perjantai 21. toukokuuta 2021

Pääsiäisen vaniljainen juustokakku uunissa



Tänä vuonna leivoin pääsiäiseksi täyteläisen juustokakun iloisilla keltaisilla mangosattumilla. Resepti on alunperin Leivotaan-lehdestä (2/2021). Muokkasin sitä kuitenkin hieman, sillä perheemme pienimmällä todettiin kananmuna-allergia ja olenkin nyt alkanut hiukan treenaamaan leipomista ilman munaa (huom. uusi tunniste Munaton). Tähän juustokakkuun olisi siis alunperin tullut neljä munaa, mutta ne voi korvata uuniin menevissä juustokakuissa kätevästi soijagurtilla. Ihan yllätyin itsekin, miten hyvänmakuinen kakusta tuli ja rakennekin oli erinomainen.




Pohja:

225 g digestivekeksejä
80 g voita
2 rkl ruokosokeria

Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita kaikki pohjan ainekset yhteen ja painele leivinpaperoidun vuoan (halkaisija n. 22 cm) pohjalle ja reunoille desilitramitalla. Laita jääkaappiin jäähtymään täytteen tekemisen ajaksi.

Täyte:

675 g tuorejuustoa
300 g sokeria
2 dl vaniljasoijagurttia
3 rkl maizenaa
1 vaniljatangon siemenet
1 tl vaniljauutetta
ripaus suolaa
150 g ranskankermaa

Sekoita kaikki täytteen ainekset yhteen ja kippaa keksipohjan päälle.

Koristeluun:

mangososetta
(tomusokeria)

Sekoita (sokeroimattoman) mangososeen joukkoon halutessasi hieman tomusokeria. Tipauta teelusikalla pieniä kekoja joka puolelle kakun pintaa. Marmoroi lopuksi pinta terävällä veitsellä tai esim. puutikulla, kunnes olet tyytyväinen kuvioon. Paista kakkua 175 asteessa, uunin alimmalla tasolla noin tunnin ajan. Käännä sitten lämpö pois, avaa luukku ja anna kakun olla vielä avonaisessa uunissa jälkilämmössä noin puolisen tuntia. Ota kakku pois ja anna jäähtyä ensin huoneenlämmössä ja sitten kylmässä. Tarjoile seuraavana päivänä. 





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti