tiistai 7. helmikuuta 2017

Porkkanalimput






Sunnuntai oli taas leivontapäivä ja leivoin uutta leipää viikon tarpeiksi. Resepti on uusimmasta Leivotaan-lehdestä (1/2017) ja Linda Anderssonin käsialaa. Viime aikoina olen leiponut sen verran paljon sämpylöitä, että oli kiva vaihtaa välillä limppuihin. Näitä limppuja maustaa porkkanaraaste. Maistoin tosin limppuja sen verran tuoreina, että porkkanan maku ei uunituoreena päässyt ihan täysin oikeuksiinsa. Olin tosi tyytyväinen leivän koostumukseen ja ulkonäköön. Ne kohosivat kauniisti, kuori oli rapea ja sisus pehmeä.




2 kpl

25 g hiivaa
5 dl kädenlämpöistä maitoa
1 1/2 tl suolaa
2 rkl rapsiöljyä
1/2 dl vaaleaa siirappia
125 g hienoksi raastettua porkkanaa
2 dl kaurahiutaleita
2 dl ruisjauhoja
9-10 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon ja lisää suola, öljy, siirappi, porkkanaraaste ja kaurahiutaleet. Sekoita huolellisesti. Lisää ruis- ja vehnäjauhot vähän kerrallaan. Sekoita tasaiseksi taikinaksi ja vaivaa muutama minuutti. Anna taikinan nousta 45 minuuttia.




Vaivaa taikina läpi kohottamisen jälkeen ja jaa taikina kahtia (itselläni oli kaksi erikokoista vuokaa, joten toisesta taikinapalasta tuli pikkaisen suurempi, kuin toisesta). Muotoile taikinapaloista limppuja ja asettele ne leivinpaperoituihin, n. 1 1/2 litran vetoisiin vuokiin. Viillä terävällä veitsellä viiltoja leipiin ja anna kohota vuoissa puolisen tuntia. Kuumenna uuni 250 asteeseen ja nosta vuoat alimmalle tasolle samalla laskien lämpöä 200 asteeseen. Paista n. 35 minuuttia ja peitä leivät tarvittaessa paiston loppuvaiheessa leivinpaperilla, ettei pinta tummu liikaa. Anna limppujen jäähtyä vuoissa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti