sunnuntai 5. lokakuuta 2014

Vadelmasuklaa-mutakakku



Fazerilta ilmestyi uusi vadelmainen leivontasuklaa. Kokeilin sitä tähän tuttuun ja turvalliseen mutakakkuuni ja hyvä tuli! Vadelma ja suklaa ovat vaan niin hyviä yhdessä! <3

200 g Fazerin vadelmasuklaata
200 g voita
4 munaa
2 dl sokeria
2½ dl jauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sulata vadelmasuklaa ja voi kattilassa. Vatkaa munat ja sokeri ja lisää kuivat aineet joukkoon. Lisää lopuksi suklaa-voiseos  ja sekoita taikina tasaiseksi. Paista irtopohjavuoassa 225 asteessa max. 15 minuuttia. Tarjoile kermavaahdon ja vadelmien kera.






tiistai 30. syyskuuta 2014

Puolukka-valkosuklaajuustokakku



Viikonlopun synttärisankarin, pienen 2-vuotiaan Annin juhlatarjoilut jatkuvat. Tässä kakussa yhdistyivät kivasti valkosuklaan makeus sekä puolukoiden kirpeys. Näin jälkeenpäin ajatellen puolukoita olisi voinut laittaa hieman enemmänkin täytteeseen ja sokerin määrääkin voisi hieman vähentää. Otin kuitenkin tällä kertaa varman päälle - lastenjuhlat kun olivat kyseessä :) Tämä kakku sopii erinomaisesti myös tulevaan pikkujoulukauteen!

Pohja:

n.150 g Bastogne-keksejä
n. 50 g sulatettua margariinia

Täyte:

5 liivatelehteä
1 prk Flora Vanillaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
n. 4 dl puolukoita
2 dl sokeria
200 g valkosuklaata sulatettuna
100 g valkosuklaata palasteltuna

Hyytelökerros:

3 dl vettä
4½ liivatelehteä
puolukoita



Sulata pohjaa varten margariini kattilassa ja murskaa keksit. Sekoita ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Laita pohja odottamaan jääkaappiin.

Laita liivatelehdet likoamaan veteen. Soseuta puolukat, lisää sokeri soseeseen ja siivilöi mehua puolukkamurskasta n. 1 dl liivatelehtien sulatusta varten. Vatkaa Vanilla vaahdoksi ja lisää tuorejuusto. Sulata valkosuklaa ja rouhi osa isohkoiksi paloiksi. Lisää vaahdon joukkoon puolukkamurska sekä valkosuklaa. Sulata liivatelehdet puolukkamehuun ja lisää vielä seokseen. Sekoita tasaiseksi ja laita kylmään hyytymään. Tee hyytelökerros mielellään seuraavana päivänä: Laita liivatelehdet veteen likoamaan. Mittaa vesi kattilaan, kiehauta ja sulata liivatteet. Levitä puolukat kakun pinnalle ja kaada liivateseos päälle. Laita vielä kylmään hyytymään.



maanantai 29. syyskuuta 2014

Feta-savulohipiiraset



Viikonloppuna oli pienen Anni-kaverini 2-vuotissynttärit. Leivoin sinne kakun lisäksi näitä Suklaapossun blogista löytyneitä feta-savulohipiirasia. Näihin tehtiin rahka-voitaikinakin itse, joka oli minulle aivan uusi kokemus. Se kuitenkin kannatti, sillä maku oli tosi hyvä samoin kuin koostumus! Täytettä voi myös tarpeen mukaan sopivasti vaihdella. Tämä resepti jää ehdottomasti aktiiviseen käyttöön.

n. 30 kpl

Pohjataikina:

250g maitorahkaa
250 g voita
3½ dl vehnäjauhoja
½ dl ruisjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl suolaa

Sekoita keskenään huoneenlämpöinen voi sekä rahka. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja sekoita tasaiseksi taikinaksi. Älä vaivaa! Laita valmis taikina jääkaappiin n. 1-2 tunniksi.

Täyte:

675 g lämminsavulohta
250 g fetajuustoa
mustapippuria
2 dl kermaviiliä
2½ dl kermaa
2½ dl maitoa
7 munaa
ruohosipulia

Paloittele kala ja feta sopivan kokoisiksi paloiksi. Silppua ruohosipuli ja sekoita kaikki kermaviilin, kerman, maidon ja munien joukkoon. Lisää mustapippuri.

Kauli rahka-voitaikina ja ota muotilla ympyröitä tai neliöitä tai vain pieniä pallukoita, jotka painelet voideltujen muffinisyvennysten pohjalle ja reunoille. Kauho täytettä syvennyksiin ja paista 200 asteessa n. 30-35 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja renoista tullut kauniin ruskeat. Anna jäähtyä ja tarjoile.





sunnuntai 28. syyskuuta 2014

Omenamurupiirakka


Kävin retkeilemässä ja retkieväistä jäi muutamia omenoita käytettäväksi. Kaikenlaisia omenareseptejä on tullut tänä syksynä jo kokeiltua, mutta tässä vielä yksi. Se on alunperin Suklaapossun blogista. Tästä piirakasta erityisen tekee päällisen kauramurukuorrute.

Taikina:

2 munaa
1 1/4 dl öljyä
1 1/4 dl mehua
3 dl vehnäjauhoja
1½ dl sokeria
½ tl suolaa
1½ tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria

Päälle:

2 isoa omenaa
1½ dl kaurahiutaleita
50 g margariinia
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
1 tl kanelia

Sekoita pohjan ainekset ohjeen mukaisessa järjestyksessä keskenään sekaisin. Levitä irtopohjavuoan pohjalle.

Kuori ja viipaloi omenat. Levitä pohjan päälle.

Sekoita päällisen ainekset keskenään sekaisin ja ripottele omenoiden päälle. Paista kakku 180 asteessa, kunnes pinta on kauniin ruskea eli n. 30-35 minuuttia.





sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Suklaaraakakakku



Tämän kakun tein joogaavan ystäväni syntymäpäiväkakuksi viikonloppuna. En ollut aiemmin kokeillut raakakakun leipomista ja maistellutkin olin vain kahta versiota. Tämä yksinkertainen resepti löytyi Yhteishyvän syyskuun Ruoka-liitteestä. Koemaistajaraadille sekä sankarille kakku maistui hyvin! Täytyy myöntää, että yllätyin itsekin sekä koostumuksesta että hyvästä mausta, vaikka tällaista sokerihiirtä hieman kauhistuttikin sokerin puuttuminen kokonaan ohjeesta. Leivon tätä kakkua ehdottomasti jatkossakin mm. keliaakikko- tai karppaajaystävilleni, ja tuunausideana täytteeseen sopisivat hyvin myös pienet suklaa- tai pähkinäpalaset lisäksi!

Pohja:

150 g kuorellisia manteleita
3 dl rusinoita

Täyte:

150 g cashewpähkinöitä
2 keskikokoista banaania
1 dl (kookos)kermaa
200 g tummaa suklaata

pinnalle puolukoita





Laita mantelit ja pähkinät erikseen likoamaan veteen n. 4 tunniksi. Tee sitten pohja jauhamalla mantelit ja rusinat monitoimikoneessa. Painele irtopohjavuoan pohjalle ja halutessasi reunoille. Laita vuoka pakastimeen odottamaan.

Paloittele suklaa ja sulata se vesihauteessa. Jauha pähkinät hienoksi. Lisää banaanit ja kerma ja sekoita seos sileäksi. Sekoita vielä täytteeseen sula suklaa. Kaada täyte pohjan päälle ja pakasta kakku. Ota kakku huoneenlämpöön jonkin aikaa ennen tarjoilua. Koristele marjoilla.



lauantai 20. syyskuuta 2014

Omenapiirakka



Sarjassamme lapsuusmuistoja. Tätä omenapiirakkaa äiti teki lapsuudessa lukuisia kertoja ja päätin edelleen jatkuvan omenasesongin kunniaksi kaivaa tutun reseptin esiin. Päällinen on tässä piirakassa parasta ja laitoinpa tähän versioon kermaviilin kaveriksi myös pienen partaäijäjogurtin jämänkin.

Pohja:

150 g voita
½ dl sokeria
1 muna
½ dl maitoa
1 tl leivinjauhetta
3 dl jauhoja

Täyte:

omenoita
kanelia

1 tlk kermaviiliä
1 muna
1 dl maitoa
½ dl sokeria
1 tl vaniljasokeria

Sekoita pohjan ainekset keskenään sekaisin ja painele piirakkavuoan pohjalle ja reunoille. Kuori ja viipaloi omenat ja asettele rinkiin. Sekoita täytteen ainekset. Ripottele omenille kanelia ja kaada lopuksi kermaviilitäyte päälle. Paista 200 asteessa n. 30 minuuttia.



perjantai 19. syyskuuta 2014

Bataattitortilla




Bataatit olivat tarjouksessa kaupassa ja tortillan ystävä tekee niistä tietenkin tortillan. Inspiroiduin tähän ruokaan lukemalla ystävältäni lainaan saatua Joogaruokaa-keittokirjaa (Gidgård&Davidsson), josta samantyyppinen resepti löytyi. Sovelsin tähän myös aiemmin tekemäni peruna-paprikatortillan ohjetta. Lopputulos oli maukas ja täyteläinen, mukava makeampi versio tavallisesta perunatortillasta.

½ kg bataattia
1 sipuli
1 rkl öljyä
4 valkosipulinkynttä
5 munaa
2 tl suolaa
½ dl silputtua persiljaa




Kuori ja kuutioi bataatit ja keitä melkein kypsiksi. Kuullota sipuli pannulla öljyssä ja lisää mukaan keitetyt bataattikuutiot. Murskaa valkosipulit seoksen joukkoon. Vatkaa munat kulhossa kevyesti ja lisää joukkoon suola sekä persilja. Kaada bataatti-sipuliseos leivinpaperoituun vuokaan ja päälle munaseos. Paista 200 asteessa n. 25-30 minuuttia.