keskiviikko 30. joulukuuta 2020

Bolo rei





Tämä perinteinen portugalilainen jouluherkku pääsi tänä vuonna jo toista vuotta peräkkäin joulupöytäämme. Suomalaista joulupullaa muistuttava leivonnainen on saanut nimensä kolmen itämaan tietäjän mukaan (rei=kuningas) ja reseptejä on varmasti yhtä monta, kuin on tekijääkin. Tämän bolo rein ohje on kotoisin kirjasta Docaria portuguesa (João Luis), joka sisältää valtavan määrän perinteisiä portugalilaisia reseptejä. 

Euroopan eri mailla, mm. Ranskalla ja Espanjalla on leivonnaisesta myös omat versionsa, mutta Portugalissa sitä on tiettävästi leivottu ensi kertaa 1800-luvun alkupuolella. Alun perin pulla kätki sisäänsä kuivatun pavun sekä jonkin metallisen pienen esineen. Jos oma pullasiivu sisälsi pavun, piti henkilön ostaa seuraavalla kerralla samanmoinen bolo rei. Jos taas omalle kohdalle osui metallinen esine, tiesi se hyvää onnea. Papu ja metallinen esine piti myöhemmin kuitenkin poistaa leipomoiden tekemistä leivonnaisista tukehtumisvaaran vuoksi.

Suomesta ei aivan löydy alkuperäisen kaltaisia sokeroituja hedelmiä koristeeksi. Onneksi kaupoista löytyy kuitenkin sokerikirsikoita sekä pieniä värikkäitä hedelmäkuutioita, joilla kakun voi paremman puutteessa koristella. Appelsiininkuori, kuivatut hedelmät ja pähkinät tekevät tästä pullasta kyllä suomalaiseenkin makuun jouluisen. Feliz natal!






1 iso pulla tai 2 pienempää

25 g tuorehiivaa
1 1/4 dl maitoa
7 3/4 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl suolaa
2 munaa
100 g voita
1 appelsiinin kuori ja mehu
1 dl kuivattuja hedelmiä
1 dl rouhittuja pähkinöitä

voiteluun munaa
koristeluun kuivattuja hedelmiä, pähkinöitä, rae- ja tomusokeria

Liuota hiiva lämmitettyyn maitoon. Maidon määrä saattaa kotoiseen pullataikinaan verrattuna tuntua todella pikkuiselta, mutta lisänestettä taikina saa appelsiinin mehusta. Jätä hiiva-maitoseos hetkeksi odottamaan, kunnes hiiva alkaa käymään ja kuplimaan. Mittaa yleiskoneen kulhoon jauhot, sokeri ja suola. Laita kone päälle ja kaada mukaan maito-hiivaseos, munat sekä huoneenlämpöinen voi muutamana kokkareena. Lisää lopuksi appelsiinin kuoriraaste ja mehu sekä kuivatut hedelmät ja pähkinät. Vaivaa taikinaa ja lisää jauhoja, jos on tarvis. Taikinasta pitäisi tulla pikkuisen pullataikinaa tahmeampaa, joka kuitenkin melkein irtoaa reunoista. Anna valmiin taikina kohota liinan alla vähintään tunti.

Muotoile kohonneesta taikinasta rinkula ja siirrä se leivinpaperille. Voitele pulla ja ripottele muutamiin kohtiin raesokeriraitoja. Laita uuniin 200 asteeseen noin 15-20 minuutiksi. Aivan paiston loppuvaiheessa voitele vielä munalla muutamia raitoja pullaan ja "liimaa" kohtiin kuivattuja hedelmiä ja pähkinöitä. Ota pulla muutaman minuutin kuluttua pois uunista niin, etteivät hedelmät ja pähkinät saa liikaa väriä. Anna jäähtyä ja koristele vielä muutamalla tomusokeriraidalla. Tarjoile joulun pyhinä.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti