lauantai 10. marraskuuta 2018

Vaalea spelttileipä





Lisää juurileipää! Viime viikonloppuna kokeilin spelttileipää, joka leivotaan vehnäjuureen. Juurileipää leipoessa ei saa olla kiire mihinkään, vaan kohottamiseen pitää varata paaaljon aikaa. Lisäksi paistovaiheessa hyvänä apuna on pizzakivi, tosin leipää voi leipoa myös ilman sitä.

Tähän leipään ei tullut ollenkaan hiivaa, joten vähän jännitti, jäävätkö aivan pannukakuiksi. Taikina kohosi kyllä tosi hyvin. Uunissa leivät eivät kohonneet kovin korkeiksi ja ajattelinkin seuraavaksi kokeilla paistaa taikinan leipävuoissa. Maku oli nimittäin rumahkosta ulkonäöstä huolimatta tosi herkullinen.

Nyt meillä on muutaman viikon juurileipäkokeilujeni ansiosta pakastin aivan täynnä leipää :P Pitänee siis pitää pieni tauko leivän leipomisessa. Martin Johanssonin Juurevaa leipää -kirjassa kyllä ihania juurileipäreseptejä riittää eli uusia kokeiluja odotellessa.. :)




3 leipää

Ensimmäinen päivä, ilta

100 g (1 dl) vehnähapantaikinajuurta
300 g (3 dl) haaleaa vettä
250 g (5 dl) (täysjyvä)spelttijauhoja

Sekoita taikinajuuri, vesi ja jauhot keskenään suuressa kulhossa. Peitä muovikelmulla ja anna olla yön yli lämpimässä paikassa.

Toinen päivä, aamu

eilinen hapantaikina
375 g (3 3/4 dl) vettä
250 g (4 dl) spelttijauhoja
500 g (8 dl) vehnäjauhoja
25 g (1 rkl) hunajaa
20 g (1 rkl) suolaa

Sekoita ainekset suolaa lukuunottamatta keskenään ja vaivaa koneella 8 minuuttia (5 minuuttia hitaalla ja 3 minuuttia keskinopeudella). Lisää suola ja vaivaa vielä 2 minuuttia. Taikinassa tulee olla hyvä sitko ja sen pitää irrota kulhon reunoista. Se ei kuitenkaan saa tarttua kovasti sormiin.

Voitele muovilaatikko tai -kulho neutraalin makuisella öljyllä. Laita taikina laatikkoon tai kulhoon ja peitä kelmulla. Kohota taikina kaksinkertaiseksi. Kohotus vie helposti 3-5 tuntia. Kokemuksesta voin sanoa, että kannattaa kohottaa mielummin ”liikaa” kuin liian vähän aikaa. Taittele taikinaa jokaisesta kulmasta keskelle ensimmäisen kerran tunnin kuluttua ja sitten noin puolen tunnin välein. Taittelemisen idea on sitkostaa taikinaa entisestään.

Kuumenna uuni 275 asteeseen ja laita pizzakivi uunin keskelle. Kumoa taikina jauhotetulle alustalle ja jaa kolmeen osaan. Muotoile taikinapaloista leivinpaperille pyöreitä leipiä tai suorakaiteita tai nosta leipävuokaan.

Laita leivät pizzakiven päälle ja laske lämpö heti 250 asteeseen. 15 minuutin paiston jälkeen laske lämpöä vielä 200 asteeseen ja tuuleta uunia avaamalla ja sulkemalla uuninluukkua. Toista tuuletus noin viiden minuutin välein, kunnes leivät ovat kypsiä. Ota leivät uunista noin 30-35 minuutin kuluttua ja jäähdytä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti