tiistai 6. tammikuuta 2015

Tarte de chocolate com café (Kahvinmakuinen suklaatorttu)



Hyvää uutta vuotta! JRI:n ensimmäinen vuosi huipentui makumatkalle Portugaliin sekä eteläiseen Ranskaan, siinä syy siis loppuvuoden hiljaiselolle. Noilta matkoilta tarttui mukaan luonnollisesti taivaallisia makuelämyksiä, paljon hyviä ideoita ja rutkasti inspiraatiota tämän vuoden leipomuksille!

Vuoden 2015 ensimmäinen postaus on uudesta reseptikirjastani Um ano de chocolate (Odete Estêvão), jonka sain Joulupukilta :) Nimensä mukaisesti kirjasta löytyy uusi suklaaresepti vuoden jokaiselle päivälle. Tähän voimakkaasti kahvin makuiseen suklaatorttuun keitettiin täytteeksi suklaakiisselinomainen seos, johon kuitenkin vielä lisättiin liivatettakin. Tekovaiheessa en ollut aivan varma, mitä lopputuloksesta tulee. Mutta näilläkin, suomalaiselle erikoisemmilla tekniikoilla, syntyi lopulta varsin oivallinen suklaatorttu. Kermavaahto antaa voimakkaille mauille mukavan pehmennyksen ja kakku säilyy hyvin kylmässä, tietysti jos vaan malttaa olla syömättä. Kahvin makua voi myös itse säädellä valitsemalla pehmeämmän tai voimakkaamman kahvilaadun sekä tietysti määrillä, kuinka paljon sitä mukaan laittaa.




Pohja:

125 g keksejä
65 g voita
(halutessa 7 g kaakaojauhetta)

Täyte:

1 keltuainen
½ dl sokeria
3 dl maitoa
7 g maissijauhoja (Huom! Ei siis Maizenaa)
1½ liivatelehteä
100 g 70% suklaata
75 g 55% suklaata
5 g jauhettua kahvia, esim. espresso

päälle kermavaahtoa ja suklaalastuja




Murskaa pohjaa varten keksit ja sulata voi. Sekoita taikinaksi (johon lisäät halutessasi kaakaojauheen) ja painele irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille. Reunasta ei tule kovin korkeaa, noin 1-1½ cm. Laita pohja jääkaappiin puoleksi tunniksi odottamaan.

Sekoita kulhossa keltuainen, sokeri, maissijauho sekä 3 rkl koko maitomäärästä. Jätä odottamaan.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen.

Kaada loppumaito kattilaan ja lämmitä se. Paloittele lämpimään maitoon suklaat ja lisää joukkoon kahvi. Sekoittele, kunnes suklaa on sulanut. Ota kattila pois liedeltä ja lisää joukkoon alussa tehty muna-sokeri-maito-jauhoseos. Sekoita hyvin ja laita kattila takaisin liedelle. Kuumenna ensin matalalla lämmöllä ja sen jälkeen kiehumispisteeseen koko ajan sekoittaen, kunnes seos "kerran, pari pulpahtaa". Tähän sekoitteluun menee aikaa aika paljon, n. 10-15 minuuttia. Kun seos on paksuuntunut, ota kattila pois liedeltä ja sekoita vielä joukkoon liivatteet. Jätä jäähtymään n. 20 minuutiksi ja kaada sen jälkeen seos keksipohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa 2-4 tuntia.

Koristele torttu ennen tarjoilua kermavaahdolla sekä suklaalastuilla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti