sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Gluteenittomat seesaminsiemensämpylät



Olen viime aikoina innostunut kokeilemaan gluteenittomia reseptejä. On kiinnostavaa huomata, että gluteenittomat reseptit, leivät ja leivonnaiset ovat kehittyneet niin paljon 2000-luvun alkupuolelta, jolloin viimeksi välttelin vehnäjauhoja leivonnassa. Tähän ihanaan sämpyläohjeeseen sain inspiraatiota Vaneljan sivuilta, kun taas yhtenä metromatkana selailin puhelimella internetin reseptikätköjä. Muuntelin reseptiä hieman oman jauhokaappini sisällön mukaiseksi, eli vaihdoin mantelijauhon maissijauhoksi. Alkuperäisen ohjeen unikonsiemeniä olisin mieluusti kyllä käyttänyt, mutta en löytänyt niitä mistään marketista! Onneksi seesaminsiemenetkin toimivat tässä hyvin.

Viime kuussa kokeilin maailman parhaan gluteenittoman leivän nimellä kulkevaa leipää ja ajattelin, että sen parempaa ei enää voisi gluteenittomana valmistaa. No, tämä leipä ei tuota ohjetta ohita, mutta ei jää ollenkaan huonoksi kakkoseksi! Leipomishetkellä taikinan sitko oli aivan kuin vehnäleivässä ja sitä pystyi muovaamaan hyvin. Valmiit sämpylät olivat pehmeitä sisältä ja pinta oli rapea. Maussa oli jotakin pähkinäistä ja purutuntuma oli sekin kuin vehnäisissä sämpylöissä. Ja kun vielä ilman hiivaa kohottaa leivinjauheella, valmistuvat nämä sämpylät nopeammin, kuin viljaiset vastaavat. Jälleen kerran ei voi muuta kuin suositella!



12 kpl

2 rkl chia-siemeniä + 1 dl vettä
3½ dl maissijauhoja
1 dl tattarijauhoja
1 dl perunajauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 rkl psylliumkuitujauhetta
3 dl maitoa
½ tl hunajaa
½ tl viinietikkaa (tehostamaan kohotusta)
3/4 dl sulaa voita
½ tl suolaa

pinnalle seesaminsiemeniä




Lämmitä uuni 200 asteeseen. Sekoita chia-siemenet ja vesi kulhossa ja anna tekeytyä geeliksi n. 15 minuutin ajan. Sekoita sillä välin maissijauhot, tattarijauhot, perunajauhot, leivinjauhe ja psylliumkuitujauhe keskenään. Lisää kuiviin aineisiin maito, chia-geeli, hunaja, viinietikka, voisula ja suola. Sekoita tasaiseksi ja anna taikinan turvota kymmenisen minuuttia. Muotoile taikinasta palloja leivinpaperoidulle pellille. Ripottele päälle seesaminsiemeniä ja paista n. 25-30 minuuttia, kunnes sämpylät ovat saaneet väriä.



2 kommenttia:

  1. Todella hyvän ja mehevän näköisiä sämpylöitä! Jos en itse olisi kohtalaisen kokenut leipuri, olisin kyllä ihmetellyt mitä sille geelille loppujen lopuksi tapahtui, kun sitä ei ohjeen mukaan mihinkään käytettykään ;) Onko väliä missä vaiheessa geelin lisää, kannattaako se sekoittaa ensin maitoseokseen ja lisätä sitten vasta jauhot vai juuri päinvastoin? Näitä aion kyllä ehdottomasti kokeilla!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tarkkaavaisuudestasi! Chia-geeli oli tosiaan jäänyt kokonaan pois lisättävien aineiden listalta :) Tässä reseptissä kaikki ainekset vain sekoitetaan keskenään, joten ei ole väliä, missä vaiheessa geelin lisää. Alkuperäinen resepti neuvoo myös niin päin, että kuiviin aineisiin lisätään neste - enpä tiedä onko silläkään järjestyksellä kovin suurta merkitystä. Mutta suosittelen ehdottomasti kokeilemaan! Ja olisipa kiva kuulla, mitä pidit :)

    VastaaPoista