keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Pähkinätäytteiset sahramipullat



Hyvää uutta vuotta! Vuodenvaihteen olin jälleen herkullisella makumatkalla, tällä kertaa Pohjois-Italiassa. Lomailun takia jäi muutaman joulureseptin postauskin vallan vaiheeseen. Tässä kuitenkin vielä yksi Leivotaan-lehden joulunumerosta (7/2015). Keltaisia pullia piti itse asiassa tehdä jo Lucian päivänä, mutta se jäi joulumarkkinoiden ja -korttien tohinassa.

Nämä sahramipullat pitäisi totta kai nimensä mukaan tehdä ihan oikeasta sahramista. Tällä kertaa kuitenkin huijasin. Kaapistani löytyi nimittäin vanha Espanjasta ostettu colorante, keltainen jauhemainen väriaine, joka on valmistettu lähinnä paellaa värittämään. Se toimi hyvin näissä pullissa, mutta toki sahramin maku jäi puuttumaan. Reseptissä on ohjeet myös oikean sahramin käyttäjille.

Pullataikinaan ei tule ollenkaan kananmunaa. Sen sijaan rahkaa kyllä, joka tekee taikinasta uskomattoman pehmeän. Suurin osa pullista kesti uunin lämmön hyvin hajoamatta. Ne, joiden taikinakuori oli vähänkään ohuempi, halkesivat hieman. Kannattaa siis jättää taikinaneliöt riittävän paksuiksi, niin eivät halkeile!

Kuten pullat aina, nämäkin maistuivat taivaallisilta tuoreina. Peruspullaan verrattuna taikina on kuohkeampaa, ja voista sekä sisällä että pinnalla tulee mukavasti täyteläistä makua :P Mikään terveysleivos tämä ei siis todellakaan ole! Mutta hyvää, niin hyvää..



40 kpl

Sahramitaikina:

1 g sahramia
1 sokeripala

TAI

3/4 tl keltaista väriainetta

2 tl kardemummaa
50 g hiivaa
100 g voita
5 dl maitoa
250 g kermaista rahkaa (10%)
1½ dl sokeria
1 tl suolaa
17-18 dl vehnäjauhoja

Jos haluat käyttää aitoa sahramia, aloita hiertämällä sahramia sokeripalan kanssa morttelissa. Lisää kardemumma ja jatka murskaamista.

Murenna hiiva kulhoon. Sulata voi kattilassa. Lisää maito ja lämmitä taikinaneste 37-asteiseksi. Kaada vähän lämmintä nestettä hiivan päälle ja sekoita, kunnes hiiva on liuennut. Lisää loppu neste, sahrami (tai keltainen väriaine), kardemumma, rahka, sokeri, suola ja suurin osa jauhoista. Sekoita. Alusta taikinaa, kunnes se ei enää ole tahmaista. Anna kohota liinan alla n. tunnin ajan.

Pähkinätäyte:

2 dl hasselpähkinöitä
150 g huoneenlämpöistä voita
2 dl sokeria

voiteluun munaa
voisulaa
sokeria

Jauha pähkinät ja sekoita yhteen voin ja sokerin kanssa. Nosta kohonnut pullataikina pöydälle ja jaa se ensin kahtia ja sitten vielä kahtia (neljään osaan). Jaa jokainen taikinamöykky 10 osaan. Kauli jokainen pikkupala suurinpiirtein neliöksi ja laita teelusikallinen täytettä keskelle. Kääntele kulmat keskelle ja koita saada saumakohta täysin kiinni, jotta täyte ei pääse paiston aikana valumaan ulos. Laita valmis pulla saumakohta alaspäin pullamuottiin. Anna pullien kohota n. puoli tuntia. Voitele munalla ja paista 225 asteessa 8 minuuttia. Anna jäähtyä. Voitele jäähtyneet pullat voisulalla ja kasta sokeriin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti