lauantai 25. helmikuuta 2017

Punajuuripatongit



Hiihtoloma ja aikaa testailla uusia reseptejä! \o/ Näihin pinkkeihin patonkeihin sain inspiraatiota kaappiin unohtuneista punajuurista, joille piti keksiä pian jokin käyttötarkoitus. Päätin raastaa kaksi pienehköä punajuurta ja lisätä lempileipätaikinaani.




Lopputuloksena uunista ulos tuli kauniin värisiä patonkeja, jotka maistuivat ihan normaaleilta leiviltä. Punajuuri ei tuonut erikoista makua mutta mehevyyttä ja sitä väriä kyllä. Lisäksi on aina yhtä kiva käyttää patonkien leipomisessa patonkipeltiä, koska se kuvioi leipien pohjat samalla tavalla, kuin kaupan patongeissa :P

3 kpl

3 dl haaleaa vettä
25 g hiivaa
2 tl suolaa
1/2 dl haluamaasi siirappia
2 rkl auringonkukkaöljyä
2 pientä punajuurta raastettuna
1 dl ruisjauhoja
5-6 dl vehnäjauhoja

Liuota hiiva veteen ja lisää suola, siirappi sekä öljy. Sekoita mukaan punajuuriraaste ja jauhot vähän kerrallaan. Vaivaa taikina tasaiseksi muutaman minuutin ajan ja anna kohota liinan alla 1-2 tuntia. Jaa kohonnut taikina kolmeen osaan ja pyörittele osat pitkulaisiksi. Kierrä pitkuloita molemmista päistä eri suuntiin kiertäen ja laita patonkipellille.




Anna kohota pellillä vielä n. 30 minuutin ajan. Tee sitten patonkeihin terävällä veitsellä viillot. Lämmitä uuni 250 asteeseen. Laita patongit uuniin ja alenna lämpöä 225:een asteeseen. Paista patonkeja 15-20 minuuttia.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti