Tätä ihanaa suolakinuski-suklaajuustokakkua tein marraskuussa isänpäiväksi. Näitä uunissa valmistettuja juustokakkuja on helppo tehdä myös ilman kananmunaa, sillä munan voi aina korvata (vaniljaisella) soijagurtilla. Alkuperäinen resepti on Makeaa-blogista. Kakku oli tosi nopea ja helppo tehdä ja arvatenkin ihan superhyvää!
Pohja:
200 g digestive-keksejä
75 g voita
Täyte:
1/2 dl maitoa
150 g tummaa suklaata
350 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl sokeria
1 dl vaniljasoijagurttia
1 tl vaniljasokeria
1 rkl vehnäjauhoja
Kuorrute:
1 1/2 dl kuohukermaa
1 dl fariinisokeria
sormisuolaa
Valmista ensin pohja: Murskaa keksit ja sulata voi. Sekoita keksinmurut ja voi yhteen ja painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Laita vuoka kylmään odottamaan täytettä.
Sulata täytteen suklaa yhdessä maidon kanssa ja sekoita tasaiseksi. Sekoita tuorejuusto ja sokeri yhteen. Lisää mukaan soijagurtti, vaniljasokeri sekä vehnäjauhot. Lisää seokseen lopuksi suklaa ja kippaa täyte keksipohjan päälle. Paista kakkua 160 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes kakku on reunoilta asettunut, mutta keskeltä vielä vähän hyllyvä. Jäähdytä kakku ensin huoneenlämmössä ja siirrä se sitten kylmään.
Kiehauta kuorrutteen kerma ja fariinisokeri, kunnes kinuski on paksuuntunut selvästi. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi. Kaada kinuski jäähtyneen kakun päälle ja ripottele pinnalle sormisuola juuri ennen tarjoilua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti