keskiviikko 14. lokakuuta 2015

Tonnikalapiirakka



Lisää tuparitarjottavia: Suolaiseksi tarjottavaksi salaattien kaveriksi päätin kokeilla tätä Suklaapossun blogista tuttua tonnikalapiirakkaa, tosin omalla pohjataikinalla. Sen verran oli enemmän kalan- kuin lihansyöjiä tulossa paikalle. Tein näitä itse asiassa kaksi kappaletta, mutta piiraat menivät niin nopeasti kaupaksi, etten ehtinyt kuviakaan ottamaan! Eli oli pakko_tehdä_uusi, voi harmi :P

Tämän piiraan täyte on ihanan täyteläinen ja kermainen. Koko piiras on kaiken lisäksi äärimmäisen helppo tehdä; pohjan jälkeen täytteen ainekset vain sekaisin ja uuniin. Ja miksei tonnikalaa voisi korvata vaikka kylmäsavulohella tai kinkulla. Täytyypä kokeilla!




Pohja:

65 g pehmeää voita
1 dl grahamjauhoja
1 dl vehnäjauhoja
½ dl perunamuusijauhetta
½ tl leivinjauhetta
½ tl suolaa
1 dl kylmää vettä

Täyte:

1 punasipuli
1 dl ranskankermaa
1 dl raejuustoa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
½ tl suolaa
½ tl valkosipulijauhetta
2 tlk (á n. 185 g) tonnikalaa




Valmista ensin pohja. Sekoita pehmeä voi ja kuivat aineet keskenään murumaiseksi seokseksi. Sekoita joukkoon kylmä vesi ja sekoita nopeasti valmiiksi taikinaksi. Kun taikina irtoaa kulhon reunoista, se on valmis. Painele taikina piirakkavuoan (halkaisija n. 24cm) pohjalle ja reunoille.

Hienonna täytettä varten punasipuli. Sekoita sitten kaikki täytteen ainekset sekaisin keskenään. Levitä täyte pohjan päälle. Paista piirakkaa 200 asteessa n. 30 minuuttia.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti