lauantai 21. maaliskuuta 2015

Raakatoffeekakku



Voitin vuodenvaihteessa yhdestä reseptikilpailusta lahjakortin ja päätin käyttää sen leivontatarpeiden hankkimiseen. Kaupassa silmäni osuivat superfood-hyllyyn ja ostoskorini alkoi pikku hiljaa täyttyä itselleni vieraammista aineksista, kuten chia-siemenistä, raakakaakaojauheesta, psylliumkuidusta tai kookosöljystä. Aiemmin tällä viikolla testiin pääsi jo maailman paras gluteeniton leipä ja viikonlopuksi leivoin tätä Kinuskikissan raakatoffeekakkua.

Ennen tätä kakkua olin leiponut yhden raakakakun suklaasta. Sen maku oli ihan ok. Lähtökohtaisesti tässä kakussa oli mielestäni herkullisemmalta kuulostavia raaka-aineita, joten odotukset olivat selkeästi korkeammalla.

Tekovaiheessa opin, että blenderi ei jaksa veivata yhtäaikaa manteleita ja viikunoita, vaan kannattaa hienontaa ne erikseen ja yhdistää sitten vasta. Lisäksi huomasin, että kookosöljy sulaa matalassa lämpötilassa nopeasti ja tuoksuu aivan taivaalliselta.

Tekemistäni kahdesta raakakakusta tämä oli selkeästi paremman makuinen. Kookoksen maku tulee aika selkeästi läpi, mutta itseäni se ei haitannut ollenkaan. Koostumus on ihanan pehmeä ja erityiskiitokset saa kakkupohja, johon viikuna tuo mukavaa rakeisuutta.






Pohja:

1 ½ dl kuorittuja manteleita
6 kuivattua viikunaa
½ dl kookosöljyä
½ dl raakakaakaojauhetta
½ tl kardemummaa
½ tl kanelia

Täyte:

4 dl cashew-pähkinöitä
1 dl kaakaovoita raasteena
1 ½ dl (agave-)siirappia
3/4 dl kookosöljyä
1 rkl vanilja-aromia
hyppysellinen suolaa

Pinnalle:

50 g puolukoita
1/4 dl kookosöljyä

Laita mantelit ja pähkinät likoamaan runsaaseen veteen edellisenä iltana.

Vuoraa irtopohjavuoka (tein tavallisen kokoiseen Lékueen) leivinpaperilla. Pohjaa varten hurauta mantelit hienoksi blenderillä. Jos blenderisi sallii, lisää mukaan viikunat ja tee massasta tasaista. Itse hienonsin viikunat erikseen ja yhdistin ainekset sen jälkeen. Sulata kookosöljy vesihauteessa. (Voit jo arvioida täytteenkin kookosöljymäärän ja sulattaa kaiken kerrallaan.) Lisää öljy, kaakaojauhe ja mausteet pohjataikinaan ja sekoita tasaiseksi paksuhkoksi taikinaksi. Levitä taikina pohjalle vaikkapa kookosöljyyn kastetun lusikan avulla.

Täytettä varten hienonna cashew-pähkinät. Sulata kaakaovoiraaste vesihauteessa. Sekoita kaikki täytteen ainekset tasaiseksi taikinaksi ja kaada pohjataikinan päälle.

Sulata lopuksi puolukat ja survo ne. Sekoita puolukkasurvos ja kookosöljy keskenään ja tipauttele tasoitetun kakun pinnalle punaisia läikkiä. Tee pintaan kuvioita veitsellä. Kun kuvio miellyttää, laita kakku jääkaappiin vähintään kahdeksi tunniksi.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti