keskiviikko 4. maaliskuuta 2015

Valkosuklaamutakakku



Katsoin viime viikolla Suomen parasta leipomoa ja siellä yhdessä leipomossa tehtiin valkosuklaamutakakkua. Aloin heti metsästämään netistä ohjetta ja paljon löytyikin sitruunaisia sellaisia. Tässä Kuutin valkosuklaamutakakussa ei ollut sitruunaa ja ainekset löytyivät sopivasti valmiina kaapistani. Ohjeessa kakkua paistettiin 15 minuuttia, mutta omalle uunilleni se oli aivan liian vähän. 20 minuuttia paistoin nyt Lékuen 24 cm halkaisijaltaan olevassa silikoni-irtopohjavuoassa ja siltikin jäi vielä liian pehmeäksi keskusta.

Telkkarissa Hans Välimäki sanoi valkosuklaalle tapahtuvan uunissa kemiallisen reaktion, jossa sen maku muuttuu kinuskimaiseksi ja paahtuneeksi. Paahteisuudesta en tiedä, mutta joka tapauksessa lopputulos oli juuri niin makea ja herkullinen, kuin olin ajatellutkin. Maistuva variaatio tummasuklaiselle mutakakulle, ja erinomaista etenkin marjojen kanssa!




4 munaa
2 dl sokeria
200 g valkosuklaata
200 g voita
2½ dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Sulata valkosuklaa ja voi kattilassa. Sekoita kuivat aineet keskenään. Vaahdota munat ja sokeri ja sekoita nuolijalla sekoittaen suklaa-voiseos sekä jauho-leivinjauheseos. Kaada leivinpaperoituun irtopohjavuokaan. Paista 200 asteessa uunista riippuen 20-25 minuuttia.



2 kommenttia:

  1. Tätä mun täytyy kokeilla! Oon kerran tehnyt valkosta mutakakkua (toisella ohjeella), ja se oli iso pettymys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jesh! :) Tarkkana sitten vaan oman uunin kanssa, koska paistoaika oli munkin uunilla alkuperäistä ohjetta pidempi.

      Poista