keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Semifrio de chocolate - Suklaajäädyke



Kutsuin kollegat kylään ja sain jälleen hyvän tekosyyn kokeilla uusia reseptejä! Tämä suklaaherkku löytyi portugalilaisen ruokalehden sivuilta. Tässä reseptissä vaikein vaihe ei suinkaan ole suklaamassan valmistus vaan valmiin jäädykkeen saaminen irti vuoasta. Noudatin kerrankin reseptiä ja jätin turvakelmun vuoan reunoilta pois. Jäädyke ei aluksi meinannut tipahtaa ollenkaan käännettäessä pois, vaan oli sitkeästi kiinni pohjasta. Nopea käyttäminen kiehuvassa vedessä ja reunojen irrotaminen veitsellä lopulta onneksi auttoi eikä tarvinnut moussemaista jäädykettä lusikoida suoraan vuoasta. Maku ei ollut kondensoidusta maidosta huolimatta liian makea, vaan hyvinkin suklainen. Koostumus oli kuin aavistuksen tymäkämmässä suklaamoussessa.



8 liivatelehteä
1 tlk kondensoitua maitoa
1 dl maitoa
3 3/4 dl kaakaojauhetta
5 dl kermaa
3/4 dl sokeria

100 g tummaa suklaata
1 dl kermaa

koristeluun suklaalastuja

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Sekoita keskenään maidot sekä kaakaojauhe. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää sokeri. Yhdistä seokset keskenään ja sekoita tasaiseksi. Huuhtaise pitkulainen leipävuoka kylmällä vedellä ja kaada täyte vuokaan. Tasoita pinta ja anna hyytyä kylmässä n. 3 tuntia. Ota vuoka kylmästä ja irrottele veitsellä reunoja vuoasta. Käytä vuoka nopeasti kuumassa vedessä ja kippaa ylösalaisin tarjoiluvadille. Koputtele hyydyke irti ja laita takaisin kylmään. Mittaa päällisen ainekset kattilaan ja kuumenna sulaksi. Ota vuoka kylmästä ja kaada suklaapäällinen hyydykkeen pintaan. Koristele suklaalastuilla.



sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Chocolate peanut butter cheesecake



Minulla on paha tapa tallentaa digiboxille kaikki mahdolliset ruoka- ja leivontaohjelmat, mitä telkkarista tulee. Niinpä boxilta löytyy välillä aika vanhojakin ohjelmia, kuten Nigellan ruokaohjelmia, joita ei nyt vähään aikaan taas ole tv:ssä näkynyt. Yhdessä jaksossa Nigella teki tätä chocolate peanut butter -juustokakkua ja se näytti niin herkulliselta, että hain reseptin ja kokeilin.

Tämä on pitkään aikaan jotakin aivan uskomattoman taivaallisen herkullisinta kakkua, jota olen maistanut! Kakussa toimii kaikki: suklaisen pähkinäinen pohja, samettinen täyte ja vielä suloisen makea päällinen kruunamassa koko komeuden. Myös kuuden kollegan koemaistajaraati antoi kakulle hyväksyntänsä. Tätä jos mitä kannattaa ehdottomasti kokeilla!




Pohja:

200 g Digestive-keksejä
50 g suolapähkinöitä
100 g tummaa suklaata karkeana rouheena
50 g pehmeää voita

Täyte:

500 g Philadelphia-juustoa
3 munaa
3 keltuaista
200 g sokeria
125 ml ranskankermaa
250 g pehmeää maapähkinävoita

Päälle:

250 g ranskankermaa
100 g maitosuklaata karkeana rouheena
30 g sokeria (käytin intiaanisokeria)

koristeluun suolapähkinöitä




Lämmitä uuni 170 asteeseen. Sekoita blenderissä kaikki pohjan ainekset keskenään ja painele taikina leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle ja hieman myös reunoille. Laita vuoka kylmään odottamaan, kunnes täyte on valmis.

Sekoita täytteen ainekset keskenään yleiskoneella. Kun seos on tasaista, ota vuoka kylmästä ja kaada täyte päälle. Tasoita pinta ja paista kakkua 50-60 minuuttia. Tarkista 50 minuutin kohdalla, onko päällinen kiinteän tuntuinen. Ota sen jälkeen vuoka uunista ja valmista päällinen: Lämmitä kattilassa ranskankerma, maitosuklaarouhe ja sokeri. Kun seos on tasaista, kaada se juustokakun päälle ja paista kakkua vielä n. 10 minuutin ajan. Anna kakun jäähtyä, mielellään vuorokauden yli ja koristele suolapähkinöillä.






lauantai 25. huhtikuuta 2015

Mustikka-mascarponepiiras



Aikoinaan sain maistaa lapsuudenkodissani herkullista marja-mascarponepiirasta, joka koostui muropohjasta, marjoista ja mascarpone-vaahdosta. Viikonlopun kunniaksi kehittelin siitä oman versioni. Olen tykästynyt todella paljon viime viikolla tekemääni sitruunapiiraan pohjaan, joten käytin sitä tähänkin. Muuten piiras on ilmava ja kevyt, ja sopii hienosti aurinkoiseen kevääseen!



Pohja:

125 g jääkaappikylmää voita
3 dl vehnäjauhoja
½ dl tomusokeria
1 keltuainen
tilkka kylmää vettä

Täyte:

250 g mustikkahilloa
3 dl kermaa
250 g mascarpone-juustoa
2 tl vaniljasokeria
3-4 dl mustikoita
tomusokeria




Tee piiraspohja hyvissä ajoin, vaikka vuorokausi etukäteen. Kuutioi voi ja nypi taikinaksi yhdessä jauhojen, tomusokerin ja keltuaisen kanssa. Jos taikina on vielä kovin rakeista, lisää tilkka vettä ja pyöräytä palloksi. Laita taikinapallo n. 10 minuutiksi jääkaappiin.

Ota taikina jääkaapista ja painele se irtopohjaisen piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaan haarukalla reikiä ja laita vuoka taas jääkaappiin n. 10 minuutiksi. Kuumenna uuni 200 asteesen. Ota vuoka jääkaapista ja paista pohjaa n. 12-13 minuuttia. Anna jäähtyä kokonaan.

Levitä mustikkahillo jäähtyneelle pohjalle. Vatkaa kerma vaahdoksi ja sekoita joukkoon mascarpone-juusto sekä vaniljasokeri. Levitä vaahto ilmavasti hillon päälle ja ripottele lopuksi mustikat. Koristele tomusokerilla.



maanantai 20. huhtikuuta 2015

Sitruunainen juustokakku



Sitruunakausi jatkuu. Viikonlopuksi piti keksiä jotakin nopeaa tarjottavaa sitruunoista ja löysin tämän Suklaapossun järisyttävän hyvän sitruunajuustokakun. Tähän kakkuun ei tule liivatetta ollenkaan.

Ohjeessa ihastutti varsinkin pohja, johon tulee sulatettua valkosuklaata. Enpä ollut aiemmin hoksannut, että tosiaan tutun ja turvallisen margariinin voisi korvata sulalla suklaalla. Tätä vinkkiä aion käyttää jatkossakin! Ohje on hyvin simppeli, mutta ihan alkuperäisen otsikkonsa veroinen - järisyttävän hyvä.



Pohja:

n. 12 kpl Digestive-keksejä
80 g valkosuklaata

Täyte:

2½ dl Flora Kuohua
400 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori

koristeluun sitruunaa ja sitruunamelissaa




Murskaa pohjaa varten keksit. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Sekoita yhteen ja painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle.

Vatkaa täytteen kerma. Notkista tuorejuusto ja sekoita mukaan sokeri sekä sitruunan kuori ja mehu. Sekoita täytteeseen lopuksi kermavaahto ja kääntele hyvin sekaisin. Kaada täyte pohjan päälle ja tasoita pinta. Laita vuoka jääkaappiin (itse laitoin jääkaapin 0-laatikkoon) ja anna hyytyä mielellään yön yli. Koristele vaikkapa sitruunaviipaleilla ja sitruunamelissalla ja nauti!



sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Sitruunapiiras



Viime viikolla tuli ostettua sitruunoita sen verran, että viikonlopuksi piti keksiä monenlaista sitruunaista leivottavaa. Tämän vuoden ensimmäisestä Leivotaan-lehdestä löytyi tämä herkullinen sitruunapiiras, jollaista olenkin jo pitkään etsinyt. Ostin nimittäin superlaadukkaan pitkulaisen irtopohjaisen piirakkavuoan, jolle tällaiset piirakat sopivat erinomaisesti.

Reseptin piirakkapohja toimi tosi hyvin. Pelkäsin etukäteen, että taikina valahtaisi esipaistovaiheessa alas reunoiltaan, mutta hyvin pysyi! Täyte on ihanan kermainen ja yksinkertainen.



Pohja:

125 g jääkaappikylmää voita
3 dl vehnäjauhoja
½ dl tomusokeria
1 keltuainen
tilkka kylmää vettä

Täyte:

2½ dl kuohukermaa
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
2 munaa
1½ dl tomusokeria

koristeluun tomusokeria ja sitruunamelissaa




Kuumenna uuni 200 asteeseen. Kuutioi voi ja nypi taikinaksi yhdessä jauhojen, tomusokerin ja keltuaisen kanssa. Jos taikina on vielä kovin rakeista, lisää tilkka vettä ja pyöräytä palloksi. Laita taikinapallo n. 10 minuutiksi jääkaappiin.

Ota taikina jääkaapista ja painele se irtopohjaisen piirasvuoan pohjalle ja reunoille. Pistele pohjaan haarukalla reikiä ja laita vuoka taas jääkaappiin n. 10 minuutiksi.

Esipaista pohjaa 12-13 minuuttia. Laske sitten uunin lämpötila 180 asteeseen.

Vatkaa täytettä varten kaikki ainekset yhteen. Kaada seos piirakkapohjan päälle ja paista n. 25 minuuttia. Anna jäähtyä vuoassaan mielellään vuorokauden ajan. Irrottele sitten piiras irti ja koristele tomusokerilla ja sitruunamelissalla.



sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Gluteenittomat seesaminsiemensämpylät



Olen viime aikoina innostunut kokeilemaan gluteenittomia reseptejä. On kiinnostavaa huomata, että gluteenittomat reseptit, leivät ja leivonnaiset ovat kehittyneet niin paljon 2000-luvun alkupuolelta, jolloin viimeksi välttelin vehnäjauhoja leivonnassa. Tähän ihanaan sämpyläohjeeseen sain inspiraatiota Vaneljan sivuilta, kun taas yhtenä metromatkana selailin puhelimella internetin reseptikätköjä. Muuntelin reseptiä hieman oman jauhokaappini sisällön mukaiseksi, eli vaihdoin mantelijauhon maissijauhoksi. Alkuperäisen ohjeen unikonsiemeniä olisin mieluusti kyllä käyttänyt, mutta en löytänyt niitä mistään marketista! Onneksi seesaminsiemenetkin toimivat tässä hyvin.

Viime kuussa kokeilin maailman parhaan gluteenittoman leivän nimellä kulkevaa leipää ja ajattelin, että sen parempaa ei enää voisi gluteenittomana valmistaa. No, tämä leipä ei tuota ohjetta ohita, mutta ei jää ollenkaan huonoksi kakkoseksi! Leipomishetkellä taikinan sitko oli aivan kuin vehnäleivässä ja sitä pystyi muovaamaan hyvin. Valmiit sämpylät olivat pehmeitä sisältä ja pinta oli rapea. Maussa oli jotakin pähkinäistä ja purutuntuma oli sekin kuin vehnäisissä sämpylöissä. Ja kun vielä ilman hiivaa kohottaa leivinjauheella, valmistuvat nämä sämpylät nopeammin, kuin viljaiset vastaavat. Jälleen kerran ei voi muuta kuin suositella!



12 kpl

2 rkl chia-siemeniä + 1 dl vettä
3½ dl maissijauhoja
1 dl tattarijauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl psylliumkuitujauhetta
3 dl maitoa
½ tl hunajaa
½ tl viinietikkaa (tehostamaan kohotusta)
3/4 dl sulaa voita
½ tl suolaa

pinnalle seesaminsiemeniä




Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita chia-siemenet ja vesi kulhossa ja anna tekeytyä geeliksi n. 15 minuutin ajan. Sekoita sillä välin maissijauhot, tattarijauhot, perunajauhot, leivinjauhe ja psylliumkuitujauhe keskenään. Lisää kuiviin aineisiin maito, chia-geeli, hunaja, viinietikka, voisula ja suola. Sekoita tasaiseksi ja anna taikinan turvota kymmenisen minuuttia. Muotoile taikinasta palloja leivinpaperoidulle pellille. Ripottele päälle seesaminsiemeniä ja paista n. 25-30 minuuttia, kunnes sämpylät ovat saaneet väriä.



lauantai 11. huhtikuuta 2015

Sitruunainen raejuustotorttu - Queijada de limão




Kevät on sitruunan aikaa. Tämä mielenkiintoinen sitruunainen torttu kätkee sisäänsä raejuustoa, joka oli itselleni varsin vieras raaka-aine kakkujen leivonnassa ennen tätä reseptiä. Ohje löytyi portugalilaisesta leivontalehdestä Doces & Co. Ennakko-oletukset eivät olleet kovin korkealla, mutta lopputulos miellytti kovasti! Koostumus on aika tiivis ja raejuustopallukoita on taikinassa tiheään. Sitruuna ja suola taikovat mausta kuitenkin herkullisen ja vaniljavaahdon kera makuelämys on taattu. Raaka-aineluetteloa katsellessa tämä kakku ei edes taida olla niin kovin epäterveellinen..? :P




500 g raejuustoa
1 3/4 dl sokeria
1 muna
2 1/4 dl jauhoja
60 g voita sulatettuna
(2 ruokalusikallista brandya)
1 sitruuna
1 tl kanelia
1 tl suolaa

koristeluun tomusokeria
vaniljavaahtoa tarjoiluun

Pese sitruuna ja raasta sen kuoresta puolet. Jätä toinen puoli kuoresta koristeluun. Pehmennä raejuustoa haarukalla pehmeämmäksi ja lisää joukkoon sokeri. Lisää sitten kevyesti vatkattu muna, jauhot sekä sulatettu voi. Mausta kanelilla ja suolalla sekä halutessasi brandyllä. Sekoita lastalla ja kaada leivinpaperoituun irtopohjavuokaan. Paista n. 200 asteessa 15-20 minuuttia. Kokeile kakun kypsyyttä tikulla. Anna jäähtyä ja koristele tomusokerilla ja sitruunankuorilla. Tarjoile vaniljavaahdon kera.