Kurpitsajuhlat ja halloweenit ovat käsillä. Testasin tätä Vegeviettelyksen kurpitsapiirasta jo hyvissä ajoin pari viikkoa sitten. Tämä kakku on munaton, jotta perheen pieninkin sai tätä syödä. Alun perin resepti on vegaaninen, mutta meillä käytetään myös maitotuotteita, joten korvasin vegaanisen kasvimaidon ja kaurapohjaisen tuorejuuston tavallisella maidolla sekä tuorejuustolla.
Täytyy sanoa, että tässä kakussa on kyllä tähän asti kokeilemistani munattomista resepteistä ehdottomasti paras koostumus! Ihan kuin "oikeassa" kakussa, eli tosi mehevä ja kiinteä. Tätä ohjetta pitää ehdottomasti jatkojalostaa tai käyttää muissakin leivonnaisissa myöhemmin. Maku oli myös herkullinen. Happy halloween!
Kakku:
3 dl kurpitsasosetta (käytin myskikurpitsaa)
1 1/2 dl rypsiöljyä
3 dl fariinisokeria
1 dl maitoa
5 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 tl ruokasoodaa
2 tl kanelia
1 tl kardemummaa
1/2 tl inkivääriä
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl suolaa
Kuorrutus:
300 g tuorejuustoa (käytin Philadelphiaa)
1 dl tomusokeria
25 g voita huoneenlämpöisenä
1 tl vaniljasokeria
Sekoita kaikki kakun ainekset keskenään ja kippaa leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle. Paista 175 asteessa noin 45 minuutin ajan, kunnes kakku on kypsä. Oma kakkuni kypsyi kyllä hyvin tuossa ajassa, mutta kannattaa kokeilla tikulla, koska uuneissa on eroja. Anna jäähtyä hyvin ennen kuorrutteen lisäämistä.
Sekoita pallovispilällä tai sähkövatkaimella kuorrutteen ainekset sileäksi ja tasaiseksi. Levitä kakun päälle ja koristele halutessasi tai nauti sellaisenaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti