tiistai 20. tammikuuta 2015

Minipavlovat



Tänään sain vieraakseni lapsuudenystävän, jonka ruokavalioon eivät turhat viljat kuulu. Piti siis hetki miettiä, mitä herkkuja voisin valmistaa näillä kriteereillä. Olin jo jonkin aikaa halunnut kokeilla jossain ohimennen näkemiäni minipavlovia ja niihin sopiva resepti löytyikin liemessä-blogista.

Tein marenkeja ihka ensimmäistä kertaa elämässäni ja mielessä kummitteli vain kerran ravintolassa jälkiruuaksi tilaamani kuiva marenkipallo. Tuon pettymyksen jälkeen en voinut kuin ihmetellä, mistä nämä leivonnaiset ovat herkullisen maineensa oikein ansainneet. Tämä resepti kuitenkin yllätti. Ja positiivisesti! Kuori oli rapea ja sisus oli jäänyt sopivan vaahtokarkkimaisen tahmeaksi. Kermavaahto ja tuoreet marjat kruunasivat makuelämyksen! Tästä reseptistä voisi tehdä ensi kesänä vaikka sopivia, pienempiä muutaman haukun sormisyötäviä.




6 minipavlovaa

Pohjat:

4 valkuaista
2½ dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
1 tl viinietikkaa

kermavaahtoa
marjoja

Vatkaa valkuaiset kevyeksi vaahdoksi. Lisää puolet sokerista ja jatka vatkaamista. Sekoita sitten joukkoon loput sokerit ja maissijauho. Jatka vatkaamista, kunnes vaahto on kiiltävää ja jämäkkää, noin 5 minuuttia. Lisää viinietikka ja vatkaa vielä vähän aikaa. Pursota leivinpaperin päälle haluamasi kokoisia marenkeja, itse tein n. 10 cm halkaisijalla. Jätä keskelle syvennys kermavaahtoa varten. Paista 125 asteessa 1 tunti ja 15 minuuttia. Sammuta sen jälkeen uuni ja anna pavlovien jäähtyä uunissa noin tunnin ajan. Vatkaa kerma vaahdoksi ja annostele se sopiviksi keoiksi pavlovien syvennykseen. Koristele marjoilla ja nauti!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti