sunnuntai 7. joulukuuta 2014

Vanilja-minttusuklaajuustokakku




Itsenäisyyspäivänä oli pikkuisten veljenlasteni synttärijuhlat ja tein sinne toiselle sankarille tämän vaniljaisen minttusuklaajuustokakun. Kakku meni hyvin kaupaksi, joten makuyhdistelmä taisi osua nappiin. Käytin nyt ensi kertaa piparminttuaromia minttusuklaalevyn sijaan ja hyvin toimi myös näin!




Pohja:

175 g Minttu-Dominoja
50 g sulatettua voita

Minttusuklaakerros:

200 g tummaa suklaata
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
2 tl piparminttuaromia
4 liivatelehteä
tilkka vettä

Vaniljakerros:

2 dl kermaa
200 g vaniljatuorejuustoa
1 tl vaniljasokeria
4 liivatelehteä
tilkka vettä

Koristeluun:

erivärisiä suklaapalloja (Panda)
mintunlehtiä




Murskaa pohjaa varten minttudominot ja sekoita yhdessä sulatetun voin kanssa. Levitä seos leivinpaperoidun irtopohjavuoan pohjalle. Laita vuoka odottamaan kylmään täytteiden valmistuksen ajaksi.

Valmista täytteistä ensin minttusuklaakerros: Sulata suklaa vesihauteessa. Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma vaahdoksi ja lisää tuorejuusto. Mausta vaniljasokerilla. Sulata liivatelehdet tilkkaan vettä ja lisää seokseen piparminttuaromi. Kaada ohuena nauhana täytteen joukkoon ja sekoittele nuolijalla tasaiseksi. Levitä keksipohjan päälle ja laita vuoka taas kylmään odottamaan seuraavaa kerrosta.

Vaniljakerrosta varten laita liivatelehdet taas ensin kylmään veteen pehmenemään. Vatkaa sitten kerma ja lisää vaniljatuorejuusto. Mausta vaniljasokerilla. Sulata liivatelehdet veteen ja kaada täytteen sekaan. Sekoita jälleen tasaiseksi. Ota vuoka kylmästä ja levittele vaniljaseos varovasti suklaaseoksen päälle. Tasoita pinta ja laita kylmään n. 4 tunniksi tai anna olla yön yli. Koristele haluamallasi tavalla, vaikkapa suklaapalloilla ja mintunlehdillä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti