maanantai 18. heinäkuuta 2016

Kesäinen sokeriton ja gluteeniton marjapiiras





Takaisin kotikeittiössä! Kesän lomamatka on nyt matkailtu ja taas on aika aloittaa leipomispuuhat. Kylläpä olikin leipomista jo ikävä! Tämän kesän makumatka kohdistui Balkanin alueelle ja nyt on kyllä ideapankki täynnä inspiraatiota tulevia kokkailuja varten. Kävimme yhteensä kuudessa eri valtiossa (plus yhdessä, jota ei_vielä ole valtioksi tunnustettu) ja kaikista maista löytyi jos jonkinmoisia herkkuja ja omaleimaisia tuotteita. Erityisesti ihastuin Romanian leipomokulttuuriin: Aamuvirkut romanialaiset jonottivat jo aamukuudelta pienten kioskimaisten leipomoiden luukuilla tuoreita leivonnaisia. Itsekin kävin ostamassa useampaan otteeseen mm. siemenillä päällystettyjä rinkeleitä sekä juustopiirakoita. Ja kuten arvata saattaa, eivät olleet hinnalla pilattuja nämä(kään) tuotteet..

Romanialainen siemenrinkeli :P

Koska olen ollut koko alkukesän muilla mailla, kesän ensimmäinen mansikkapostaus lähtee vasta näin heinäkuun puolessa välissä. Tämä piiras on sokeriton ja gluteeniton. Nyt on takana jo lähes neljä kuukautta sokeritonta ihmiskoetta, eikä vieläkään näy minkäänlaisia vieroitusoireita.

Ostin kesäkuun alussa Karita Tykän uuden leivontakirjan Sokeriton, jotta voisin helpommin löytää sokerittomia reseptejä kokeiltavaksi. Tähän piiraaseen tein Karitan sitruunaisen mustikkapiirakan pohjan, mutta täytteeksi sekoitin vain mascarpone-juustoa ja kermaa vanilja-aromilla maustettuna. Ja jotta vaahto ei olisi ihan löysää, sulatin vielä mukaan yhden liivatelehden. Päälle laitoin ihania tuoreita mansikoita ja mustikoita.






Tämä piirakka kuuluu taas niihin, joista ei ikinä uskoisi, että on sokeritonta tai gluteenitonta! Pohja on todella mehevä ja makoisa. Makua tuovat erityisesti suola ja kardemumma. Suunnittelin jo, että tätä pohjaa voisi jatkossa käyttää kakkupohjanakin. Täyte ei sokeria kaipaakaan, sillä mascarpone-juusto riittää sellaisenaan makeiden marjojen kaverina. Tätä piirasta suosittelen kyllä lämpimästi kokeilemaan, vaikkei sokeriton tai gluteeniton ruokavalio olisikaan!






Pohja:

3 dl mantelijauhoja
2 dl kaurahiutaleita
3 rkl hunajaa tai jotakin siirappia (laitoin agave-siirappia)
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1/4 tl kardemummaa
5 rkl kookosöljyä

Sekoita mantelijauhot, kaurahiutaleet, makeutus ja leivinjauhe keskenään. Lisää mausteet ja sekoita huolellisesti. Lisää kookosöljy ja sekoita, kunnes saat murutaikinan. Painele taikina vuoan pohjalle ja reunoille ja paista 175 asteessa n. 11 minuuttia. Anna pohjan jäähtyä kunnolla.




Täyte:

1 dl kuohukermaa
175 g mascarpone-juustoa
1/2 tl vanilja-aromia
2 rkl karppisokeria
1 liivatelehti
2 rkl sitruunamehua

kourallinen mansikoita
kourallinen metsämustikoita

Vatkaa kerma vaahdoksi. Lisää mascarpone ja sekoita tasaiseksi. Mausta vanilja-aromilla ja halutessasi karppisokerilla. Sulta liivatelehti sitruunamehuun ja lisää lopuksi liivateseos kerma-juustoseokseen. Sekoita tasaiseksi ja levitä jäähtyneen pohjan päälle. Leikkele päälle tuoreita mansikoita ja ripottele mustikoita. Koristele vielä sitruunamelissalla ja nauti!





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti