tiistai 23. helmikuuta 2016

Tähtipulla juurimenetelmällä



Viikonlopun vieraille kaukaa Englannista päätin tarjota perinteistä pullaa. Vuoden ensimmäisessä Maku-lehdessä (1/2016) veikkailtiin seuraavaksi some-hitiksi tähtipullaa, jota minäkin nyt päätin testata. Pullan taikinan salaisuus piilee juurimenetelmässä, jota en olekaan aiemmin pullan leivonnassa kokeillut. Sen sanotaan nopeuttavan leipomista, sillä kaiken kaikkiaan kohotusvaiheita tulee vain yksi.

Juuri oli helppo tehdä ja vaikken kiireessä ollutkaan, oli kiva päästä leipomaan taikinaa heti hiivan herättyä. Taikina oli myös tosi pehmeää, lieneekö juurimenetelmän syytä vai ei, mene ja tiedä. Tähden taitteluun ei siihenkään tuhraantunut aikaa, täydelliset taitteluohjeet löytyvät muuten kuvitettuina Maku-lehdestä.

Pullasta tuli tosi iso, lähestulkoon pellin kokoinen. Meidän pienelle ruokapöydälle se hädin tuskin mahtui :P Muscovadosokeri tuo kivaa vaihtelua kaneli-sokeritäytteeseen. Maku oli sen verran mehevä, että helppo on yhtyä reseptin laatijoiden mielipiteeseen tähtipullan suosiosta.




Pullataikina juurimenetelmällä:

50 g hiivaa
5 dl kevytmaitoa
1 1/2 dl sokeria
n. 14 dl vehnäjauhoja
2 tl kardemummaa
1 tl suolaa
1 muna
150 g voita

voiteluun munaa
raesokeria

Täyte:

50 g huoneenlämpöistä voita
2 dl muscovadosokeria
1 rkl kanelia

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri ja n. 6 dl jauhoja. Sekoita vellimäiseksi taikinajuureksi. Peitä kulho liinalla ja nosta se lämpimään vesihauteeseen. Kun juuri kuplii, eli n. 10 minuutin kuluttua, hiiva on herännyt ja taikinaan voi alustaa muut aineet.

Nosta taikina vesihauteesta. Sekoita juureen kardemumma, suola, muna ja pehmeä voi. Alusta joukkoon jauhoja, kunnes taikina irtoaa kulhon reunoista mutta on silti yhä pehmeää. Vaivaa taikinaa hyvin, jotta pullaan muodostuu hyvä sitko.

Jaa taikina neljään osaan. Kauli kaikki osat halkaisijaltaan n. 24 cm kokoisiksi pyörylöiksi hyvin jauhotetulla alustalla. Sekoita täytteen ainekset sekaisin tasaiseksi seokseksi. Nosta ensimmäinen taikinalevy pellille leivinpaperin päälle ja levitä levylle kolmasosa täytteestä. Tämän jälkeen nosta päälle seuraava levy ja levitä jäljelle jääneestä täytteestä puolet. Nosta sitten kolmas levy ja levitä sille loput täytteestä. Nosta vielä päällimmäiseksi neljäs taikinalevy. Paina lasilla päällimmäiseen taikinalevyyn pullalle keskusta, ja leikkaa pullaympyrä sitten terävällä veitsellä kahteentoista sektoriin (ensin pohjoinen, etelä, itä ja länsi ja sitten jokainen sektori vielä kolmeen yhtä suureen sektoriin).



Kieputa kaksi vierekkäistä taikinasektoria n. kaksi kierrosta vastakkaisiin suuntiin ja paina taikinapäät huolellisesti yhteen. Tee näin kaikille sektoreille. Peitä sitten pulla liinalla ja anna kohota n. 45 minuuttia. Voitele kohonneen pullan pinta munalla ja ripottele keskustaan raesokeria. Paista pullaa 200 asteessa uunin alatasolla n. 15-20 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti