sunnuntai 21. syyskuuta 2014

Suklaaraakakakku



Tämän kakun tein joogaavan ystäväni syntymäpäiväkakuksi viikonloppuna. En ollut aiemmin kokeillut raakakakun leipomista ja maistellutkin olin vain kahta versiota. Tämä yksinkertainen resepti löytyi Yhteishyvän syyskuun Ruoka-liitteestä. Koemaistajaraadille sekä sankarille kakku maistui hyvin! Täytyy myöntää, että yllätyin itsekin sekä koostumuksesta että hyvästä mausta, vaikka tällaista sokerihiirtä hieman kauhistuttikin sokerin puuttuminen kokonaan ohjeesta. Leivon tätä kakkua ehdottomasti jatkossakin mm. keliaakikko- tai karppaajaystävilleni, ja tuunausideana täytteeseen sopisivat hyvin myös pienet suklaa- tai pähkinäpalaset lisäksi!

Pohja:

150 g kuorellisia manteleita
3 dl rusinoita

Täyte:

150 g cashewpähkinöitä
2 keskikokoista banaania
1 dl (kookos)kermaa
200 g tummaa suklaata

pinnalle puolukoita





Laita mantelit ja pähkinät erikseen likoamaan veteen n. 4 tunniksi. Tee sitten pohja jauhamalla mantelit ja rusinat monitoimikoneessa. Painele irtopohjavuoan pohjalle ja halutessasi reunoille. Laita vuoka pakastimeen odottamaan.

Paloittele suklaa ja sulata se vesihauteessa. Jauha pähkinät hienoksi. Lisää banaanit ja kerma ja sekoita seos sileäksi. Sekoita vielä täytteeseen sula suklaa. Kaada täyte pohjan päälle ja pakasta kakku. Ota kakku huoneenlämpöön jonkin aikaa ennen tarjoilua. Koristele marjoilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti