Tämä kakku on vilahtanut somessa useaan otteeseen, joten pitihän se testata. Resepti on kotoisin Meillä kotona -sivustolta (josta löytyy kymmeniä muitakin ihania mustikkareseptejä!). Tänä kesänä on sattuneesta syystä järjestetty lukuisia piknikkejä ja tämän kakun leivoin taannoin taas yhdelle.
Leivoin kakun lähes kokonaan alkuperäisen ohjeen mukaisesti. Lisäsin tietysti vain kardemumman määrää, koska omasta mielestäni sitä ei voi koskaan olla liikaa! :P Paistoin kakkua vartin pidempään, kuin ohjeessa sanottiin ja siltikin keskusta jäi pikkaisen raa'ahkoksi. Se ei tosin haitannut, sillä pieni pehmeys vain sopi kakkuun. Mustikkakakku maistui hyvin koemaistajille ja erityisesti kehuttiin kardemumman makua! :)
2 munaa
2 dl sokeria
2 dl maitoa
125 g sulatettua voita
4 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua kardemummaa
4 dl mustikoita
Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää maito, voisula ja keskenään sekoitetut kuivat aineet. Kääntele lopuksi mustikat nopeasti taikinaan, ettei taikina muutu mustaksi. Kaada taikina leivinpaperoituun irtopohjavuokaan (halkaisija n. 24cm). Paista kakkua 175 asteessa n. 45 minuuttia (alkuperäisen ohjeen mukaan 35 minuuttia, mutta omassa uunissani vähintään 45 minuuttia). Anna kakun jäähtyä ja irrota vuoka.
Kuorrutus:
100 g tuorejuustoa
1 dl kuohukermaa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
2 rkl sitruunamehua
koristeluun mustikoita
Vaahdota kerma ja sekoita sen joukkoon muut kuorrutuksen ainekset. Levitä kakun päälle ja ripottele pinnalle vielä mustikoita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti