sunnuntai 28. elokuuta 2016

Plum Crisp





Ostin kaupasta tarjouksesta kilon luumuja ja oston taka-ajatuksena oli tietysti leipoa niistä jotakin. Nettiä selaillessa silmiin osui montakin omenahyveen kaltaista reseptiä, joissa siis omenat oli korvattu luumuilla. Idea kuulosti herkulliselta ja lopulta inspiroiduin tästä Eat healthy - Eat happy -blogin versiosta. Muokkasin reseptiä omaan makuuni sopivaksi ja tällainen siitä tuli:




n. 10-15 luumua
1/2 dl agavesiirappia
3 rkl maissitärkkelystä
1 tl kanelia

Päälle:

1 1/2 dl kaurahiutaleita (laitoin isoja, höyrytettyjä suoraan Vääksyn myllystä!)
1/2 dl tattarihiutaleita
1/2 dl mantelijauhoja
kourallinen cashew-pähkinöitä rouhittuna
1/2 dl agavesiirappia
1/2 tl kanelia
1/2 tl suolaa
4 rkl sulatettua kookosöljyä




Halkaise luumut, poista kivet ja levitä uunivuoan pohjalle. Luumuja ei tarvitse kuoria. Lisää päälle siirappi, maissitärkkelys ja kaneli ja sekoittele niin, että ainekset ovat sekoittuneet tasaisesti.

Sekoita kulhossa kaikki päällisen ainekset keskenään ja ripottele luumuseoksen päälle. Paista 175 asteessa n. 55 minuuttia. Anna jäähtyä hieman ja tarjoile haaleana esim. kookoskerman kera.




Valmiina uuniin!

Runsaan agavesiirapin ansiosta tämä "luumuhyve" on tosi makea. Ei taas uskoisi sokerittomaksi.. Pohjan maissitärkkelys ja luumujen mehu muodostavat uunissa melkein kiisselimäisen yhdistelmän, jonka kaveriksi rapea päällinen sopii täydellisesti. Söin tätä itse vaniljajauheella maustetun kookoskerman kanssa (kookosmaitopurkin yläosaan tiivistynyt valkoinen kermainen osa), mutta maistuisi tämä aivan sellaisenaankin. Seuraavaksi menee kokeiluun omenaversiona!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti