sunnuntai 17. joulukuuta 2017

Marengilla kuorrutettu mutakakku





Edellinen postaukseni oli glögijuustokakku, jota tein työpaikan Suomi100-juhlaan. Tuo ihana kakku sisälsi paljon juuri suomalaisia makuja. Itsenäisyyspäiväksi kotiin taas halusin jotain vähemmän perinteikästä ja löysinkin Yhteishyvän Ruoka-lehdestä (6/2017) tämän marengilla kuorrutetun mutakakun reseptin. Se oli myös sattumalta gluteeniton.

Kakku on mahtavan kokoinen kahden eri koostumuksen kerroskakku! Myös ”leivitykseen” käytetyt mantelilastut ja erilaiset hedelmät sekä marjat koristeina tuovat kakkuun rutkasti eri makuja ja tekstuureja. Reseptin juju on jättää mutakakku aluksi riittävän löysäksi, jotta lopuksi marengin kanssa paistettaessa se ei kypsyisi liikaa.

Koska kakussa on kaikkea tosi paljon, ei itsenäisyyspäiväaterian jälkkärinä pystynyt tätä herkkua syömään kovin isoa palasta. Kakku on niin upea, että tätä voisi hyvin syödä myös esimerkiksi uuden vuoden juhlissa!






Mutakakku:

1 dl mantelilastuja
200 g tummaa suklaata
150 g voita
1 appelsiinin kuori raastettuna
4 keltuaista
2 munaa
3/4 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
3/4 dl maissitärkkelystä
1 dl mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/4 tl suolaa

Marenki:

50 g tummaa suklaata
4 valkuaista
1 3/4 dl tomusokeria
1 tl (omena)viinietikkaa
2 tl maissitärkkelystä

koristeluun esim. viikunoita ja marjoja




Aloita kakun tekeminen mutakakulla. Voitele irtopohjavuoka (22-24 cm) ja vuoraa se mantelilastuilla. Sulata suklaa ja voi varovasti liedellä kattilassa. Pese ja raasta appelsiininkuori. Erottele keltuaiset ja säästä valkuaiset marenkiin. Vatkaa keltuaiset, 2 munaa ja sokerit vaaleaksi vaahdoksi. Yhdistä kuivat aineet ja appelsiininkuori. Lisää ne vuorotellen suklaasulan kanssa taikinaan. Kaada taikina vuokaan ja paista 175 asteessa enintään 20 minuuttia. Kakku saa jäädä keskeltä tutisevan pehmeäksi.

Kun olet ottanut mutakakun uunista, säädä uuni 180 asteeseen. Vatkaa puhtailla ja kuivilla vispilöillä valkuaisia minuutin ajan. Vatkaa sokeri ohuena nauhana joukkoon. Tiputtele etikka ja siivilöi maissitärkkelys joukkoon. Sulata marenkiin tuleva suklaa ja kaada se vaahdon päälle. Pyöräytä 1-2 kertaa lusikalla suklaa vaahdon joukkoon niin, että vaahtoon tulee suklaaraitoja. Kaada sitten kuvioitu marenki mutakakun päälle ja tee pinnasta lusikan avulla mieleinen. Paista n. 20 minuuttia, kunnes marenkipinta on rapea.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti