sunnuntai 12. elokuuta 2018

Mustikkainen chia-pudding





Yleensä aamuni lähtee liikkeelle chia-tuorepuurolla. Tykkään kokeilla chiasiemeniä myös muilla tavoin, esim. hilloissa tai vanukkaissa, joita voi tarjoilla vaikka brunssilla. Tämä kokeilu sai alkunsa jääkaapissa olleesta mascarpone-juustosta, jolle piti löytää jokin käyttötarkoitus ennen viimeistä käyttöpäivää.

Tätä reseptiä voi varioida mielensä mukaan vaihtamalla maitoa tai marjoja mieleisikseen. Alla olevilla ainesmäärillä tulee aika tuhti vanukas. Jos juoksevampi koostumus on mieleen, kannattaa vaan laittaa silloin lisää maitoa. Mascarpone-juusto on niin herkullisen täyteläistä, että tämä vanukas menee melkein jälkiruuasta!






1 annos

100 g mascarpone-juustoa
3 rkl (manteli)maitoa
1/4 dl chiasiemeniä
1/2 tl vanilja-aromia
1-1 1/2 dl mustikoita

Notkista kulhossa mascarpone-juusto ja lisää maitoa sen verran, että seos on pehmeää ja muistuttaa rakenteeltaan jogurttia. Lisää chiasiemenet ja vanilja ja sekoita. Lado lasiin kerroksittain chia-juustoseosta sekä mustikoita. Ripottele päällimmäiseksi reilu kerros mustikoita. Anna tekeytyä jääkaapissa yön yli ja nauti seuraavana päivänä esim. aamiaisella tai välipalaksi!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti