torstai 3. marraskuuta 2016

Sokeriton ja gluteeniton mokkajuustokakku





Mieleni teki pitkästä aikaa juustokakkua. Mieliteko osui hyvään saumaan, sillä viikonlopuksi sainkin tilauksen viedä jotakin jälkkäriä kyläpaikkaan ystävien luo. Mietin, mikä voisi olla hyvä maku juustokakkuun valmistaa sokerittomana ja palloilin pitkään sitruunan ja kahvin välillä. Niissä kun on kummassakin vahvat maut jo itsessään, ja kakku voisi maistua siten hyvin sokeria syövillekin. Päädyin lopulta mokkajuustokakkuun, sillä löysin SugarfreeMomilta niin herkullisen reseptin. Kakkupohjaksi tosin vaihdoin vanhan tutun gluteenittoman ja sokerittoman kaura-mantelipohjan, jota käytin esim. mustikkapiirakassa.




Yritin keittää niin vahvaa kahvia, kuin kehtasin, mutta silti kakussa ei ollut loppujen lopuksi mitenkään tosi vahvaa kahviaromia. Rohkeutta siis vain kahvinkeittoon! Muuten koostumus ja maku olivat pehmeän täyteläiset. Kovin makea täytteestä ei tule kahdella ruokalusikallisella karppisokeria, mutta kannattaa lisätä määriä, jos haluaa makeampaa. Eniten kakussa ihastuin kuitenkin suklaakuorrutukseen, joka oli ihan kuin jäätelöpuikkojen kuorrutus! Kaiken lisäksi kuorrutteen valmistus oli tosi simppeliä. Sokeritonta suklaata löytyi lähi-Citymarketista helposti karkkihyllystä. Merkkejä oli itse asiassa aika moniakin ja hinta oli edullinen. Sokerittomien suklaiden kaakaoprosentti oli kaikissa n. 80:stä ylöspäin.

Kakku oli koemaistajien mielestä hyvää ja maistui mainiosti myös sokerin syöjille. Jalostan reseptiä eteenpäin ja kokeilen ehdottomasti toistekin!




Pohja:

3 1/2 dl mantelijauhoja
4 dl kaurahiutaleita
2 rkl (raaka)kaakaojauhetta
1 rkl agavesiirappia
7 rkl sulatettua kookosöljyä
ripaus suolaa

Sekoita kaikki pohjan ainekset tasaiseksi taikinaksi ja painele leivinpaperoidun irtopohjavuoan (halkaisija n. 22 cm) pohjalle. Paista pohjaa 175 asteessa n. 10-15 minuuttia, kunnes pohja on saanut väriä. Anna jäähtyä.

Täyte:

300 g maustamatonta tuorejuustoa
2 rkl karppisokeria
2 tl vaniljauutetta
3/4 dl vahvaa, kuumaa kahvia
4 1/2 liivatelehteä
1 prk Flora Vispiä

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Keitä vahvaa kahvia. Notkista tuorejuusto vatkaamalla ja lisää juuston joukkoon sokeri ja vanilja. Liuota pehmeät liivatelehdet kuumaan kahviin ja anna jäähtyä. Vatkaa kerma vaahdoksi. Sekoita sitten tuorejuustoseokseen kahvi-liivateseos ja lopuksi kermavaahto. Tarkista maku ja lisää makeutta, jos haluat. Kaada täyte jäähtyneelle pohjalle, tasoita pinta ja anna kakun jähmettyä jääkaapissa ainakin kolme tuntia, mielellään yön yli.

Kuorrutus:

90 g sokeritonta suklaata (esim. Lindtiltä ja pientuottajilta löytyy)
2 rkl sulatettua kookosöljyä

Sulata suklaa vesihauteessa. Sekoita sen jälkeen suklaa ja sulatettu kookosöljy tasaiseksi. Anna seoksen hieman jäähtyä ennen kuorruttamista. Ota kakku kylmästä ja kaada kuorrute tasaisesti kakun päälle. Koristele esim. kahvipavuilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti