sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Sitruuna-marenkipiiras



Vietimme viikonloppuna äidin 60-vuotisjuhlia. Ilma oli suotuisa kesäisille puutarhajuhlille ja tarjoilut olivat myös juhlan henkeen sopivia, mm. marjaherkkuja. Niiden lisäksi leivoin tämän sitruuna-marenkipiirakan, jonka resepti on jälleen Karita Tykän kirjasta Sokeriton.

Piirakkaa varten tein elämäni ensimmäistä kertaa lemon curdia itse. Pitkään sitä saikin hellan ääressä keitellä. Onneksi keiton lopussa, n. puolen tunnin kohdalla tahnan huomaa sakeutuvan helposti, joten tässä kyllä onnistuu, kunhan vain pysyy kärsivällisenä! Lemon curdiin tulee todella paljon sitruunaa ja maku on hyvin, hyvin voimakas. Muutamalle vieraalle oli liian kirpakkaa, mutta itse kyllä pidin. Marenki vaan kannattaa jatkossa tehdä varmuuden vuoksi tarjoilupäivänä, sillä nyt joko jääkaapitus yön yli tai kuljetus saivat marengin hieman vettymään ja liikkumaan täytteen päällä.




Pohja:

3 dl kaurahiutaleita
2 1/2 dl mantelijauhoja
1 tl vaniljajauhetta
4 rkl kookosöljyä
3 rkl hunajaa tai siirappia
1/2 tl kardemummaa
ripaus suolaa

Mittaa kaikki pohjan ainekset monitoimikoneeseen ja sekoita tasaiseksi. Taikina jää tosi murumaiseksi, mutta pysy silti rauhallisena :P Anna taikinan levätä 20 minuuttia kylmässä, niin sen käsitteleminen helpottuu. Painele taikina piirakkavuoan pohjalle ja reunoille n. 1 cm korkeudelle. Pistele pohja haarukalla ja paista 180 asteessa n. 10 minuuttia. Anna jäähtyä.

Täyte (Lemon curd):

5 munankeltuaista
3 sitruunan mehu ja raastettu kuori
6 rkl kookosöljyä
5-7 rkl hunajaa
2 rkl agar agar-hiutaleita

Erottele munat ja muista laittaa valkuaiset säästöön marenkia varten! Purista sitruunoista mehu ja raasta kuori. Mittaa kaikki ainekset pieneen kattilaan ja kuumenna alhaisella lämmöllä koko ajan sekoittaen. Oma hellani on keraaminen 0-9 ja aloitin numerolla 3-4 ja lopulta käänsin myös hetkeksi 5:lle. Täytteen sakenemisessa menee aikaa, itse sekoittelin reilut puoli tuntia, kunnes tahna oli saostunut. Sekoittaessa tahnan sakeutumisen huomaa helposti, mutta valmiin lemon curdin voi myös testata: kasta lusikka tahnaan ja jos se peittyy selvästi curdiin niin, että tahna myös jää lusikkaan peitoksi ylös nostettaessa, täyte on valmista. Kaada täyte piirakkapohjalle ja heiluta vuokaa puolelta toiselle, jotta täyte levittyy tasaisesti.








Marenki:

5 munanvalkuaista
2 dl ksylitolia
1 rkl maissitärkkelystä
1 tl sitruunanmehua

Mittaa kulhoon valkuaiset ja 1 dl ksylitolia. (Kulhon pitää olla vesihauteen kestävä ja siihen soveltuva.) Perusta vesihaude (kattilaan vettä, vesi porisemaan pienellä ja kulho päälle) ja ala vatkaamaan valkuaisia ja ksylitolia vesihauteessa kovaksi vaahdoksi. Itse vatkasin sähkövatkaimella. Lisää vaahdon paksuttua loput aineet ja jatka vatkaamista, kunnes marenki on kiiltävää, kypsää ja kovaa. Levitä tai pursota vuokaan täytteen päälle. Jos haluat pintaan väriä, käytä piirakkaa 150 asteessa n. 5-10 minuutin ajan, kunnes pinta on aavistuksen paahteinen.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti