perjantai 12. kesäkuuta 2015

Mehukas raparperikakku



Kesän Leivotaan-lehti (4/2015) tuli ja on taas täynnä herkullisia reseptejä. Viikonlopun kunniaksi päätin tempaista lehden kuvassa mehevältä näyttäneen raparperikakun, koska raparperiä on pakastimeni tällä hetkellä pullollaan! Kuva ei valehdellut, sillä kakun sisälle tuleva raparperihilloke todella teki siitä mehukkaan ja täyteläisen. Oikeassa reseptissä jogurttia ei ollut, vaan creme fraichea. En kuitenkaan jaksanut sen takia lähteä kauppaan, joten jogurtti sai tällä kertaa käydä. Ja hyvin kävikin. Lisäksi lisäsin hieman extra-kaurahiutaleita pinnalle :P





3 kananmunaa
3 dl sokeria
2 dl luonnonjogurttia
1 dl raparperihilloketta (keitä 200 g raparperia ja 1 dl sokeria)
3½ dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
2 tl leivinjauhetta
1-2 raparperin vartta paloina
½ dl raesokeria
kaurahiutaleita

vuokaan kaurahiutaleita

Laita uuni kuumenemaan 180 asteeseen. Leivitä kakkuvuoka kaurahiutaleilla. Vaahdota munat ja sokeri. Lisää jogurtti ja raparperihilloke. Kääntele lopuksi taikinaan jauhot, vaniljasokeri ja leivinjauhe. Kaada taikina vuokaan ja asettele raparperinpalat pinnalle. Koristele raesokerilla ja kaurahiutaleilla ja paista kakku n. 40 minuuttia. Anna jäähtyä ja tarjoile kermavaahdon kera.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti