perjantai 22. tammikuuta 2016

Pataleipä



Sain synttärilahjaksi hartaasti toivotun Sarpanevan valurautapadan. Synttärit olivat jo marraskuussa, mutta vasta nyt ehdin kokeilla hitiksi muodostunutta pataleipäreseptiä. Resepti on tosi helppo, taikina pitää vain muistaa tehdä edellisenä iltana :P

Muuntelin reseptiä ihan pikkuisen, vaihdoin esim. jauhoihin desin täysjyväjauhoja mukaan. Lisäksi valmis leipä oli minun makuuni liian suolaton, joten korjasin tähän reseptiin suoraan suolan määräksi kaksi teelusikallista alkuperäisen yhden sijaan. Kuoresta tuli tosi rapea ja koostumus oli muutenkin mieleinen. Tätä pitää ehdottomasti tehdä toistekin!




1 leipä

3½ dl vettä
½ tl kuivahiivaa
2 tl suolaa
1 dl täysjyvävehnäjauhoja
6 dl vehnäjauhoja

rypsiöljyä

Illalla:

Sekoita taikinan ainekset kulhossa ja sekoita, älä vaivaa. Peitä kulho kelmulla ja jätä huoneenlämpöön kohoamaan 12-24 tunniksi.

Aamulla/päivällä:

Ripottele taikinapallon päälle jauhoja ja kääntele ja nostele taikinaa kulhossa muutaman kerran. Älä vaivaa. Jauhot voivat jakautua epätasaisesti taikinapallon pinnalle. Ripottele lopuksi pinnalle vielä hieman jauhoja ja jätä kohoamaan liinan alle 30 minuutiksi.

Pane sillä aikaa n. kahden litran valurautapata kylmään uuniin ja kuumenna uuni 225 asteeseen. Ota pata uunista, kun taikina on paistovalmis. Pyyhkäise padan sisäpuoli öljyllä ja kumoa kohonnut taikinapallo pataan. Pane kansi päälle ja paista leipää kannen alla 30 minuuttia. Ota sitten kansi pois ja anna leivän paistua vielä 15-20 minuuttia tai kunnes pinta on saanut kauniin värin. Kumoa leipä ja anna sen jäähtyä ennen leikkaamista.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti