maanantai 6. lokakuuta 2014

Metsäkeijun punaherukkapiiras



Tämä lempimarjapiirasreseptini on äidiltä, tosin alun perin mustikoista tehtynä. Se toimii kuitenkin loistavasti myös punaherkoiden kanssa. Tämänkertaisen piiraani herukat ovat suoraan ystäväni kotitilalta Loimaalta. Kiitokset vielä sinne!





Pohja:

150 g margariinia
1 dl sokeria
1 muna
1 dl perunajauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Täyte:

n. 2 dl punaherukoita
2 dl kermaviiliä
2 munaa
½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria

Muruseos:

100 g voita
2 tl vaniljasokeria
1 dl sokeria
1 3/4 dl vehnäjauhoja

Vatkaa pohjaa varten pehmeä margariini ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna sekä viimeisenä keskenään sekoitetut kuivat aineet. Sekoita taikina nopeasti, tee palloksi ja laita jääkaappiin viilentymään hetkeksi. Painele se sitten vuoan pohjalle ja reunoille, ja esipaista 200 asteessa 10 minuuttia.

Sekoita seuraavaksi täytteen ainekset keskenään marjoja lukuunottamatta. Kaada kermaviiliseos pohjalle ja ripottele marjat päälle. Sekoita lopuksi muruseos: Nypi pehmeä voi, sokerit ja jauhot murumaiseksi seokseksi. Ripottele marjojen päälle ja paista vielä n. 20-30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt. Jos pohja ja reunat saavat liikaa väriä, laita päälle folio loppupaistoajaksi. Tarjoile jäähtyneenä.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti