Pitkästä aikaa taas uusi postaus! Leiponut olen kyllä, mutta blogi on ollut kesälomalla parisen kuukautta. Kohta on omakin loma loppu ja elokuussa on aika aloittaa jälleen ihan oikeat työt!
Tätä ihanan värikästä focacciaa leivoin jo toukokuussa, kun vanhempani tulivat pitkästä aikaa kyläilemään. Resepti on Leivotaan-lehdestä (3/2021). Mietin pitkään, muuttaisinko ohjeen hiivataikinan hapanjuuritaikinaksi, mutta tein sitten kuitenkin ihan reseptin mukaan aikataulusyistä. Olisi kyllä mahdollista tehdä focacciaa ihan ilman hiivaakin.
Tästä ohjeesta tulee ihan hurjan suuri leipä ja se soveltuu tosi hyvin vaikkapa isoihin juhliin. Meitä oli 4 syöjää ja saimme tuhottua leivästä hädin tuskin kolmanneksen. Omasta mielestäni maku muuttui seuraavana päivänä itse asiassa vaan paremmaksi, kun tomaattien neste imeytyi leipään ja leivästä tuli mehevämpi. Tämän kokoinen leipä ei hirveän hyvin mahdu jääkaappiin kokonaisena, eli kannattaa leipoa sellaisena aikana, että parvekkeella on viileää tai sitten vain tarjota välittömästi.
12 g hiivaa
2 dl maitoa
1 1/2 dl vettä
2 rkl oliiviöljyä
1/2 rkl sokeria
1/2 rkl suolaa
1 rkl rosmariinia (laitoin kuivattua)
1 rkl salviaa (laitoin kuivattua)
7-8 dl vehnäjauhoja
25 g huoneenlämpöistä voita
sormisuolaa
oliiviöljyä
Liuota hiiva lämpimään vesi-maitoseokseen. Lisää öljy, sokeri, suola, yrtit sekä suurin osa jauhoista. Vaivaa taikina tasaiseksi. Lisää voi ja hieman lisää jauhoja.Vaivaa taikinaa koneella vähintään 10 minuuttia niin, että se on tasaista ja kimmoisaa, kunnes se irtoaa kulhon reunoista. Anna taikinan kohota peitettynä noin 20 minuuttia.
Kumoa kohonnut taikina jauhotetulle alustalle ja vaivaa ilmakuplat pois. Painele taikina leivinpaperoituun vuokaan (n. 20x30cm) ja anna kohota liinan alla vielä 30 minuuttia.
Painele kohonneen leivän pinnalle koloja. Paista leipää 225 asteessa noin 20 minuuttia. Ota leipä uunista, käännä leipä vuoassa ylösalaisin ja paista vielä 5 minuuttia lisää. Ota valmis leipä uunista ja käännä jälleen oikein päin. Valuta pinnalle oliiviöljyä ja ripottele päälle sormisuolaa. Anna jäähtyä ritilällä täysin ennen täyttämistä.
Täyte:
2 dl haluamaasi tuorejuustoa (laitoin ruohosipulilla maustettua)
1 dl turkkilaista jogurttia
n. 200 g mozzarellaa
4-5 tomaattia
suolaa
pippuria
rucolaa
Sekoita tuorejuusto ja jogurtti keskenään. Viipaloi tomaatit ja mozzarellapallot valmiiksi.
Halkaise jäähtynyt focaccia kahtia ja nosta pohja tarjoiluvadille. Levitä tuorejuusto-jogurttiseos pohjalle. Levitä sen päälle tomaatti- ja mozzarellaviipaleet, rucolaa ja suolaa sekä pippuria. Nosta kansi päälle.
Koristelu:
2 dl haluamaasi tuorejuustoa (laitoin maustamatonta)
n. 100 g juustoraastetta
10 viipaletta ilmakuivattua kinkkua
15 minitomaattia
tuoreita yrttejä, esim. basilikaa tai timjamia
rucolaa
oliiviöljyä
pippuria
Sekoita tuorejuusto ja juustoraaste yhteen. Levitä seos kansipalan päälle. Koristele pinta kinkkusiivuilla, halkaistuilla minitomaateilla, yrteillä ja rucolalla. Valuta lopuksi päälle oliiviöljyä ja jauha pinnalle pippuria.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti