maanantai 28. marraskuuta 2016

Unelmatorttu



Unelmatorttu on yksi lapsuuteni vakioleivoksista. Äiti teki sitä tosi usein. Parasta tässä leivoksessa on ehdottomasti täyte - voineen kaikkineen. Pienenä valikoimme tarjoiluastialta aina ne muhkeatäytteisimmät kääretortun palaset, vaikka ei saanut kaivaa.. :P

Viime viikolla tein tätä sekä Kaffilaan myytäväksi että työpaikalle pullavuoropäivänäni. Kokeilin Maku-lehden reseptiä. Resepti on hyvä, mutta ylijäämäksi jää valkuaisia. Hihassa on siis hyvä olla jokin valkuaisia hyödyntävä resepti, esim. marengit tai proteiinipannarit.




4 munaa
1 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl kaakaojauhetta
1/2 dl maissitärkkelystä
1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Vatkaa munat ja sokerit tanakaksi vaahdoksi. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää muna-sokerivaahtoon siivilän kautta. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi ja levitä leivinpaperoidulle uunipellille. Paista 225 asteessa n. 8 minuuttia.

Leikkaa pöydälle pellin kokoinen leivinpaperinpala ja ripottele paperin päälle sokeria. Nosta kypsä kääretorttulevy uunista pannunaluselle ja ujuta patakintaalla suojattu käsi taikinalevyn alle. Kumos levy nopeasti sokeroidulle leivinpaperille ja poista heti päälle jäävä kääretorttulevyn leivinpaperi. Levyn ollessa lämmin, paperi on ehdottomasti helpompi poistaa, kuin kylmänä. Anna levyn sitten jäähtyä kokonaan.

Täyte:

150 g huoneenlämpöistä voita
2 1/4 dl tomusokeria
3 keltuaista
1 rkl vaniljasokeria

Vatkaa voi ja tomusokeri keskenään. Lisää keltuaiset ja vaniljasokeri ja vatkaa, kunnes täyte on tasaista. Levitä täyte jäähtyneelle kääretorttulevylle ja kääri rullalle. Jätä rulla tiukasti käärityn leivinpaperin sisään ja kääräise ympärille vielä folio tai muovipussi. Anna jähmettyä ja viilentyä jääkaapissa muutaman tunnin ajan.













lauantai 26. marraskuuta 2016

Vadelma-punajuurikakku



Tätä kakkua tein jo muutama viikko sitten itselleni synttärikakuksi. Halusin jotakin marjaisaa ja tietty sokeritonta, ja tämä Karita Tykän raakakakkuresepti tuli vastaan. Se löytyy Karitan kirjasta Sokeriton.






Kakku oli helppo tehdä ja ainekset löytyivät taas sopivasti lähimarketista. Täytteen osalta jännäsin, minkälaista makua raaka punajuuri kakkuun toisi. Valmis kakku oli koostumukseltaan paksu ja tuju. Marjakerros täytteen välissä oli kiva idea ja itse asiassa olisin voinut laittaa enemmänkin vadelmaa ja mansikkaa. Punajuuri ei loppujen lopuksi tuonut sen kummempaa makua, mutta väriä kyllä. Tämän kakun seurassa kelpasi viettää synttäreitä!




Pohja:

1 dl parapähkinöitä rouhittuna (laitoin pekaanipähkinöitä)
1 1/2 dl kookoshiutaleita
1 dl kuorittuja manteleita rouhittuna
7-8 taatelia, kivet poistettuna
1-2 rkl kookosöljyä sulatettuna
ripaus suolaa

Täyte:

2 1/2 dl tuoreita vadelmia ja/tai mansikoita
2 dl cashew-pähkinöitä (liota 3h, huuhtele ja valuta)
1 keskikokoinen punajuuri raastettuna (n. 1 dl)
85 g raakakaakaovoita sulatettuna
1/2-1 dl hunajaa
1/2 dl vaahterasiirappia
ripaus suolaa
1/2 tl vaniljajauhetta
1 1/2 rkl psylliumkuitujauhetta

kokonaisia vadelmia ja mansikoita koristeluun

Vuoraa irtopohjavuoan (halkaisija 15 cm) pohja leivinpaperilla. Prosessoi pohjan raaka-aineet sekaisin monitoimikoneessa ja painele 3/4 taikinasta vuoan pohjalle. Siirrä pohja jääkaappiin tai pakastimeen odottamaan.

Ota täytteen marjoista sivuun 3/4 dl marjoja. Sekoita loput marjat, cashew-pähkinät, punajuuri, kaakaovoi, makeutus, suola ja vanilja tehosekoittimessa. Tarkista maku. Lisää lopuksi psylliumkuitu ja sekoita vielä. Ota vuoka kylmästä ja kaada puolet täytteestä vuokaan pohjan päälle. Ripottele 3/4 dl sivuun otetuista marjoista ja nurustele pohjataikinaa (säästä osa halutessasi koristeluun) täytteen päälle ja kaada sitten loput täytteestä vuokaan. Jähmetä pakastimessa 3 tuntia tai kunnes kakku on kokonaan jähmettynyt. Irrota vuoasta jäisenä, anna sulaa joko huoneenlämmössä tai jääkaapissa ja koristele marjoilla ja pohjataikinalla.





lauantai 19. marraskuuta 2016

Pastéis de bacalhau - Turskapiiraset



Maistelin viime kesänä Portugalissa erilaisissa juhlissa ihania alkupaloja. Suurin osa oli valmistettu uppopaistamalla turskaa tai vihanneksia. Näistä inspiroituneena ostin itselleni kotiin viemisiksi alkupalojen reseptejä sisältävän lehden Petiscos (nro. 16/2016), josta löytyy paljon kaikkea hyvää tirisevässä öljyssä paistettua :P

Näihin piirasiin käytin meiltä kotoa kaapista löytynyttä hienonnettua kuivattua turskaa. Ohjeen mukaan voi käyttää myös kokonaisia paloja ja hienontaa vasta jälkikäteen. Taikinan teko on helppoa, mutta haasteelliseksi homma muuttuu pallukoiden muotoiluvaiheessa. Pitkulaisen muotoisia piirasia muovataan nimittäin kahdella lusikalla. Television kokkiohjelmissa se näyttää aina tosi helpolta, mutta ensi kertaa yrittävän kannattaa varata tähän vaiheeseen hyvin aikaa.

Valmiit piiraset maistuivat täällä koti-Suomessakin erinomaisilta. Suolaahan näissä on reilusti eikä rasvan määrässäkään ole säästelty.. Mutta muutama vaikkapa viinilasillisen kera - taivaallista!

n. 20 kpl

400 g kuivattua, suolattua turskaa (silputtuna)
850 g perunoita
4 munaa
2 sipulia
2rkl silputtua persiljaa
mustapippuria
oliiviöljyä

Liota suolattua turskaa ensin muutama tunti, jotta liika suola irtoaa. Keitä sitten kokonainen pala tai silputtu turska, kunnes se on pehmeää. Keitä perunat. Muussaa perunat ja sekoita yhdessä hienonnetun turskan kanssa. Silppua sipuli ja lisää joukkoon. Lisää myös persilja sekä mausta pippurilla makusi mukaan. Tee taikinasta öljytyillä lusikoilla soikeita pallukoita ja jätä odottamaan esim. leikkuulaudalle tai lautaselle. Kuumenna oliiviöljy (käytin tähän määrään puoli litraa) kattilassa. Oma hellani kuumenee nollasta yhdeksään ja näille piirasille hyvä lämpötila oli numero 7. Tipauta kattilaan reikäkauhalla neljä piirasta kerrallaan. Uppopaista muutaman minuutin ajan käännellen. Nosta kuivumaan talouspaperin päälle, joka imee ylimääräiset rasvat. Tarjoile mieluiten paistopäivänä haaleana.






tiistai 15. marraskuuta 2016

"Reikäleipä" eli vehnäleipää unikonsiemenillä





Leivoin taannoin unikonsiemensämpylöitä ja inspiroiduin reseptistä muokkaamaan sämpylöistä myös kokonaisen leivän. Unikonsiemeninnostukseni ulottuu kauas lapsuuteen, jolloin Salon Citymarketin omasta leipomosta sai ostaa unikonsiemenillä päällystettyä vehnäleipää. Sitä ostettiin meille usein ja monesti leipää pakastaessa siitä leikattiinkin aika monta siivua maisteltavaksi. Maistelun jälkeen hampaat ja hampaanvälit olivat täynnä unikonsiemeniä eli "reikiä", josta leipä sai nimensä. Oi aikoja, oi vuosia ❤️

Tämän vehnäleivän reseptin keksin päästäni ja kokeilin, josko maku muistuttaisi edes etäisesti tuttua Cittarin unikkoleipää. Tuoreena leipä oli tosi maistuvaa ja unikonsiemeniä lenteli kaikkialle. Maku ei aivan vastannut alkuperäistä mutta koostumus kyllä. Ehkäpä Citymarketissa käytettiin vehnäjauhojen lisäksi myös jotain muuta jauhoa. Hyvä perusleipä tästä kuitenkin tuli ja hampaisiin reikiä :P




1 kpl

3 dl lämmintä vettä
1/2 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
2 tl suolaa
75 g pehmeää voita
7 1/2 dl vehnäjauhoja
unikonsiemeniä

Mittaa vesi ja maito kulhoon ja liuota hiiva nesteeseen. Lisää suola ja osa jauhoista. Sekoita ja lisää pehmeä voi. Jatka vaivaamista ja lisää loput jauhot. Vaivaa taikinaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista ja on kiiltävän kimmoisaa. Anna nousta parin tunnin ajan. Kumoa kohonnut taikina alustalle ja vaivaa läpi jauhoja apuna käyttäen. Muotoile taikinasta pyöreä leipä, nosta se pellille ja anna nousta vielä liinan alla noin tunnin ajan. Lämmitä uuni 225 asteeseen, voitele leipä vedellä ja ripottele päälle runsaasti unikonsiemeniä. Paista n. 15 minuuttia uunin keskitasolla, kunnes pinta on saanut väriä. Anna jäähtyä ennen leikkaamista.





torstai 10. marraskuuta 2016

Puolukkaiset kaurasämpylät



Yön yli kohotettavat leipätaikinat ovat kestosuosikkejani. Jotenkin pidempään kohotetuista taikinoista tulee vaan aina kuohkeampia ja maukkaampia leipiä. Ja kun ne paistaa aamulla, saa aamupalaksi tuoretta leipää - mikäs sen maistuvampaa!

Näitä Leivotaan-lehden (7/2016) sämpylöitä testasin pari viikonloppua sitten. Kivan pirteän lisänsä taikinaan tuovat puolukat, joita edelleen löytyy pakastimestani yllin kyllin. Puolukkasämpylöiden taikina oli tosi tahmeaa ja sämpylöitä pyöritellessä tarvitsi tosi paljon jauhoja. Usein tahmaisista taikinoista tulee kuitenkin meheviä leipiä ja sämpylöitä. Valmiissa sämpylöissä puolukan maku oli mieto. Vaikka luulin taikinaa tehdessä laittaneeni liikaa marjoja, ei taikina edes värjäytynyt punaiseksi. Puolukoita popsahti esiin siellä täällä. Nämä sämpylät toimivat tosi hyvin esim. kasviskeittojen kaverina.




Noin 20 kpl

3 dl maitoa
3 dl kaurahiutaleita
3/4 dl kauraleseitä
50 g hiivaa
3 dl kädenlämpöistä maitoa
2 tl suolaa
1/2 dl rapsiöljyä
9-11 dl vehnäjauhoja
n. 100 g tuoteita tai pakastettuja puolukoita

koristeluun vatkattu muna ja kaurahiutaleita

Illalla:

Kiehauta maito kattilassa. Katkaise lämpö ja sekoita kaurahiutaleet ja vehnäleseet joukkoon. Anna seoksen vetäytyä ja jäähtyä. Murenna hiiva kulhoon ja liuota se kädenlämpöiseen maitoon. Lisää kaurahiutaleseos, suola, öljy ja jauhot vähän kerrallaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja alusta muutama minuutti. Alusta puolukat taikinaan viimeiseksi. Anna taikinan kohota liinan alla noin puoli tuntia.




Jaa taikina 20 palaksi ja pyörittele palat pulliksi. Laita ne leivinpaperoidulle pellille tai kahdelle pienemmälle pellille tai tarjottimelle, joka mahtuu jääkaappiin. Peitä sämpylät kelmulla ja anna nousta jääkaapissa yön yli.




Aamulla:

Ota pelti tai tarjotin jääkaapista. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Voitele sämpylät munalla ja ripottele päälle kaurahiutaleita. Paista uunin keskitasolla 12-14 minuuttia.






tiistai 8. marraskuuta 2016

Sitruunajuustokakku vesihauteessa





Leivotaan-lehden joulunumero (7/2016) ilmestyi jo jokin aika sitten ja bongasin sieltä tämän reseptin, jonka pystyi helposti muokkaamaan sokerittomaksi. Vaihdoin vain valkoisen sokerin xylitoliksi. Lehdessä oli juttua perinteisistä amerikkalaisista leivonnaisista ja tämä oli yksi niistä. Ohje on ensimmäinen koskaan vesihauteessa tekemäni juustokakku, johon ei tule varsinaista kakkupohjaa ollenkaan.

Valmistus ei voisi helpompaa olla; sekoitetaan vain kaikki ainekset yhteen ja kaadetaan vuokaan. Esivalmisteluissa meneekin hieman kauemmin, koska vuoka pitää ensin huolellisesti vuorata foliolla, ettei vesi pääse vuoan läpi. Ohjeen paistoaika on noin tunti, mutta itse pidin kakkua uunissa reilusti yliaikaa. Valmiin kakun nostaminen vesihauteesta olikin aika konstikasta. Patakintaat kastuivat siitä huolimatta, että ensin kaadoin suurimman osan kuumasta vedestä pannusta pois. Valmis, hyytynyt kakku oli ihanan kermaista ja mehevää, eikä_taas_olisi_uskonut sokerittomaksi!




Kakkupalan leikkaamisessa kakkupohjan puuttuminen hankaloitti hieman kauniiden palojen leikkausta, mutta terävää veistä apuna käyttäen palat olivat ihan ok. Käytin koristeluun tällä kertaa puolukoita, koska niitä löytyy pakkasesta eniten. Leivotaan-lehti sen sijaan suosittaa mustikoita. Ehkä niitä sitten ensi kerralla, sillä tätä kakkua pitää ehdottomasti tehdä toistekin!




Juustokakku:

5 huoneenlämpöistä munaa
4 dl kermaviiliä
200 g maustamatonta tuorejuustoa
120 g huoneenlämpöistä voita
2 3/4 dl xylitolia (tai sokeria)
1 sitruunan raastettu kuori
1 tl sitruunamehua
2 rkl Maizenaa

Appelsiinihyytelö

4 liivatelehteä
2 rkl vettä
2 dl (sokeritonta) appelsiinimehua

Kuumenna uuni 150 asteeseen ja leikkaa leivinpaperista pyörylä n. 22 cm:n kokoisen irtopohjavuoan pohjalle. Peitä vuoka tiiviisti foliolla ulkopuolelta. Laitoin kolme kerrosta. Folio ei saa vuotaa, koska kakku paistetaan vesihauteessa.

Vatkaa munat ja kermaviili tasaiseksi isossa kulhossa. Vatkaa juusto ja voi pienemmässä kulhossa. Vatkaa sitten molemmat seokset yhteen noin kahden minuutin ajan. Lisää xylitoli tai sokeri, Maizena, sitruunan mehu ja kuori ja sekoita edelleen tasaiseksi. Kaada taikina vuokaan ja laita vuoka keskelle syvää uunipannua. Kaada pannulle kuumaa vettä vuoan reunan puoliväliin asti. Paista uunin keskitasolla 1 tunti tai kunnes kakku on jähmettynyt. Ota vuoka vesihauteesta, poista folio ja anna jäähtyä. Nosta kakku jääkaappiin yöksi.




Kakku vesihauteessa valmiina uuniin!


Valmista seuraavana päivänä appelsiinihyytelö: Laita liivatteet kylmään veteen ja anna pehmetä noin 10 minuuttia. Kuumenna sitten vesi ja purista joukkoon liivatelehdet. Sekoita mukaan vielä appelsiinimehu ja anna seoksen jäähtyä hieman. Kaada jäähtynyt appelsiinimehu-liivateseos kakun päälle ja anna jähmettyä ainakin vartin verran. Koristele kakku marjoilla ja nauti!



torstai 3. marraskuuta 2016

Sokeriton ja gluteeniton mokkajuustokakku





Mieleni teki pitkästä aikaa juustokakkua. Mieliteko osui hyvään saumaan, sillä viikonlopuksi sainkin tilauksen viedä jotakin jälkkäriä kyläpaikkaan ystävien luo. Mietin, mikä voisi olla hyvä maku juustokakkuun valmistaa sokerittomana ja palloilin pitkään sitruunan ja kahvin välillä. Niissä kun on kummassakin vahvat maut jo itsessään, ja kakku voisi maistua siten hyvin sokeria syövillekin. Päädyin lopulta mokkajuustokakkuun, sillä löysin SugarfreeMomilta niin herkullisen reseptin. Kakkupohjaksi tosin vaihdoin vanhan tutun gluteenittoman ja sokerittoman kaura-mantelipohjan, jota käytin esim. mustikkapiirakassa.




Yritin keittää niin vahvaa kahvia, kuin kehtasin, mutta silti kakussa ei ollut loppujen lopuksi mitenkään tosi vahvaa kahviaromia. Rohkeutta siis vain kahvinkeittoon! Muuten koostumus ja maku olivat pehmeän täyteläiset. Kovin makea täytteestä ei tule kahdella ruokalusikallisella karppisokeria, mutta kannattaa lisätä määriä, jos haluaa makeampaa. Eniten kakussa ihastuin kuitenkin suklaakuorrutukseen, joka oli ihan kuin jäätelöpuikkojen kuorrutus! Kaiken lisäksi kuorrutteen valmistus oli tosi simppeliä. Sokeritonta suklaata löytyi lähi-Citymarketista helposti karkkihyllystä. Merkkejä oli itse asiassa aika moniakin ja hinta oli edullinen. Sokerittomien suklaiden kaakaoprosentti oli kaikissa n. 80:stä ylöspäin.

Kakku oli koemaistajien mielestä hyvää ja maistui mainiosti myös sokerin syöjille. Jalostan reseptiä eteenpäin ja kokeilen ehdottomasti toistekin!




Pohja:

3 1/2 dl mantelijauhoja
4 dl kaurahiutaleita
2 rkl (raaka)kaakaojauhetta
1 rkl agavesiirappia
7 rkl sulatettua kookosöljyä
ripaus suolaa

Sekoita kaikki pohjan ainekset tasaiseksi taikinaksi ja painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan (halkaisija n. 22 cm) pohjalle. Paista pohjaa 175 asteessa n. 10-15 minuuttia, kunnes pohja on saanut väriä. Anna jäähtyä.

Täyte:

300 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl karppisokeria
2 tl vaniljauutetta
3/4 dl vahvaa, kuumaa kahvia
4 1/2 liivatelehteä
1 prk Flora Vispiä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Keitä vahvaa kahvia. Notkista tuorejuusto vatkaamalla ja lisää juuston joukkoon sokeri ja vanilja. Liuota pehmeät liivatelehdet kuumaan kahviin ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita sitten tuorejuustoseokseen kahvi-liivateseos ja lopuksi kermavaahto. Tarkista maku ja lisää makeutta, jos haluat. Kaada täyte jäähtyneelle pohjalle, tasoita pinta ja anna kakun jähmettyä jääkaapissa ainakin kolme tuntia, mielellään yön yli.

Kuorrutus:

90 g sokeritonta suklaata (esim. Lindtiltä ja pientuottajilta löytyy)
2 rkl sulatettua kookosöljyä

Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita sen jälkeen suklaa ja sulatettu kookosöljy tasaiseksi. Anna seoksen hieman jäähtyä ennen kuorruttamista. Ota kakku kylmästä ja kaada kuorrute tasaisesti kakun päälle. Koristele esim. kahvipavuilla.