sunnuntai 14. syyskuuta 2014

Omena-kinuskikakku



Omenakausi jatkuu edelleen. Tämä kakku on Valkotippurin blogista (joka nimestään huolimatta on osoittautunut varsin tervehenkiseksi blogiksi :) ja aineksiltaan muistuttaa paljon jo aiemmin tekemääni Omenamutakakkua. Erityistä tässä reseptissä on kuitenkin kinuskikuorrutus, joka maistuikin taivaallisen hyvältä. Itse kakkua olisin kuitenkin voinut pitää pikkuisen vähemmän aikaa uunissa, jotta koostumus olisi ollut vieläkin mehukkaampi. Tehouunien omistajat ottakoot siis paistoajasta jokusen minuutin pois.

Kakku:

5 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
½ tl ruokasoodaa
1½ tl kanelia
200 g voita
4 dl sokeria (käytin 3 dl sokeria ja 1 dl intiaanisokeria)
4 suurta munaa
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
5 dl omenaraastetta (2 isoa omenaa)

Sekoita kuivat aineet keskenään. Vatkaa huoneenlämpöinen voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten. Lisää lopuksi vaniljasokeri. Sekoita joukkoon keskenään sekoitetut kuivat aineet, maito ja lopuksi omenaraaste. Kaada taikina vuokaan (käytin neliön muotoista brownie-vuokaa) ja paista 175 asteessa uunista riippuen n. 30-40 minuuttia.




Kinuskikuorrutus:

150 g voita
3 dl kermaa
1 1/4 dl sokeria
3 rkl vaaleaa siirappia

Sulata voi kattilassa. Lisää kerma, sokeri ja siirappi. Anna kinuskin kiehahtaa ja keitä sitten n. 30 minuuttia, kunnes seos paksunee. Kinuski on valmista, jos kylmään veteen tiputtaessa siitä voi muovailla pallon. Anna kuorrutteen jäähtyä ja kaada kakun päälle. Laita kakku vielä kylmään, jotta kinuski jähmettyy pintaan.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti