perjantai 26. helmikuuta 2016

Lohipannari



Uudesta Maku-lehdestä (1/2016) löytyi tämä hyvä resepti vaikkapa iltapalalle tai lounaaksi. Meillä pannarissa hyödynnettiin edellisen päivän uunikirjolohen rippeet, mutta alunperin ohjeessa suositellaan savukalaa. Lisäksi tuunailin alkuperäistä reseptiä jättämällä pois kaprikset ja lisäämällä mukaan oliiveja. Jälleen pääsi perintö-valurautapannu tositoimiin tämän ruuan valmistuksessa, sillä pannari paistuu pellin sijaan pannulla.

Taikinamassa on sen verran rasvaista ja taikinaa tulee pannuun niin runsaasti, että uuniin kyllä roiskui ainakin minulla paljon siivottavaa. Ehkäpä kannattaakin laittaa pannun alle varuiksi pelti, jotta säästyy suuremmalta siivolta. Lisäksi pannari kupli uunissa ihan oman tahtonsa mukaan, joten ei tullut aivan yhtä kaunista lopputulosta, kuin lehdessä :P Mutta maku on tärkeintä ja se kyllä oli kohdallaan. Varsinkin uunituoreena. Meillä koko pannari hävisi kahteen pekkaan yhdeltä istumalta!




Yhteen pannariin tarvitaan:

1 rkl voita
3 munaa
1 1/2 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
1 tl suolaa
200 g kalaa, esim. savusiikaa tai -lohta tms.
1/2 purjoa
1 kevätsipuli
(1 rkl kapriksia)
mustapippuria
kalamata-oliiveja

lisäksi esim. Creme Bonjourin sitruuna-tillikastiketta

Laita uuni kuumenemaan 200 asteeseen. Sipaise voita valurautapannulle (halkaisija n. 22cm) ja nosta pannu kuumenevaan uuniin n. 15 minuutiksi. Riko munat kulhoon ja vatkaa niiden rakenne kevyesti rikki. Sekoita joukkoon maito, jauhot ja suola. Anna turvota hetki. Perkaa kala ruodottomaksi ja palastele se sopivan kokoisiksi paloiksi. Halkaise, huuhtele ja viipaloi purjo ja kevätsipuli. Sulata hiukan rasvaa toisella pannulla ja kuullota sipuleita hetki. Ota pannu uunista ja kaada taikina kuuman, ruskistuneen voisulan päälle. Levitä päälle sipulisilppu ja kalat (sekä halutessasi kaprikset). Rouhaise päälle mustapippuria. Nosta pannu takaisin uuniin ja paista 20-30 minuuttia. Tarjoa pannari kastikkeen kanssa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti