sunnuntai 27. heinäkuuta 2014

Raparperi-valkosuklaajuustokakku





Sain ystävältäni raparperin varsia ja niistä piti keksiä jotakin leivottavaa. Kälyni vinkkasi hyvän raparperi-valkosuklaakakun reseptin, joka on alunperin Kinuskikissan sivuilta. Täytyy sanoa, että itse yllätyin, kuinka herkullisen juustokakun raparperista voi saada! Tästä tuli yksi suosikkikakkujani - vielä kun löytyisi omasta takaa raparpereja.. Ai niin, ja tämän kakun yhteydessä pitää vielä kiittää toistakin ystävääni erinomaisista luomumunista, joita tässä kakussa käytin. Vapaasti tepastelevien, onnellisten kanojen munia on aina ilo käyttää!




Raparperikiisseli:

500 g raparperia
2 ½ dl sokeria
½ dl maizenaa

Pohja:

175 g tummia täytekeksejä (käytin Lidlin Neo-keksejä valkoisella täytteellä)
60 g margariinia sulatettuna

Täyte:

5 liivatelehteä
2 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
2 valkuaista
200 g valkosuklaata
200 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl vettä

Tee ensin raparperikiisseli: Kuori raparpereista ulommainen kerros ja leikkaa ne paloiksi. Laita raparperit kattilaan yhdessä sokerin kanssa. Keitä n. 5 minuuttia, kunnes raparperit ovat pehmenneet. Ota desilitramitalla kattilasta n. ½ dl lientä ja sekoita siihen maissitärkkelys. Kaada takaisin kattilaan ja jatka keittämistä n. minuutin ajan. Anna kiisselin jäähtyä.

Murskaa pohjaa varten keksit ja sulata margariini. Sekoita keskenään ja painele irtopohjavuoan pohjalle. Laita jääkaappiin odottamaan.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Paloittele valkosuklaa ja sulata vesihauteessa. Mausta kerma vaniljasokerilla ja vaahdota. Erottele valkuaiset ja vatkaa ne kovaksi vaahdoksi. Pehmitä tuorejuusto kulhossa vatkaimella sekoittaen ja yhdistä hieman jäähtyneen valkosuklaasulan kanssa. Sekoita kermavaahto, valkuaisvaahto, tuorejuusto-valkosuklaaseos ja raparperikiisseli keskenään. Laita sitruunamehu ja vesi kattilaan ja kuumenna. Sulata joukkoon liivatelehdet. Sekoita ohuena nauhana hitaasti vatkaten täytteeseen. Ota keksipohja jääkaapista ja kaada täyte päälle. Tasoita pinta ja anna hyytyä kylmässä. Koristele ja tarjoile.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti