sunnuntai 29. lokakuuta 2017

Porkkana-kaakaokuppikakut





Tänä viikonloppuna ehdin pitkästä aikaa kunnolla leipomaan! Lauantai oli muutenkin hyvin ruokaisa, sillä kävin Ruoka- ja viinimessuilla maistelemassa ihania juustoja ja viinejä. Samalla reissulla tuli vielä piipahdettua kirjamessuilla, jossa kuolasin uusia keittokirjoja inspiraatiota imien.




Näitä kuppikakkuja olin päättänyt kokeilla siitä asti, kun luin lokakuun Pirkka-lehden ensimmäistä kertaa - resepti on siis Pirkan koekeittiöstä. Alkuperäisessä reseptissä kuorrutuksessa käytetään oranssin geelivärin lisäksi mustaa väriä. Itse en kuitenkaan löytänyt lähikaupasta, kuin sinistä, enkä viitsinyt sateessa lähteä kiertelemään useampia kauppoja. Niinpä näissä on nyt oranssin ja violetin sekainen kuorrute, joka ei sekään mielestäni hullummalta näytä! :P Porkkanaraaste mehevöitti nämä muffinssit ihanan mehukkaiksi ja kuorrutteen appelsiinin maku sopii kivasti kaakaon kaveriksi. Pirkka-lehti suosittaa näitä tarjottavaksi halloweenina. Tästä siis vinkki talteen! 🎃




12 kpl

Kuppikakut:

2 porkkanaa
3 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 1/2 tl leivinjauhetta
3 munaa
2 dl sokeria
1 prk (150 g) ranskankermaa
1 1/2 dl rypsiöljyä

Kuorrutus:

75 g huoneenlämpöistä, pehmeää voita
1 pkt (500 g) tomusokeria
1 rs (200 g)  appelsiinituorejuustoa
2 tl Dr. Oetker keltaista geeliväriä
1/2 tl Dr. Oetker punaista geeliväriä
2 tl Dr. Oetker mustaa tai sinistä geeliväriä

Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää muna-sokerivaahtoon ranskankerma ja öljy. Yhdistä lopuksi mukaan porkkanaraaste ja kuivat aineet. Jaa taikina 12 muffinivuokaan muffinipellille ja paista 200 asteessa 15-20 minuuttia. Anna jäähtyä täysin ennen kuorrutteen tekemistä.




Vatkaa huoneenlämpöinen voi tasaiseksi. Lisää tomusokeri parissa erässä koko ajan vatkaten. Voi-tomusokeriseoksen tulisi olla tasaisen jauhomaista. Lisää kylmä tuorejuusto ja vatkaa tasaiseksi seokseksi. Kuorrutus on tässä vaiheessa vielä paksua.

Jaa kuorrutus kahteen osaan. Sekoita toiseen osaan keltaista ja punaista, ja toiseen sinistä tai mustaa. Voit lisäillä eri värejä mielesi mukaan haluamasi värin saamiseksi; itse laitoin sinisen sekaan myös pikkutipan punaista. Lusikoi pursotinpussiin ensin oranssia kuorrutetta ja sitten sini-violettia. Pursota jäähtyneiden kuppikakkujen päälle moniväristä kuorrutetta ja tarjoile esimerkiksi halloween-juhlissa!



perjantai 27. lokakuuta 2017

Puolukka-juustokakku kinuskikuorrutteella





Tänään oli töissä taas pullaperjantai ja minun vuoroni. Viime aikoina olen nähnyt paljon puolukkakakkuja netissä ja innostuin itsekin tästä Lunnin puolukkaisesta juustokakusta. Se oli superhelppo ja nopea tehdä, sillä kinuskia tässä kakussa ei tarvitse 40 minuuttia keitellä. Keittely oikaistaan liivatteen avulla. Kakku maistui hyvin työpaikalla ja koemaistajaraati oli tyytyväinen!






Pohja:

180 g Digestive-keksejä
70 g sulatettua voita
2 rkl puolukoita

Täyte:

300 g maustamatonta tuorejuustoa (käytin Philadelphiaa)
200 g vaniljarahkaa (käytin mustikka-vaniljaa)
1/2 dl sokeria
1 1/2 dl puolukoita
2 dl kuohukermaa
4 liivatelehteä
1/2 dl puolukka- tai karpalomehua

Kinuskikuorrute:

2 dl kuohukermaa
1 1/2 dl fariinisokeria
1/2 tl sormisuolaa
2 liivatelehteä

koristeluun puolukoita




Tee ensin pohja murskaamalla keksit ja sulattamalla voi. Sekoita keksimurut, voisula ja puolukat keskenään ja painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan (halkaisija 20cm) pohjalle. Laita vuoka odottamaan jääkaappiin.

Laita liivatelehdet likoamaan veteen. Notkista tuorejuusto, rahka ja sokeri keskenään. Vaahdota kerma. Yhdistä kermavaahto tuorejuustoseokseen ja lisää puolukat. Kuumenna mehu, purista ylimääräinen vesi ja sulata liivatelehdet. Jäähdytä hieman ja lisää ohuena nauhana täytteeseen. Sekoita tasaiseksi ja kaada pohjan päälle. Anna hyytyä 2 tunnin ajan jääkaapissa.

Laita kinuskikuorrutetta varten liivatelehdet likoamaan veteen. Mittaa kerma ja fariinisokeri kattilaan ja kuumenna kiehuvaksi. Keitä noin 2 minuuttia. Lisää mukaan sormisuola ja liuota puristetut liivatelehdet joukkoon. Anna jäähtyä kädenlämpöiseksi ja kaada hyytyneen täytteen päälle. Anna kakun hyytyä vielä vähintään 2 tuntia lisää, mieluiten yön yli. Koristele puolukoilla.



lauantai 21. lokakuuta 2017

Kylmäsavulohi-munakasrulla



Äiti vinkkasi minulle jokin aika sitten, että Stockan Herkun nettisivuilta löytyy kivoja reseptejä, mm. keittoja. Keittojen lisäksi löytyy mitä tahansa muitakin ohjeita alkuruuista jälkiruokiin. Hakupalvelu on tosi kätevä esim. illallismenun suunnittelussa.

Tämä kylmäsavulohi-munakasrulla valikoitui muutama viikko sitten illallisen alkuruuaksi, kun vanhempani tulivat kylään. Munakasrulla oli itse asiassa tosi suosittua lapsuudenkodissani; sitä tarjoiltiin usein iltapalana jauhelihatäytteellä. Rullasta piti vain jättää aina pieni osa ilman juustokuorrutetta minulle, joka en vielä siihen aikaan syönyt juustoa :P

Kylmäsavulohirulla oli äärimmäisen helppo valmistaa ja mikä parasta kiireiselle kokille, sen voi valmistaa hyvissä ajoin jo edellisenä päivänä. Tuorejuustotäytteen maun voi valita oman mielen mukaisesti - itse käytin tällä kertaa ruohosipulia.




Munakasrulla:

8 munaa
1 dl maitoa
n. 100 g tuorepinaattia
2 rkl vehnäjauhoja
1/4 tl suolaa
mustapippuria
nokare voita

Täyte:

200 g kylmäsavulohta
150 g tuorejuustoa, esim. ruohosipulia
3 rkl ranskankermaa
1/2 tillinippu silputtuna
mustapippuria

Vatkaa munat ja lisää maito, silputtu pinaatti, vehnäjauhot sekä mausteet. Voitele leivinpaperoitu pelti nokareella voita ja kaada munakasmassa pellille. Paista 200 asteessa n. 15-20 minuuttia, kunnes pinta on kauniin ruskea. Kumoa valmis munakas puhtaalle leivinpaperille jäähtymään.






Hienonna täytettä varten kylmäsavulohi sekä tilli. Lisää mut ainekset ja sekoita täyte tasaiseksi. Levitä täyte täysin jäähtyneelle munakaspohjalle ja kieritä rullalle. Rullaa valmis munakasrulla vielä leivinpaperin sisälle. Itse kääräisin rullan vielä senkin jälkeen folioon. Laita jääkaappiin jäähtymään ja leikkaa sopivan kokoisiksi palasiksi esim. iltapalaksi tai alkuruuaksi.



torstai 12. lokakuuta 2017

Valkosipuli-yrttinyhtösämpylät




Tämän postauksen kuvat löysin sattumalta hautautuneina muiden kuvien sekaan ja muistin, etten ollut lisännyt reseptiä vielä blogiin. Näitä nyhtösämpylöitä leivoin jo ennen kesälomaa toukokuussa ja ohje on kotoisin Kaneli&Sokeri -lehdestä (1/2017).





Tykkään tehdä yrtti- tai täyteleipiä yleensä keittojen kaveriksi. Tähän leipään voi itse valita haluamansa yrtit, vaikka juuri pääruoan mukaan. Itse laitoin reilusti basilikaa. Leipä oli lämpimänä tosi herkullista! Jos leivän pakastaa, siitä on helppo repiä juuri sopiva määrä viipaleita sulamaan seuraavan ruuan kateleiviksi.




1 leipä - 24 palaa

25 g hiivaa
5 dl vettä
1/2 rkl sokeria
1 1/2 tl suolaa
1 1/2 dl perunahiutaleita (esim. Mummon)
9 dl hiivaleipäjauhoja

Voitelu:

25 g voita
1/2 dl yrttejä, esim. basilikaa tai persiljaa
1-2 valkosipulinkynttä

Liuota hiiva kädenlämpöiseen veteen. Lisää sokeri, suola ja perunahiutaleet. Anna turvota noin viisi minuuttia. Alusta taikinaan jauhoja, kunnes se on kimmoisaa ja irtoaa käsistä ja kulhon reunoista. Peitä kulho liinalla ja kohota kaksinkertaiseksi noin puolen tunnin ajan.




Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa hetki. Jaa taikina kahteen osaan ja pyörittele pötköiksi. Leikkaa molemmat pötköt 12:een palaan. Sulata voi ja lisää joukkoon yrtit sekä hienonnetut valkosipulinkynnet. Pyörittele taikinapalat palloiksi ja kasta voi-yrttiseokseen. Vuoraa irtopohjavuoka (halkaisija n. 23 cm) leivinpaperilla ja nostele taikinapalat löyhästi vuokaan. Peitä vuoka liinalla ja anna kohota noin puoli tuntia. Paista 200 asteessa uunin alatasolla n. 40 minuuttia.



sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Gluteeniton kinuski-suklaatorttu





Tämä herkullinen kinuskisuklaatorttu on Leivotaan-lehdestä (6/2017). Testasin reseptiä taannoin, kun töissä oli jälleen pullaperjantai ja minun vuoroni tuoda herkkuja. Torttu valmistuu superhelposti ja nopeasti yhden kulhon taktiikalla. Kakku sai tosi hyvän vastaanoton ja hävisi pöydältä alta aikayksikön :P Resepti on kaiken lisäksi myös gluteeniton, kunhan on tarkkana suklaan kanssa. Nopeutensa ja helppoutensa takia tästä tortusta tulee ehdottomasti yksi luottoleivonnaisiani!




150 g voita
200 g tummaa gluteenitonta suklaata
2 dl sokeria
1 dl kaakaojauhetta
4 munaa

Kuorrute:

397 g kondensoitua kinuskia

koristeluun tummaa suklaata ja sormisuolaa






Kuumenna uuni 175 asteeseen. Leivinpaperoi irtopohjavuoka (halkaisija n. 23 cm). Sulata voi ja suklaa. Lisää sokeri, kaakaojauhe ja munat. Sekoita taikina tasaiseksi ja kaada vuokaan. Paista kakkua uunin keskitasolla maksimissaan 23 minuuttia (itse paistoin 21 minuuttia). Keskustan pitää jäädä taikinaiseksi. Anna jäähtyä kokonaan. Levitä jäähtyneelle pohjalle kinuskia. Ripottele vielä pinnalle sormisuolaa ja rouhittua suklaata.