tiistai 30. elokuuta 2022

Mustikkasuukkoset



Mustikkasato on nyt parhaimmillaan ja mitäpä muuta mustikoista tekisi, kuin leivonnaisia! Tässä jälleen yksi resepti kokeiltavaksi - ilman kananmunaa, kuten nykyään lähes kaikki tekemistäni leivonnaisista. Tämä resepti löytyy alunperin ruotsalaiselta Cookies and sweets -sivustolta, mutta huomasinpa, että se oli päässyt myös viimeisimpään Leivotaan-lehteen. Ja alkuperäisissä ohjeissa on kyllä käytetty täytteessä kananmunaa, mutta Orgranin korvikkeella tulee vähintäänkin yhtä hyvää.

Leivoin näitä heinäkuussa kiitokseksi vanhemmilleni, jotka olivat ansiokkaasti pitäneet huonekasvini elossa kuukauden kesälomareissumme ajan. Nämä suukkoset maistuivat paitsi heille, niin myös perheen pienimmälle, josta onkin yllättäen tullut aika kriittinen makeiden syöjä (ei tule siis lainkaan äitiinsä). Nämä suukkoset voi myös mainiosti pakastaa.




12 kpl

Pohjataikina:

250 g huoneenlämpöistä voita
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl leivinjauhetta
5 3/4 dl jauhoja

Täyte:

100 g tuorejuustoa
1 tl kananmunankorvikejauhetta (käytän Orgranin vegan easy egg -jauhetta) + 1 rkl vettä
1/2 dl sokeria
1 tl vaniljasokeria
1-1 1/2 dl mustikoita




Sekoita pohjataikinan ainekset keskenään sekaisin ja leivo taikina tangoksi. Leikkaa tanko 12 palaan ja painele taikinapalat (silikonisiin) vuokiin muffinssipellille.

Sekoita sitten täytteen ainekset mustikoita lukuunottamatta sekaisin. Jaa juustokakkumassa vuokiin ja ripottele lopuksi jokaisen päälle mustikoita. Paista 200 asteessa n. 8-10 minuuttia tai kunnes kakkuset ovat saaneet kauniin värin. Anna jäähtyä, kumoa vuoista ja tarjoile!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti