Uusimmassa Leivotaan-lehdessä (5/2022) oli kiva resepti kristallisista mustikkapullista. Siinä pullat kieputettiin sykkyröiksi täyttämisen jälkeen ja voideltiin sokeriliemellä. Lopuksi ne vielä kastettiin hienoon sokeriin. No, nämä tekemäni pullat eivät ole edellä kuvatun kaltaisia, vaan otin kokeiluun ohjeesta ainoastaan mustikkatäytteen ja sokeriliemen. Pullataikina on tuttu ja turvallinen juuripullareseptini. Itse pullat taas kieputin kyllä sykkyröiksi, mutta laitoin ne vielä varmuuden vuoksi muffinssipeltiin vuokiin paistumaan.
Tykkään nykyään tosi paljon makealla juurella leivotusta juuripullasta. Ennen kuin aloin ruokkimaan toista hapanjuurtani Aidaa myös hunajalla, pullista tuli aina vähän turhan happamia makuuni. Kannattaa siis makeuttaa juurta, jos tykkää enemmän "perinteisestä" pullan mausta. Ja varsinkin kylmässä olleesta juuripullataikinasta pystyy helposti leipomaan erilaisia pullia. Näistä pullista tulee tosi meheviä ja tietysti muoteissa pitävät muotonsa hyvin ja täytteet pysyvät sisällä. Mantelimassa on täytteessä aika miedon makuinen, mutta se ei oikeastaan haittaakaan.
16 kpl
Pullataikina:
340 g maitoa
85 g voita
85 g sokeria
6-10 g virkeää hapanjuurta
1 rkl kardemummaa
1 1/2 tl suolaa
470 g jauhoja
Kuumenna maito kädenlämpöiseksi kattilassa ja sulata joukkoon voi ja sokeri. Anna jäähtyä hieman ja lisää sitten hapanjuuri, kardemumma, suola sekä jauhot. Taittele taikinaa ensimmäisen kerran noin puolen tunnin jälkeen, sitten tunnin jälkeen ja vielä yhden tunnin jälkeen. Jätä taikina kohoamaan huoneenlämpöön, kunnes se on ainakin kaksinkertainen. Itse tein nyt helteillä taikinan puolenpäivän aikoihin, jätin sitten huoneenlämpöön ja nukkumaan mennessä siirsin kulhon jääkaappiin.
Täyte:
150 g mantelimassaa raastettuna
1 dl mustikkahilloa
1/2 dl sokeria
75 g huoneenlämpöistä voita
2 tl vaniljasokeria
2 tl vehnäjauhoja
Sokeriliemi:
1/2 dl vettä
1/2 dl sokeria
Seuraavana päivänä ota taikina jääkaapista ja kauli n. 45x45cm kokoiseksi levyksi. Sekoita täytteen ainekset keskenään ja levitä taikinalevylle. Käännä taikinalevyn alareuna yläreunaan kiinni niin, että levystä tulee puolet pienempi ja se on siis kaksin kerroin. Leikkaa kaksinkertainen taikinalevy 16 suikaleeseen. Kieputa suikaleet sykkyrälle ja laita (silikonisiin) vuokiin muffinssipellille. Paista 180 asteessa, kunnes pullat ovat kauniin ruskeita.
Tee paistamisen aikana sokeriliemi: Kiehauta vesi ja sokeri kattilassa ja jätä odottamaan. Voitele uunista otetut pullat sokeriliemellä ja anna jäähtyä vähän. Irrota pullat vuoista ja tarjoile uunituoreina!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti