Minun on jo pitkään pitänyt leipoa banoffeeta, mutta jostain syystä sain aikaiseksi vasta nyt. Tämä hieman erilainen banoffee-resepti on peräisin Jane's patisserie -blogista ja tortun juju on sen kinuskisydän. Lisäksi päällisen kermavaahtoon sekoitetaan mukaan tuorejuustoa. Alkuperäisen reseptin mukaan päälle tulee kaksi erilaista kerrosta; ensin juustokakkumassa ja sitten vielä kermavaahto. Oma keksipohjani oli kuitenkin sen verran matala, että jätin Janen ohjeen mukaisen kermavaahtokerroksen laittamatta. Ja omaan makuuni sekin kyllä oli ihan riittävästi :)
Tämä torttu oli tosi herkullinen - mitäpä muutakaan voi odottaa kinuskista, tuorejuustosta, kermavaahdosta, banaaneista ja kekseistä. Tosin leivoin tortun helteiden aikaan, joten päällinen ei oikein jähmettynyt. Valokuvista varmasti huomaa :P Oikein herkullinen versio oli tämä, kannattaa kokeilla!
Pohja:
200 g Digestive-keksejä
110 g sulatettua voita
Täyte:
1 prk karamellisoitua kondensoitua maitoa
2 banaania
200 g tuorejuustoa (käytin Philadelphiaa)
1 rkl sokeria
1 tl vaniljasokeria
2 dl vaahtoutuvaa vaniljakastiketta
koristeluun suklaarouhetta
Murskaa keksit ja sekoita keksinmurut sulatetun voin kanssa. Painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Hyvä vinkki painella keksipohja siististi, on käyttää muovista pyöreän mallista desilitran tai puolen desin mittaa ja painella sillä sekä pohja että reuna. Toimii aina! (Kiitos vinkistä Martha Bakes -tv-sarja! :) Laita keksipohja hetkeksi jääkaappiin jähmettymään.
Viipaloi banaanit ohuiksi viipaleiksi. Vatkaa vaniljakastike ja notkista tuorejuusto, kummatkin omissa kulhoissaan. Lisää tuorejuuston sekaan sokerit ja vaahdotettu vaniljakastike kevyesti nostellen. Ota vuoka jääkaapista ja kippaa sille karamellisoitu kondensoitu maito ja levitä sen päälle banaaniviipaleet. Levitä banaanien päälle vaahto ja rouhi veitsellä suklaata pinnalle. Anna jähmettyä hieman jääkaapissa ja tarjoile.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti