maanantai 23. maaliskuuta 2015

Kolmen suklaan brownies



Viikonlopuksi sain brownie-tilauksen sukulaisen syntymäpäiville. Maistoin tällä reseptillä tehtyjä brownieseja ensi kertaa noin seitsemän vuotta sitten työpaikan perjantaipullapäivänä, jonne kollegani oli näitä herkkuja valmistanut. Ja olihan se resepti saatava! Nämä browniesit ovat tuhtiakin tuhdimpia, erittäin suklaisia ja ennen kaikkea herkullisia. Aineksissa ei tässä reseptissä säästellä; nämä sammuttavat suklaanhimon takuuvarmasti!




Yhteen neliönmalliseen brownies-vuokaan:

200 g voita
200 g tummaa suklaata
1 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
50 g valkosuklaata
50 g maitosuklaata
3 munaa
3 dl sokeria

Sulata voi ja tumma suklaa kattilassa. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota munat ja sokeri. Rouhi valko-ja maitosuklaa. Lisää muna-sokerivaahtoon sula voi-suklaaseos, sihtaa sen jälkeen kuivat aineet ja lisää lopuksi taikinaan suklaapalat. Kääntele taikina tasaiseksi nuolijalla ja kaada taikina leivinpaperoituun vuokaan. Paista 175 asteessa n. 25 minuuttia. Varo kypsentämästä liikaa; browniesien kuuluu jäädä sisältä tahmaisiksi ja päältä rapeaksi. Ota vuoka pois uunista, kun ajattelet vielä, että se jäisi raa'aksi :)

Huom! Saat ison pellillisen brownieita, kun kaksinkertaistat reseptin.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti