tiistai 13. syyskuuta 2022

Focaccia hapanjuureen




Ennen näitä syksyisiä ilmoja, vietimme sukulaisten kesken viime kuussa kesälauantaita herkkuja syöden ja puistossa leikkien. Halusin testata päivään focacciaa hapanjuurella. Jostain syystä en ole aiemmin uskaltanut tarttua tähän. Tämä resepti on Hapanjuurileipurit-sivustolta Johanna Koskelan käsialaa. Vaikka olikin tosi kuuma, tein ihan ohjeen mukaan ja riskillä vaan toivoin, ettei taikina lässähtäisi ennen aikojaan. 

Aamulla kelmun alla odotti iloinen yllätys - ihana, kupliva focacciataikina! Täytteeksi eli taikinan päälle voi laittaa melkeinpä mitä vain; oliiveja, yrttejä, paprikaa, tomaatteja jne. Itse yritin tällä kertaa vähän taiteilla kevätsipuleilla ja minitomaateilla leipätaidetta focaccian pinnalle :P 

Olin tosi tyytyväinen tämän focaccian koostumukseen, joten teen kyllä ehdottomasti uudelleen! Ehkä sitten vähän perinteisemmillä päällisillä. Uunituoreena maistuu ihan taivaalliselta!




Sekoita illalla:

390 g vettä
100 g virkeää juurta
500 g vehnäjauhoja (käytin Cuocoa)
11 g suolaa
20 g oliiviöljyä

Tee taitteluita tunnin välein kolme kertaa (eli yhteensä siis kolmen tunnin ajan). Leivinpaperoi ja öljyä n. 30x20cm uunivuoka ja siirrä taikina siihen. Peitä muovilla ja anna olla huoneenlämmössä yön yli, noin 14h. 




Seuraavana aamuna painele varoen kuoppia taikinaan ja "täytä" haluamallasi tavalla. Itse laitoin rosmariinia, tomaatteja ja kevätsipulia sekä lopuksi sormisuolaa ja oliiviöljyä. Paista 230 asteessa n. 30 minuuttia.







Ei kommentteja:

Lähetä kommentti