perjantai 29. toukokuuta 2015

Appelsiinijuustokakku



Kesäloma jo kolkuttelee oven takana! Loman kunniaksi piti tietysti tehdä vielä lomallelähtijäiskakku työpaikalle. Tällä kertaa valmistui raikas appelsiininen kakku, joka kyllä maistui! Tämä nimenomainen kakku oli lisäksi gluteeniton, jotta se sopi kakille työyhteisömme jäsenille. Liivatelehtiä olisi voinut laittaa ehkä yhden vähemmänkin, mutta pysyi ainakin hyvin koossa kahvipöydässä pitkän aikaa.




Pohja:

150 g gluteenittomia suklaacookie-keksejä
50 g voita sulatettuna

Täyte:

200 g appelsiinituorejuustoa
2½ dl kuohukermaa
½ dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
1 appelsiinin raastettu kuori
4½ liivatelehteä
3 rkl appelsiinimehua




Murskaa pohjaa varten keksit ja sekoita yhteen sulatetun voin kanssa. Painele seos irtopohjavuoan leivinpaperoidulle pohjalle. Laita vuoka jääkaappiin odottamaan täytteen valmistumista.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Raasta pestyn appelsiinin kuori ja purista mehu. Vaahdota kerma ja lisää sokerit sekä notkistettu tuorejuusto. Lisää lopuksi appelsiinin kuori. Kuumenna appelsiinimehutilkka ja sulata siihen liivatelehdet. Lisää liivateseos täytteeseen, sekoita tasaiseksi ja kaada täyte keksipohjan päälle. Tasoita pinta ja anna hyytyä kylmässä mielellään yön yli. Koristele esim. appelsiinin palasilla ja valkosuklaalla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti