sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Tomaatti-mozzarella-rucolapizza

Blogipäivityksen aika! (Jos et jaksa lukea kaikkea, itse resepti löytyy tekstin lopusta.) JRI on viettänyt hiljaiseloa kesä-heinäkuun hakien inspiraatiota ruokamatkoilta Ranskasta sekä Italiasta. Ranskalaisten kahviloiden leivosvitriinit hurmasivat upeilla kakuillaan ja tortuillaan, ja tulevaisuuden testilistalle päätyivät mm. Tarte Tatin sekä suklaamousse.




Reilun kolmen viikon makumatkasta Italiassa ei tiedä mistä aloittaisi! Siinä maassa kaikki maistuu hyvältä ja torit ovat ruokafanin paratiiseja. Jälkiruokien ystävän ehdoton suosikki kahviloissa oli Tiramisu, jota pitää myös kotimaassa päästä kokeilemaan.


Mercato Ballaró, Palermo



Italian ruokakulttuurista puhuttaessa ei voi kuitenkaan unohtaa pizzaa. Pizza Margheritan synnyinkaupungissa sekä -paikassa Napolissa tuli pyhiinvaellettua, mutta tästä huolimatta ehdottomasti parhaalta pizza maistui Firenzessä.




Firenzessä yksinkertainen tomaattikastikkeen, valkosipulin, tuoreiden minitomaattien, rucolan sekä mozzarellan yhdistelmä oli aivan käsittämättömän hyvä! Viime (pizza)perjantaina kokeilin makuaistinvaraisesti tätä herkkua myös kotikeittiössäni, ja ylpeänä voin todeta, ettei oma versioni hävinnyt paljoa alkuperäiselle! Pizzapohjan resepti on peräisin luottokirjastani Leivo herkkuja helposti (Hovig ym.).




2-4 pizzapohjaa:

25 g hiivaa
2 dl lämmintä vettä
2 rkl öljyä
1 tl suolaa
6-7 dl vehnäjauhoja

Murenna hiiva kulhoon ja kaada lämmin vesi päälle. Liuota hiiva veteen. Lisää öljy, suola ja jauhot pikku hiljaa koko ajan vaivaten. Vaivaa taikina kiiltäväksi ja notkeaksi. Peitä liinalla ja anna kohota n. tunti.

Kauli taikinasta yksi iso pellin kokoinen pohja tai kaksi pyöreää pizzapohjaa.

Täyte:

paseerattua tomaattia
1 valkosipulinkynsi
2 palloa mozzarellaa
kourallinen rucolaa
minitomaatteja
oreganoa

Levitä paseeratuista tomaateista tehtyä tomaattikastiketta pohjalle ja viipaloi tai revi yksi mozzarellapallo kastikkeen päälle. Purista valkosipulinkynsi ja ripottele siitä puolet kastikkeen ja juuston päälle. Paista 225 asteessa n. 10 minuuttia.

Ripottele hieman jäähtyneen pizzan päälle taas puolet valkosipulista, rucola sekä puolitetut minitomaatit. Leikkaa mozzarellapallo viipaleiksi ja levitä päällimmäiseksi. Viimeistele pizza vielä kuivatulla oreganolla.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti