Tänään leivottiin parivuotiaan kanssa ekaa kertaa joulupipareita! Alun perin meinasin ostaa taikinan ihan valmiina kaupan pakastealtaasta, mutta sen verran monessa lukee "saattaa sisältää kananmunaa" ja sehän ei meille käy, joten luovutin ja päätin tehdä itse. Suklaapossulla on valtavan runsas valikoima munattomia reseptejä ja sieltähän onneksi löytyi myös joulupiparitaikinaohje.
En ole mikään joulupipareiden ylin ystävä ja siitä syystä en varmaan olekaan tehnyt taikinaa itse vuosiin. Omasta lapsuudesta on sellainen mielikuva, että taikinan teko kesti jotenkin tosi kauan (?), samoin kuin sen jäähdyttäminen. No, tämä taikina valmistuu kyllä todella nopeasti yleiskoneella vatkaten. Itse sekoittelin taikinan aamuseitsemältä, laitoin parvekkeelle kelmussa kylmään ja leivoimme iltapäivällä. Melko vaivatonta ja nopeaa siis.
Ennakko-odotukseni taikinasta olivat jokseenkin pelonsekaiset ja ajattelin, että se hajoilee ja murenee tai vähintäänkin tarttuu kiinni. Munattomien leivonnaisten koostumus kun saattaa joskus yllättää. Tämä taikina oli kuitenkin tosi helppoa kaulia ja leivonta-alustan päällä ei vaatinut edes paljon jauhoja irtoakseen.
Ohjeen taikinasta pipareita tulee ainakin kolme pellillistä. Tosin meillä taikinaa päätyi aikas paljon myös sellaisenaan taaperon masuun. Tällä reseptillä kelpaa kyllä tehdä pipareita jatkossakin ja makunsa puolesta kelpaavat ihan kaikenlaisille syöjille, ei vain kananmuna-allergisille. Herkullista joulunaikaa!
125 g voita
1 1/2 dl sokeria (laitoin 1 dl tavallista ja 1/2 dl ruokosokeria)
1 dl tummaa siirappia
1/2 dl vispikermaa
1 rkl kanelia
1 tl piparkakkumaustetta
1 tl kardemummaa
1/2 tl suolaa
4 dl vehnäjauhoja
2 tl soodaa
Vatkaa yleiskoneella huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää siirappi ja vispikerma ja jatka vatkaamista noin 5-10 minuuttia. Sekoita keskenään kuivat aineet ja sekoita ne nopeasti taikinaan. Kumoa taikina kelmulle ja painele taikinasta littana neliö. Kääntele kelmu taikinan päälle ja laita paketti jäähtymään kylmään.
Leikkaa jäähtynyt paketti kahtia ja kauli taikinat kahdessa erässä. Kauli jauhotetun leivonta-alustan päällä haluamasi paksuiseksi levyksi ja ota muotilla kuvioita pellille. Tee jäljelle jääneestä taikinasta pallo ja aloita homma alusta. Kun kaikki taikina on kaulittu ja piparit ovat valmiina pellillä, paista pelti kerrallaan peräkkäin 200 asteessa, noin 8-10 minuuttia/pelti. Vahdi koko ajan, etteivät piparit pääse palamaan. Anna jäähtyä pellillä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti