Viime viikon aurinkoiset päivät huusivat jotakin keväistä leivottavaa ja mikäpäs sen parempaa, kuin rahkapiirakka! Chocochilin blogista löytyi vegaanisen rahkapiirakan ohje, mutta muokkasin sitä niin, että tämä valmis piirakka oli vain munaton, ei kokonaan vegaani.
Sen jälkeen, kun löysin kaupasta Orgranin No Egg -jauheen korvaamaan kananmunia leivonnassa, en ole oikein muuta käyttänytkään. Laitoin sitä siis myös tähän, vaikka reseptiin tuleekin jo soijagurttia, joka tunnetusti hyydyttää uunissa munattomat leivonnaiset "normaalin" tuntuisiksi. Valmiin piirakan koostumus oli siis kiinteä ja rahkatäyte ei valunut tai ollut muutenkaan liian hyllyvää. Tästä ohjeesta tulee kerralla isommallekin porukalle syötävää ja sitruunaisen raikas maku sopii niiiin mainiosti aurinkoisiin kevätpäiviin!
Pohja:
2 1/2 dl maitoa
25 g tuorehiivaa
1/2 tl suolaa
1 dl sokeria
2 tl kardemummaa
7 dl vehnäjauhoja
3/4 dl rypsiöljyä
Liuota hiiva lämpimään maitoon ja lisää joukkoon suola, sokeri ja kardemumma. Alusta taikinaan jauhot ja lisää lopuksi rypsiöljy. Vaivaa taikinaa niin, että se irtoaa kulhon reunoista. Anna nousta kaksinkertaiseksi.
Täyte:
n. 400 g säilykepersikoita sokeriliemessä
1 sitruunan raastettu kuori
1 Alpro Greek Style mangorahka (soijarahka)
1 prk vaniljarahkaa
1 prk mangorahkaa
1 tl Orgran No Egg -jauhetta
1 tl vaniljasokeria
Viipaloi persikat ja jätä odottamaan lautaselle. Valmista sitten rahkaseos: Raasta kulhoon sitruunankuori ja lisää mukaan rahkat, No Egg -jauhe sekä vaniljasokeri. Sekoita tasaiseksi.
Kauli kohonnut pullataikina uunipellin kokoiseksi levyksi leivinpaperin päällä ja asettele taikina papereineen pellille. Painele reunat kaksinkertaisiksi. Levitä sitten persikkaviipaleet tasaisesti pohjalle ja kippaa lopuksi rahkaseos päälle. Tasoita pinta ja paista 200 asteessa n. 15 minuuttia. Anna jäähtyä hyvin ja tarjoile!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti