei taikina värjäydy kokonaan vihreäksi. Annostele taikinaa muffinssipellin koloihin tai muffinssivuokiin lusikoilla. Ripottele päälle juustoraastetta ja paista muffineita 200 asteessa n. 15-20 minuuttia.