sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Tuulihatturullat



Kesäloma alkoi ja sen kunniaksi testasin tämän arkistoistani löytyneen suolaisen reseptin soveltuvuutta lomanalkajaispiknikille. Tuulihattutaikina oli helppo tehdä ja rullan voi tehdä hyvissä ajoin valmiiksi tarjoilua odottamaan. Täytettä voi myös muunnella oman maun mukaiseksi.

Pohja:

125 g margariinia
2 dl vehnäjauhoja
5 dl vettä
3 munaa
½ tl leivinjauhetta
2 rkl tuoretta persiljaa silputtuna

Täyte:

200 g tuorejuustoa, esim. savulohi
150-200 g kylmäsavulohta viipaleina
2 rkl hienonnettua tuoretta tilliä
ripaus mustapippuria
1 dl kuohukermaa vaahdoksi vatkattuna

Sulata rasva kattilassa ja sekoita mukaan jauhot. Lisää vesi yhdellä kertaa ja kuumenna, kunnes seos on sakeaa ja sileää. Anna jäähtyä ainakin 5 minuuttia.Vatkaa seokseen mukaan munat. Lisää leivinjauhe ja yrttisilppu. Levitä seos uunipellille ja paista 225 asteessa noin 15 minuuttia. Anna jäähtyä 2-3 minuuttia ja kumoa leivinpaperin päälle. Anna jäähtyä. Valmista täyte sekoittamalla ainekset keskenään. Levitä seos taikinalevylle ja kääri tiukasti rullalle. Kääri rulla leivinpaperiin ja se vielä folioon. Laita jääkaappiin tekeytymään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti